Elokuvasäätiö julkistaa haun muun elokuvakulttuurin edistämisen tuelle

21.1.2020

Muun elokuvakulttuurin edistämisen tuki on tarkoitettu kotimaisiin hankkeisiin, jotka monipuolistavat ja vahvistavat kotimaista elokuvakulttuuria ja elokuva-alaa. Tukea voidaan myöntää esimerkiksi kotimaista elokuva-alaa edistävien ja kehittävien koulutustilaisuuksien, julkaisujen tai selvitysten toteuttamiseen sekä koko elokuva-alan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja näkyvyyttä edistävien tilaisuuksien järjestämiseen.

Tämä tuki ei korvaa, eikä sillä voi täydentää samaan käyttötarkoitukseen suunnattua muuta säätiön tukea kuten esimerkiksi valtakunnallisesti merkittävien elokuvafestivaalien toimintaan myönnettävää elokuvafestivaalitukea tai kansainvälistymisprojekteihin tarkoitettua kulttuuriviennin hanketukea.

Muun elokuvakulttuurin edistämisen tukea voidaan myöntää Suomessa rekisteröidyille yhteisölle tai yhdistykselle. Tuen enimmäismäärä yksittäiselle hankkeelle on 30 000 euroa.

Tuesta järjestetään vuoden aikana kolme hakukierrosta, joista ensimmäisen hakuaika päättyy 3.2.2020 klo 24:00. Päätökset tehdään viikolla 10.

Tarkempia tietoja tuesta sekä ohjeita sen hakemiseen löytyy hakuilmoituksesta ja tukioppaasta.

Lisätietoja:
Matti Paunio
Tuotantojohtaja
matti.paunio@ses.fi
p. (09) 6220 3038