Elokuva-alan ammattilaisten kansainvälistyminen

Monelle elokuvantekijälle ensimmäinen askel kansainväliselle uralle on osallistuminen elokuvan kanssa ulkomaiselle festivaalille. Kansainvälisissä koulutusohjelmissa voi edistää ammattitaitoaan ja verkostoitua eri maiden tekijöiden kanssa.

Autamme elokuva-alan ammattilaisia verkostoitumaan kansainvälisesti esimerkiksi marketeissa, festivaaleilla ja muissa tapahtumissa.

Koulutus

Elokuvasäätiö on kumppani useassa jatkokoulutusohjelmassa, jotka tähtäävät eri tekijäryhmien ammattitaidon kehittämiseen kansainvälisellä tasolla. Kumppanuuksia sovitaan yhdeksi tai useammaksi vuodeksi kerrallaan.

Vuoden 2024 kumppanuudet:

Luova Eurooppa / Media -yhteyspiste pitää yllä listaa eurooppalaisista koulutusohjelmista.

Koulutusohjelmia

Matkatuet

Vierailu kansainvälisellä festivaalilla oman elokuvan kanssa auttaa verkostoitumaan kansainvälisesti. Voimme myöntää festivaalivierailuun matkatukea, kun elokuvantekijä on kutsuttu elokuvan kanssa kansainväliselle festivaalille.

Kaikkia elokuvasäätiön tukia hakiessa on ensisijaisen tärkeää tutustua tarkkaan tuen hakuilmoitukseen ja tukioppaaseen.

Hakuilmoitus

Tukiopas

European Film Promotion

Elokuvasäätiö on jäsen European Film Promotion -organisaatiossa (EFP). EFP edistää eurooppalaisten elokuvantekijöiden näkyvyyttä eri puolilla maailmaa, festivaaleilla ja market-tapahtumissa. Tunnetuimpia EFP:n ohjelmista ovat nousevia näyttelijäkykyjä esittelevä Shooting Stars Berlinalessa sekä kansainväliselle uralla tähtäävien tuottajien Producers on the Move Cannesin elokuvajuhlilla.

European Film Promotion

Ajankohtaista koulutuksista ja seminaareista