Elokuvasäätiön esitys- ja levitystoiminnan asiantuntijaksi valittu Ilmari Arnkil

9.1.2020

Suomen elokuvasäätiön esitys- ja levitystoiminnan asiantuntijaksi on valittu Ilmari Arnkil. Hän siirtyy toimeen levitysyhtiö Nordisk Filmistä, jossa hän on työskennellyt elokuvalevityksen myyntisuunnittelijana.

Nordisk Filmillä Arnkil on toiminut yhteistyössä elokuvateatterien kanssa ympäri Suomen ja ollut mukana lanseeraamassa useita kotimaisia elokuvia teatterilevitykseen. Hän on työskennellyt myös perustamansa elokuvateatteri Kino Sherylin toimitusjohtajana ja teatteripäällikkönä vuosina 2015–2017.

”On innostavaa päästä työskentelemään elokuva-alan parissa näin kokonaisvaltaisesti ja edistää elokuvakulttuuria kaikkialla Suomessa”, Arnkil toteaa uudesta tehtävästään. Esitys- ja levitystoiminnan asiantuntijana hän tulee valmistelemaan esitykset tuista, joilla kehitetään ja ylläpidetään maanlaajuista elokuvateatterikenttää sekä edistetään kotimaisen ja ulkomaisen elokuvatarjonnan monipuolisuutta. Arnkil aloittaa tehtävässä 3.2.2020.

Esityksen ja levityksen tuista tällä hetkellä vastaava esitys- ja levitystoiminnan päällikkö Harri Ahokas jää eläkkeelle 22.1.2020.

”Harri Ahokas on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran elokuvasäätiön esitys- ja levitystoiminnan päällikkönä. Hänen ansiostaan Suomen elokuvateatterikentän digitalisointi onnistui erittäin lyhyessä ajassa ja osaltaan varmisti kattavan elokuvateatteriverkon säilymisen maassamme,” kiittää elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen.  ”Nyt on aika nuoremman ottaa vastuu esitys- ja levitystukiemme käsittelystä. Ilmari Arnkil on ehtinyt hankkia paljon kokemusta juuri näiltä aloilta ja hänellä on mitä erinomaisimmat valmiudet jatkaa Harrin työtä elokuvasäätiössä.”