Finnish Film Affair avaa projektihaun myös kansainvälisille hankkeille ja tuo Helsinkiin johtavia roolitusammattilaisia Pohjoismaista ja Euroopasta

huhtikuu 17, 2018

HIFF – Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteydessä seitsemättä kertaa järjestettävässä Finnish Film Affair -tapahtumassa 25.–27.9.2018 esitellään kansainvälisen potentiaalin omaavia pitkiä fiktio-, dokumentti- ja animaatioelokuvia tapahtuman kansainvälisille ostajavieraille.

Works in Progress -pitchaukset tuotannossa olevista projekteista, joista on kuvamateriaalia

Tuttuun tapaan Works in Progress -sarjassa esitellään noin kymmenen tuotannossa olevaa hanketta. Kansainvälisistä ammattilaisvieraista koostuva raati palkitsee jälleen eniten kansainvälistä potentiaalia omaavan projektin. Neljättä kertaa jaettava palkinto on arvoltaan 3000 € ja tarkoitettu voittajaprojektin kansainvälisen näkyvyyden lisäämiseen. Palkinnon tarjoaa Suomen elokuvasäätiö. Works in Progress -sarja on kutsupohjainen, kutsut lähetetään touko-kesäkuun aikana.

Short Pitch: neljän minuutin pitchaukset

Kehitteillä olevat hankkeet voivat hakea mukaan Finnish Film Affairin Short Pitch -sarjaan. Short Pitch -projektihaku on auki 17.4.-31.5.2018 osoitteessa www.finnishfilmaffair.fi. Hakijoita pyydetään aiemmasta käytännöstä poiketen lähettämään hankkeestaan neljän minuutin pitchaus-videon. Valinnan suorittaa tuttuun tapaan FFA:n yhteistyökumppaneista koostuva ammattilaisraati ja tiedot valituista hankkeista julkistetaan kesä-heinäkuun taitteessa. Valitut hankkeet pääsevät pitchaamaan elokuvaansa FFA:n kansainvälisille vieraille.

Works in Progress -ja Works in Development -sarjoihin valittavien projektien edustajien edellytetään osallistuvan valmennuskokonaisuuteen tapahtumaa edeltävinä päivinä. Lisäksi projektin edustajille järjestetään tapaamisia kansainvälisten ostajavieraiden kanssa.

Linkki hakulomakkeeseen nettisivuillamme:
http://www.finnishfilmaffair.fi/ffa/

Film Line-up: valmiit elokuvat

Jo valmistuneiden elokuvien on mahdollista olla esillä Finnish Film Affairin katalogissa, nettisivuilla ja Festival Scopen online-elokuvakirjastossa, jonne kansainvälisillä ostajavierailla on pääsy tapahtuman ajan. Finnish Film Affairissa on myös mahdollista järjestää suljettuja industry-näytöksiä kansainvälisille ostajavieraille juuri valmistumassa olevista elokuvista. Lisäksi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa nähdään tuttuun tapaan uutta suomalaista elokuvaa yleisönäytöksissä.

Nordic Flair -tapahtuma saa jatkoa ja tuo Helsinkiin johtavia roolitusammattilaisia Pohjoismaista ja Euroopasta

Viime vuonna lanseerattu Nordic Flair -tapahtuma saa jatkoa ja tänä vuonna tapahtuman kohderyhmänä on näyttelijät. Tapahtumaan on kutsuttu 11 casting directoria Pohjoismaista ja Euroopasta, mm. Debbie McWIlliams (Spectre, Skyfall, Casino Royale),Tanja Grunwald (The Square, The Commune, A War, The Hunt, A Royal Affair), Anja Philip (The Danish Girl), Tusse Lande (The 100 Year-Old Man Who Climbed Out the Window and Disappeared, Millennium trilogy), Jeannette Klintberg (Becoming Astrid, Sami Blood, The Girl with the Dragon Tattoo, Bron/Broen, Midnight Sun) ja Alex Johnson (Absolutely Fabulous, The New World, The Pianist, La Vie En Rose). Tapahtumaan haetaan osallistujiksi ammattilaisnäyttelijöitä ja mukaan valitaan noin 50 näyttelijää. Osallistujat pääsevät tapaamaan vierailevia casting directoreita, kuuntelemaan paneelikeskustelua roolituksesta, kuuntelemaan toista kertaa jaettavan Nordic Flair -palkinnon vastaanottajan haastattelua ja osallistumaan networking-tilaisuuksiin. Viime vuonna Nordic Flair -palkinnon vastaanotti Game of Thrones -tähti Pilou Asbæk Tanskasta.

