Ei koskaan enää -dokumentti kertoo, miten räppäri Mercedes Bentso selvisi väkivaltakokemuksista

syyskuu 12, 2018

Ensi-ilta ja kampanja-avaus Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla pe 28.9.2018

Ei koskaan enää -kiertue ja Viimeinen isku -klubit / mm. Helsinki, Tampere, Turku / Feat. Mercedes Bentso, Jontti & Shaka,  Rauhatäti ja muut suomalaisen rapin suunnannäyttäjät

Miten selviytyä väkivallasta ja kääntää rankat kokemukset voimaksi? Tuffi Filmsin ja ohjaaja Aino Sunin dokumenttielokuva Ei koskaan enää saa ensi-iltansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla perjantaina 28.9.2018.

Samalla käynnistyy etenkin nuorille naisille suunnattu kampanjakiertue, joka kannustaa hakemaan apua, jos läheisiin ihmissuhteisiin liittyy väkivaltaa. Kiertueen elokuvanäytöksissä ovat mukana Naisten Linja ja Rikosuhripäivystys.

Ei koskaan enää kertoo musiikkiskenessä paikkaansa hakevan rap-artisti Mercedes Bentson (Linda-Maria Roine) selviytymistarinan väkivaltaisesta suhteesta irrottautumisen jälkeen. Ilman isää kasvanut ja lapsuudessa hyväksikäytetty tyttö etsi miehistä isähahmoa ja aineista pakokeinoa todellisuudesta.

Linda kulkee pitkän tien pysyessään raittiina ja työskennellessään unelmiensa eteen. Vuosien aikana hän hahmottaa kokemuksiaan entistä paremmin ja saa voimaa jatkaa matkaansa.

Elokuva tuo esiin väkivaltaa kokeneen naisen näkökulman ei vain uhrina vaan moniulotteisena ja ristiriitaisenakin ihmisenä. Lindan selviytymiskeinoista tärkein on musiikki. Linda kirjoittaa räpiksi oman elämänsä vaiheet, antaen niille merkityksen ja paikan omassa tarinassaan.

Elokuva kertoo uskalluksesta puhua ääneen, puolustautua ja olla oma itsensä. Rohkeaa ei ole se, että ei pelkää mitään, vaan rohkeaa on kaikesta huolimatta mennä eteenpäin, kohti pelkoja.

Älä vaikene väkivallasta. Puhu. Tue kaveria. Hae apua.

Tuffi Films haluaa elokuvan avulla auttaa erityisesti nuoria naisia tunnistamaan läheisissä ihmissuhteissaan tapahtuvaa väkivaltaa ja hakemaan apua. Siksi elokuvan kiertueella tehdään yhteistyötä mm. väkivaltaa kokeneita naisia tukevan Naisten Linjan sekä Rikosuhripäivystyksen kanssa. Mukana yhteistyössä on myös Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-työ.

Väkivalta ei lopu, ellei siitä puhuta ja siihen puututa.

Kiertueella (mm. Helsinki, Tampere, Turku) elokuvanäytöksiin yhdistyy keskustelutilaisuuksia väkivallasta selviytymisestä sekä Viimeinen isku -klubit, joita tähdittävät muun muassa elokuvan päähenkilö Mercedes Bentso, suomiräpin kulttihahmoihin kuuluva rap-duo Jontti & Shaka sekä napakasta yhteiskuntakritiikistä tunnettu rap- ja spoken word -artisti Rauhatäti.

Kiertueen ja kampanjan järjestämiseen on saatu Suomen elokuvasäätiön, AVEK:in ja Kirkon mediasäätiön hanketukea dokumenttielokuvien vaikuttavuustyölle.

