Aatos ja Amine avaa Visions du Réel -festivaalin Sveitsissä

13.3.2019

Euroopan merkittävimpiin dokumentaarisen elokuvan festivaaleihin kuuluva Visions du Réel on kutsunut avajaiselokuvakseen Reetta Huhtasen ohjaaman elokuvan Aatos ja Amine. Brysseliin Molenbeekin kaupunginosaan sijoittuvassa elokuvassa seurataan kahden pienen ystävyksen elämää terrori-iskun varjostamassa kaupungissa.

Elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa Helsingissä DocPoint-festivaalin avajaiselokuvana, ja se palkittiin festivaalin yleisöpalkinnolla sekä kriitikon valinta -tunnustuksella. Aatos ja Amine oli mukana myös Göteborgin elokuvafestivaalin dokumenttielokuvakilpailussa sekä Tampereen elokuvajuhlilla, jossa se sai kotimaisen kilpailun erikoispalkinnon sekä Kirkon mediasäätiön palkinnon.

Festivaalin ohjelmistoon on valittu myös kaksi suomalaista lyhyttä dokumenttielokuvaa. Jan Ijäksen On the Art of the Set Design perustuu Pohjois-Korean edellisen johtajan Kim Jong llin (1942–2011) elokuvanteon opaskirjaan On the Art of Cinema. Teos on kuvattu Pohjois-Koreassa opastetuilla turistien kiertomatkoilla.

Tinja Ruusuvuoren Untitled (Burned Rubber on Asphalt) on pohjoisnorjalaiseen kylään sijoittuva elokuva teistä ja oudoista sutimisjäljistä. Elokuva oli viime viikolla voitokas Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa, jossa se voitti pääpalkinnon alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa, opiskelijapalkinnon sekä Tampereen ehdokkuuden Eurooppalaisen lyhytelokuvan yleisöpalkinnon saajaksi. 

Visions du Réel järjestetään Sveitsin Nyonissa 5.–13.4.2019.

https://www.visionsdureel.ch/festival/programme-2019