Helsingissä aloittaa uusi liikkuva elokuva-akatemia

22.1.2019

Liikkuva elokuva-akatemia The Academy of Moving people and Images luo Helsinkiin alustan ihmisille, jotka ovat saapuneet Suomeen eri syistä: maahanmuuttajina, turvapaikanhakijoina, opiskelijoina tai töiden vuoksi. Akatemian tavoitteena on luoda oppimisympäristö, joka antaa heille elokuvantekemisen taidot ja työkalut. Tiedon ja kokemuksen kulkiessa ammattimaisten opettajien ja opiskelijoiden välillä hanke myös vaikuttaa suomalaisen elokuvatuotannon moniarvoistumiseen. Akatemia etsii parhaillaan avoimella haulla 12 uutta opiskelijaa huhtikuussa alkaville ilmaisille vuoden mittaisille intensiivikursseille.

Kansainvälisesti arvostettu elokuvaohjaaja akatemian takana

The Academy of Moving People and Images (AMPI) -projektia johtaa kansainvälisesti tunnettu ja palkittu elokuvaohjaaja Erol Mintas. Akatemian kuraattorina on vuorostaan kuvataiteilija ja kuraattori Elham Rahmati. Molemmat asuvat pysyvästi Helsingissä.

”Elokuvateollisuuden luova puoli kärsii moniarvoisuuden puutteesta. Elokuvissa kerrotut tarinat eivät heijasta riittävästi yhteiskuntiemme monimuotoisuutta. Elokuva-alan ammattilaisten verkostot ovat liian suljettuja, toteaa Mintas tarpeesta luoda toimintaperiaatteilta aivan uudentyyppinen elokuva-akatemia Helsinkiin, ”Olen tavannut monia liikkuvia elokuvantekijöitä Istanbulissa, Helsingissä, Tukholmassa, Berliinissä ja muissa Euroopan pääkaupungeissa, jotka ovat jakaneet saman kokemuksen elokuva-alasta.”

Tämä yhteisesti jaettu kokemus ajoi Mintasin toteuttamaan akatemian, joka sai Koneen säätiön kaksivuotisen projektiapurahan viime vuoden lopussa. Akatemiassa hahmotetaan pysyvä oppimisympäristö ja pedagoginen alusta, jonka kautta Suomeen muualta tulleet ihmiset voivat olla osallisena moniarvoisemmassa elokuvatuotannossa ja omalta osaltaan käynnistää muutoksen tuotantorakenteissa.

Akatemia järjesti kesällä testityöpajoja hyvin tuloksin

Kesällä 2018 AMPI järjesti maksuttoman koeworkshopin Perpetuum Mobilen (PM), Goethe-instituutin ja Taiken avustuksella. Käytännönläheinen workshop pidettiin kolmelle liikkuvalle osallistujalle: Helena Aleksandrovalle, Ramina Habibollahille ja Samra Šabanovićille. Workshopin lopputuloksena syntyi kolme elokuvaa, joissa osallistujat myös näyttelivät toistensa elokuvissa ammattilaisten alaisuudessa.

Liikkuvalla elokuva-akatemialla vaihtuvat toimitilat

Liikkuvalla elokuva-akatemialla ei ole omia tiloja, vaan se toimii filosofiansa mukaisesti liikkuvana toimitilana partnereidensa ja yhteistyökumppaneidensa tiloissa (Suomen elokuvasäätiö, ViCCA, Critical Cinema Lab, Goethe Institut, GAP, HIAP, Designmuseo, Museum of Impossible Forms, Third Space, Caisa). Tämä liikkuvuus takaa myös sen, että opiskelijat tutustuvat suomalaiseen taidekenttään ja verkostoituvat samalla luovan alan tekijöiden kanssa.

Akatemia etsii parhaillaan uusia opiskelijoita

Koulu valitsee vuosittain 12 opiskelijaa Suomesta, joilla on intohimo ja palo elokuvantekemiseen. Se tarjoaa heille yhden vuoden mittaisen intensiivisen opetuksen ja tekniset edellytykset. Opiskelijat saavat kirjoittaa ja ohjata omat lyhytelokuvansa kansainvälisen, ammattilaisista koostuvan opettajakunnan ohjauksessa. Kursseilla osallistujat ovat mukana kaikissa elokuvanteon työvaiheissa ja rooleissa. Akatemiassa opettajat toimivat kollektiivina, jossa kaikki, niin opettajat kuin oppilaat, ovat osana luovaa prosessia. Tähtäimessä on valmiiden elokuvien esittäminen kotimaisilla ja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Koulusta valmistuessaan opiskelijoilla on hyvät edellytykset työskennellä elokuva-alan eri tehtävissä.

