Göteborgin kilpasarjoissa kolme suomalaiselokuvaa ja yksi draamasarja

8.1.2020

Pohjoismaisessa fiktioelokuvien kilpasarjassa on mukana kahdeksan teosta, jotka kisaavat miljoonan kruunun (n. 100 000 euron) pääpalkinnosta. Suomesta kilpailuun on valittu Jenni Toivoniemen ohjaama ja käsikirjoittama draamakomedia Seurapeli (kuva yllä), kansainväliseltä nimeltään Games People Play. Se tulee Suomessa teattereihin syksyllä 2020.

Seurapeli kertoo kolmikymppisten ystäväpiiristä, joka kokoontuu viettämään nostalgista lomaa merenrantahuvilaan. Elokuvan ovat tuottaneet Venla Hellstedt ja Elli Toivoniemi Tuffi Filmsistä. Jenni Toivoniemi on aiemmin ohjannut lyhytelokuvia, mm. Sundancessa palkitun Treffit (2012), ja hän on myös yksi Tottumiskysymys-elokuvan ohjaajista.

Seitsemän ohjaajan yhteistyönä syntynyt Tottumiskysymys esitetään Göteborgissa Focus: Feminism -sarjassa. Sarjaan valittiin myös Anna Paavilaisen ohjaama lyhytelokuva Kaksi ruumista rannalla.

Göteborgin elokuvajuhlien dokumenttielokuvien kilpailussa on mukana niin ikään kahdeksan elokuvaa, ja ne kilpailevat 250 000 kruunun (noin. 25 000 euroa) palkinnosta. Suomesta mukana on kaksi elokuvaa.

Jussi Rastaan ja Jenni Kivistön Colombia in My Arms on kuvattu Kolumbiassa. Kestävän yhteiskunnan mahdollisuuksia tutkivassa elokuvassa nähdään mm. kuinka entisiä FARC-sissejä koulutetaan elämään rauhansopimuksen jälkeistä aikaa. Elokuvan on tuottanut Markku Tuurna Filmimaasta.

Lou Strömbergin Typhoon Mamassa päähenkilö on ohjaajan äitipuoli, filippiiniläinen Yolanda, joka on tullut taloudellisen hyvinvoinnin perässä Ruotsiin. Hän lähettää rahaa Filippiineille jääneelle perheelleen, joka ei täysin ymmärrä Yolandan hankalaa tilannetta. Elokuvan ovat tuottaneet Marianne Mäkelä ja Pertti Veijalainen Illumelle.

Myös viime viikolla Suomen-ensi-illan saanut Teräsleidit esitetään Göteborgissa. Pamela Tolan ohjaama komedia on valittu Nordic Light -sarjaan. Elokuvaan liittyen festivaalilla järjestetään myös keskustelutilaisuus ikääntyneiden kuvaamisesta elokuvissa. Nordic Lightissa nähdään myös jo useita festivaaleja kiertänyt Koirat eivät käytä housuja. J-P Valkeapään ohjaama elokuva sai ensi-iltansa Cannesin Directors’ Fortnightissa. Molemmat elokuvat on tuottanut Helsinki-filmi.

Nordisk Film & TV Fond palkitsee Göteborgissa viiden draamasarjan joukosta parhaan käsikirjoituksen. Suomesta kilpailuun valittiin Paratiisi, käsikirjoittajana Matti Laine. Sarjan on tuottanut MRP Matila Röhr Productions ja ohjannut Marja Pyykkö. Se esitetään myöhemmin tänä vuonna Ylellä. Viime vuonna NFTVF:n palkinnon voittivat Merja Aakko ja Mika Ronkainen sarjastaan Kaikki synnit.

Göteborgin elokuvajuhlat järjestetään 24.1.–3.2.2020 Ruotsissa.

Lue lisää:
https://goteborgfilmfestival.se/