Lisätiedot ja linkki hakulomakkeeseen nettisivuillamme:
http://www.finnishfilmaffair.fi/ffa/nordic-flair/

Paneelikeskusteluiden aiheena Kiinan markkinat ja roolitus

Vuoden 2018 seminaaripäivän aiheita ovat Kiinan markkinat sekä roolitus. Paneelikeskustelut moderoivat Gudrun Giddings ja Andrea Reuter. Casting-paneeliin on varmistunut puhujiksi Debbie McWIlliams (Spectre, Skyfall, Casino Royale), joka on roolittanut kaikki James Bond elokuvat vuodesta 1980 lähtien sekä ruotsalainen Tusse Lande (The 100 Year-Old Man Who Climbed Out the Window and Disappeared, Millennium trilogy). Paneelit toteutetaan yhteistyössä Business Finlandin kanssa.

Lisätiedot

Akkreditointi Finnish Film Affairiin avautuu elokuun alussa tapahtuman verkkosivuilla. Tarkempaa tietoa tapahtumasta saa tiedustelemalla suoraan järjestäjiltä tai verkkosivuilta lähempänä tapahtumaa. Alan edustajien ideoita ja toiveita ostajavieraista tai muusta ohjelmasta otetaan avoimesti vastaan.

Finnish Film Affair – Head of Industry Laura Laaksonen laura@hiff.fi, p.050 348 6132

HIFF – Rakkautta & Anarkiaa -toiminnanjohtaja Anna Möttölä anna@hiff.fi, p. 040 500 5101

www.finnishfilmaffair.fi

https://www.facebook.com/finnishfilmaffair

https://twitter.com/FFA_Finnishfilm

Tapahtuman kuvaus

Finnish Film Affair toimii kohtaamispaikkana suomalaisten ja ulkomaalaisten av-alan ammattilaisten välillä sekä tarjoaa ulkomaisille elokuvaostajille mahdollisuuden tutustua suomalaiseen elokuvaan. Finnish Film Affairin päätavoite on esitellä uutta kotimaista (ja kansainvälistä) kokoillan näytelmä- ja dokumenttielokuvaa ulkomaisille myyntiagenteille, levittäjille, tv-ostajille sekä festivaalivalitsijoille ja alan kv-lehdistölle. Kolmipäiväisen tapahtuman ohjelma koostuu elokuvanäytöksistä, kehitteillä- ja tuotannossa olevien tuotantojen esittelytilaisuudesta, työpajoista, paneeleista ja verkostoitumistilaisuuksista.

Tapahtumaan odotetaan noin 200 osallistujaa kotimaasta ja noin 100 ulkomailta. Vieraita tuodaan etenkin Euroopan suurista elokuvamaista Ranskasta, Saksasta ja Iso-Britanniasta sekä lähialueilta eli Pohjoismaista ja Virosta. Lisäksi Venäjältä, Yhdysvalloista ja Aasiasta saapuu vuosittain vieraita.

Finnish Film Affairin pääjärjestäjä on Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa. Pääyhteistyökumppaneita tapahtuman suunnittelussa ja toteuttamisessa ovat Suomen elokuvasäätiö, Business Finland, Audiovisual Producers Finland, AVEK, elokuvakomissiot ja Luova Eurooppa/Media. Tapahtuma toteutetaan lisäksi mm. Opetus- ja kulttuuri- sekä Ulkoasianministeriön tuella.