Ei koskaan enää -elokuvan traileri: https://bit.ly/2QfKP5f

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja lehdistökuvat

Vilja Savonlahti
Linjatuottaja
vilja@tuffifilms.comP. 040 836 2943
Tuffi Films Oy

Elokuvan näytökset, keskustelutilaisuudet ja Viimeinen isku -klubit:

HELSINKI

Pe 28.9, klo 20:45
Elokuvateatteri Andorra, Eerikinkatu 11, 00100 Helsinki
Ei koskaan enää -dokumenttielokuvan ensi-ilta
Näytös ja keskustelu. Keskustelemassa Linda-Maria Roine, ohjaaja Aino Suni sekä Naisten Linjan toiminnanjohtaja Kaisa Åberg.
Elokuvanäytöksen lipunmyynti alkaa 13.9. osoitteessa http://www.hiff.fi

Pe 28.9, klo 22:00
Dubrovnik, Eerikinkatu 11, 00100 Helsinki
Viimeinen isku -klubi
Mercedes Bentso, Jontti & Shaka, Rauhatäti
Liput klubille: ovelta 15€
Ei koskaan enää -leffalippua näyttämällä lippu hintaan 10€

La 13.10. Klo 15:00
Kontula Urban Film Festival, Helsinki
Näytös ja keskustelu. Elokuvan jälkeen keskustelemassa Linda-Maria Roine, ohjaaja Aino Suni sekä Naisten Linjan toiminnanjohtaja Kaisa Åberg.

Ma 29.10. Klo 17:30
Riviera, Helsinki
Näytös ja keskustelu. Elokuvan jälkeen keskustelemassa Linda-Maria Roine, ohjaaja Aino Suni sekä Johanna Storck / Naisten Linja.

TURKU

To 8.11, klo 16:00-18:00
Vimma, Turku
Mercedes Bentson vetämä räppityöpaja
Työpaja on ilmainen. Lisätietoja ja tarkempi ohjelma kiertueen Facebook-tapahtumasta.

To 8.11, klo 18:15
Vimma, Turku
Näytös ja keskustelu. Elokuvan jälkeen keskustelemassa Linda-Maria Roine, ohjaaja Aino Suni sekä Naisten Linjan toiminnanjohtaja Kaisa Åberg.
Liput näytökseen: 10€

To 8.11, klo 21:00
Baaribaari, Turku
Viimeinen isku -klubi
Artistit: Mercedes Bentso, Jontti&Shaka, muut artistit TBC
Liput klubille ovelta: 15€
Ei koskaan enää -leffalippua näyttämällä lippu hintaan 10€

JOENSUU

14.-18.11.
Musiikkielokuvafestivaali Rokumentti, Joensuu
Näytös & keskustelu. Elokuvan jälkeen keskustelemassa Linda-Maria Roine, ohjaaja Aino Suni, sekä yhteistyökumppaniyhdistysten edustajia.
Lisätietoja näytöksestä: www.rokumentti.com

TAMPERE

La, 24.11, klo 15:00-17:00
Yo-talo, Tampere
Mercedes Bentson vetämä räppityöpaja
Työpaja on ilmainen. Lisätietoja ja tarkempi ohjelma kiertueen Facebook-tapahtumasta.

La, 24.11, klo 17:30
Arthouse Cinema Niagara, Tampere
Näytös & keskustelu. Elokuvan jälkeen keskustelemassa Linda-Maria Roine, ohjaaja Aino Suni, sekä Naisten Linjan edustaja
Liput: Arthouse Cinema Niagara

La, 24.11, klo 22:00
Yo-talo, Tampere
Viimeinen isku -klubi
Artistit: Mercedes Bentso, Jontti&Shaka, muut artistit TBC
Liput klubille ovelta: 15€
Ei koskaan enää -leffalippua näyttämällä lippu hintaan 10€

Mukana yhteistyössä:

Rikosuhripäivystys (RIKU) parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa vaikuttamalla ja tuottamalla tukipalveluita.

riku.fi

Naisten Linja järjestää palveluita väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille sekä vastustaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ylläpitäviä asenteita ja rakenteita yhteiskunnassa.

naistenlinja.fi

Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos tukee 12-29-vuotiaita nuoria, joita huolettaa esimerkiksi arjessa pärjääminen, mielenterveys, asuminen, raha-asiat, koulu- tai työelämään pääsy.

hdl.fi/vamos