Downton Abbey viikonlopun katsotuin

16.9.2019

Suosittuun tv-sarjaan perustuva Downton Abbey oli odotetusti viikonlopun katsotuin elokuva. Elokuva keräsi viikonlopun aikana vajaat 42 000 katsojaa. Ennakkonäytökset mukaan lukien katsojia sillä on jo yli 50 000. Yhtä odotettua oli muusikko Kari Tapiosta kertovan Olen suomalainen elokuvan nousu viikonlopun toiseksi katsotuimmaksi. Odotettu kotimainen uutuus keräsi viikonlopun aikana noin 30 000 katsojaa. Ennakot mukaan lukien sen katsojamäärä on reilut 40 000.

Olen suomalainen

Matti Ristinen ja Tiina Lymi tähdittävät elokuvaa Olen suomalainen.

Ennakkonäytöksessä ollut Zaida Bergrothin ohjaama ja Pihla Viitalan ja Satu Tuuli Karhun tähdittämä Marian paratiisi keräsi 204 katsojaa ja oli viikonlopun 19. katsotuin. Elokuva sai vastikään maailman ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla.

Uusintaensi-illassa ollut Dario Argenton rikostrilleri Tenebre – pelkoa ei voi paeta (1982, Suomen aiempi osittain leikatun version ensi-ilta 7.10.1988) keräsi kahdeksassa salissa 134 katsojaa.

 

Ensi-ilta Saleja Katsojat 13.–15.9.2019 Katsojat yhteensä Levittäjä
1 Downton Abbey 13.9.2019 130 41 580 50 034 Finnkino FI
2 Olen suomalainen 13.9.2019 139 30 869 40 895 Solar Films Oy
3 SE: Toinen luku 6.9.2019 92 23 288 83 791 SF Film Finland
4 Toy Story 4 6.9.2019 111 19 739 62 037 Disney FI
5 Once Upon a Time… in Hollywood 16.8.2019 55 9 716 173 245 SF Film Finland
6 Angry Birds -elokuva 2 9.8.2019 49 6 206 138 320 SF Film Finland
7 Leijonakuningas 17.7.2019 45 4 089 313 098 Disney FI
8 Kärsimys ja kunnia 30.8.2019 52 3 854 25 596 Finnkino FI
9 Good Boys 27.9.2019 34 1 175 12 136 Finnkino FI
10 Angel Has Fallen 23.8.2019 21 1 173 16 858 Nordisk Film Finland
11 Lemmikkien salainen elämä 2 26.6.2019 21 1 160 219 621 Finnkino FI
12 Fast & Furious: Hobbs & Shaw 2.8.2019 20 954 89 805 Finnkino FI
13 Olen kuka haluat 6.9.2019 24 708 3 724 Cinema Mondo
14 Pako muurin takaa 16.8.2019 6 492 8 039 Oy Future Film Ab
15 Aladdin 24.5.2019 5 410 198 964 Disney FI
16 Spider-Man: Far From Home 3.7.2019 6 252 143 317 SF Film Finland
17 Bohemian Rhapsody 2.11.2018 1 241 466 726 Nordisk Film Finland
18 The Dead Don’t Die 23.8.2019 10 215 7 940 Finnkino FI
19 Marian paratiisi Ennakot 1 208 208 Nordisk Film Oy
20 Apollo 11 15.8.2019 4 160 11 634 Fredrik Sträng AB