Ensimmäinen elokuvakoulujen pitchaus-tapahtuma järjestettiin Helsingissä

26.4.2019

Osallistuvat koulut olivat Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos, Arcada, Metropolia, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun elokuvakoulut esittelivät yhdessä lopputyöelokuvia ja kouluista valmistuvia elokuvantekijöitä rahoittajille ja tuotantoyhtiöille sekä alan muille toimijoille. Yhteistyökumppaneina mukana olivat Suomen elokuvasäätiö, Yle, AVEK, Nordisk Film, Valofirma, Angel Films, Elokuvakonepaja Mutanen, Meguru, Kalevalastudio, Post Control, Film Tampere ja West Finland Film Commission.

”Päivä oli erittäin onnistunut ja inspiroiva elokuvakoulujen opiskelijoiden ja alan toimijoiden kohtaaminen”, totesi päivän päätteeksi tuottaja Ilkka Mertsola Aalto-yliopistosta. “Rahoittajien ja muiden alan toimijoiden vahva mukaantulo sai valmistuvat opiskelijat tuntemaan itsensä todella tervetulleeksi alalle. Tästä tehdään nyt vuosittain toistuva tapahtuma.”

Elokuvasäätiön tukiesittelijä Pekka Uotila tervehtii ilolla uutta elokuvakoulujen yhteistyömallia: ”Rahoittajille on tärkeää, että olemme helposti lähestyttäviä myös nuorille tekijöille. Tämä on hyvä tilaisuus verkostoitua alalle valmistuvien kanssa sekä tehdä näkyväksi alan toimintatapoja.”

Pitchaus-tilaisuudessa oli kaksi sarjaa: lopputyökäsikirjoitusten käsikirjoittajasarja sekä alle 30-minuuttisten lopputyöelokuvaprojektien työryhmäsarja. Kaikki mukana olleet hankkeet ovat elokuvakoulujen päätuottamia lopputyöelokuvia. Elokuvakouluilla oli omat sisäiset karsinnat, joiden jälkeen elokuvakoulujen konsortion valintaraati päätti lopullisista tapahtumaan valituista hankkeista. Ennen pitchaus-päivää osallistujille järjestettiin kaksipäiväinen pitchaus-valmennus.

PALKINNOT

Suomen elokuvasäätiö: yhden kuukauden käsikirjoitusapuraha
Kunta jonne jäädään / Arttu Järvinen (TAMK)
Takaisin Gracelandiin / Jere Aalto (Metropolia)
Pessi ja Ilmo / Inga Pohjalainen (Arcada)

Yle: ennakko-osto
Pari asiaa mustista aukoista
Ohjaaja: Anna Saario (Turun AMK)

Nordisk Film: 2000 euron rahapalkinto
Reviiri
Ohjaaja: Marika Harjusaari (Aalto-yliopisto)

Angel Films: 2000 euron kalustovuokrauspalkinto
Jalasjärvi Nailart
Ohjaaja: Hanna-Leena Köykkä (TAMK)

Elokuvakonepaja Mutanen: 2000 euron kalustovuokrauspalkinto
Replay
Ohjaaja: Petra Lumioksa (Aalto-yliopisto)

Valofirma: 3000 euron kalustovuokrauspalkinto
Pari asiaa mustista aukoista (Turun AMK)
Ohjaaja: Anna Saario

Meguru: lyhytelokuvan miksauspäivä
Jalasjärvi Nailart
Ohjaaja: Hanna-Leena Köykkä (TAMK)

Kalevalastudio: lyhytelokuvan miksauspäivä
iHuman
Ohjaaja: Satu-Lotta Rannisto (Turun AMK)

Post Control: yhden päivän värimäärittely ja puolen päivän vfx-konsultointi
iHuman
Ohjaaja: Satu-Lotta Rannisto (Turun AMK)

Palkintoraadeissa olivat mukana palkintoja lahjoittaneiden tahojen edustajat.

Kuva: Jouko Seppälä