Kanavakatu 12, FIN 00160 Helsinki 

















































Esitys ja levitys

Suomen elokuvasäätiö tukee elokuvan esitystoimintaa ja levitystä Suomessa.

Esitystoiminnan tuen tarkoituksena on edistää elokuvan esittämistä ja saatavuutta elokuvateattereissa sekä kehittää ohjelmiston ja toiminnan monipuolisuutta. Tukea myönnetään hakemuksesta elokuvateattereiden kunnostukseen ja laitehankintaan, elokuvateattereiden toiminnan kehittämiseen sekä menestyselokuvien lisäkopioihin pienempien paikkakuntien teattereita varten.

Levitystoiminnan tuen tarkoituksena on edistää elokuvan esittämistä ja saatavuutta eri levityskanavissa vahvistamalla erityisesti suomalaisen elokuvan levitystoiminnan sekä yleensä korkeatasoisen ja kiinnostavan elokuvan levityksen ja maahantuonnin toimintaedellytyksiä. Tukea myönnetään hakemuksesta ohjelmistoa monipuolistavien elokuvien maahantuontiin sekä levitykseen videolla ja DVD:llä.

Esitys- ja levitystoiminnan tuella on hakuajat, jotka elokuvasäätiön hallitus vahvistaa vuosittain. Hakijoita suositellaan perehtymään tukiohjeisiin ennen hakemuksen jättämistä.

Tukipäätökset tekee levityspäällikkö Harri Ahokas ja hyväksyy toimitusjohtaja Irina Krohn. Assistentti Riina Liukkonen vastaa tukipäätösten täytäntöönpanosta ja seurannasta.

Tukien hakuajat vuonna 2010 ovat:

Esitystoiminnan tuki
Hakuajat 2010

3.1. Elokuvateattereiden digitointi; laitehankinta- ja kunnostustuki: 29.1. ja 30.9. mennessä.
3.2. Elokuvateattereiden toimintatuki: 29.1. mennessä.
3.3. Lisäkopiotuki: ei erityistä hakuaikaa


Hakijaa pyydetään tutustumaan tukiohjeisiin ennen hakemuksen lähettämistä.

Levitystoiminnan tuki
Hakuajat 2010

4.1. Maahantuontituki: 26.2. ja 29.10. mennessä
4.2. DVD:n markkinointi- ja levitystuki: 31.3. ja 30.9. messä


Hakijaa pyydetään tutustumaan tukiohjeisiin ennen hakemuksen lähettämistä.

Yhteyshenkilöt:

Kotimaan levityspäällikkö
Harri Ahokas
09 62203035
etunimi.sukunimi@ses.fi

Kotimaan levityksen assistentti
Riina Liukkonen
09 62203016
etunimi.sukunimi@ses.fi


Copyright © Suomen elokuvasäätiö 2003