“Valintaprosessissa tiedostamme elokuva-alalla vallitsevan sukupuolten välisen epätasa-arvon ja pyrimme sitä muuttamaan. AMPI on avoin kaikille vähemmistöille Suomessa, kuten romaaneille ja saamelaisille”, sanoo Rahmati.

Ensimmäinen opiskelijahaku alkaa 20.1.2019. Haku päättyy 20.2.2019.

Hakuohjeet ja -lomakkeen löytyvät täältä: Open Call

Toinen opiskelijahaku tullaan pitämään tammikuussa 2020.

AMPI pähkinänkuoressa:

  • Academy of Moving People and Images (AMPI) on perustettu Helsingissä vuonna 2018.
  • AMPIn ovat perustaneet elokuvaohjaaja Erol Mintas ja kuvataiteilija sekä kuraattori Elham Rahmati.
  • AMPI on kaksivuotinen projekti, jolle tulee mahdollisesti myös jatkoa.
  • AMPIn tavoitteena on rakentaa pysyvä oppimisympäristö ja pedagoginen alusta, jonka kautta Suomeen muualta tulleet ihmiset voivat olla osallisena moniarvoisemmassa elokuvatuotannossa ja omalta osaltaan käynnistää muutoksen tuotantorakenteissa.
  • AMPI on opiskelijoille ilmainen ja vuosittain 12 Suomessa asuvaa opiskelijaa otetaan sisään valintaprosessin kautta.
  • AMPIn opetuskieli on englanti.
  • AMPIn asiantuntijajäsenet: Jaana Puskala (kansainvälisen osaston päällikkö, Suomen elokuvasäätiö), Jarmo Lampela (elokuvantekijä), Sari Volanen (elokuvatuottaja), Saara Saarela (elokuvantekijä), Tellervo Kalleinen (taiteilija), Senni Jyrkiäinen (tutkija), Giovanna Esposito Yussif (kuraattori), Kalle Hamm (taiteilija), Mazdak Nassir (elokuvantekijä), Panos Balomenos (taiteilija), Ahmed al Nawas (tutkija, kuraattori), Marja Helander (saamelaistaiteilija ja elokuvantekijä), Hamy Ramezan (elokuvantekijä), Sanna Kultanen (elokuvatuottaja), Maria Lundström (Svenska Yle).
  • AMPIn opettajat: Salla Sorri (ohjaus), Jonas Rothlaender (ohjaus), Eva Maria Koskinen (käsikirjoitus), Mikko Viljanen (käsikirjoitus), Erol Mintas (käsikirjoittamisen kehittäminen ja ohjaus), Christopher L. Thomas (valaistus ja elokuvataide), Sherwan Haji (näytteleminen: oman kehon ohjaus välineeksi), Jemina Sillanpää (kameranäytteleminen), Jaakko Kiljunen (näytteleminen: olemisesta toimintaan), Kirsi Korhonen (ääninauhoitus ja editointi), Inka Lahti (kuvankäsittely: kuvien uudelleenkirjoitus), Mete Sasioglu (Ttottaminen: kuinka paketoida, rahoittaa ja johtaa elokuvatuotantoa huomioiden samalla taiteelliset toiveet), Alejandro Pedregal (elokuvateoria ja kritiikki), Sezgin Boynik (elokuvarepresentaation muodot)
  • Akatemia toimii useissa eri toimipisteissä Helsingissä yhteistyökumppaneidensa kautta: Suomen elokuvasäätiö, Goethe-instituutti, Critical Cinema Lab, Department of Film, Television and Scenography/Aalto ARTS, HIAP- Helsinki International Artist Programme, Aalto-yliopisto/VICCA, Caisa, Designmuseo, Perpetuum Mobile (PM), Museum of Impossible Forms, Third Space, GAP – Globe Art Point, Istituto Italiano di Cultura, Helsinki, Publics
  • AMPIa rahoittaa Koneen säätiö.

Erol Mintas

Elokuvantekijä Erol Mintas on syntynyt Karsissa Turkissa. Valmistuttuaan Marmaran yliopistosta, Tietojenkäsittelytieteiden laitokselta, hän jatkoi maisteriopintojaan pääaineenaan elokuva. Hänen lopputyöaiheena oli Tarkovskin elokuvat. Mintasin ensimmäinen palkittu lyhytelokuva Butimar esitettiin useilla elokuvafestivaaleilla. Hänen toinen lyhytelokuva Berf (Snow) sai useita palkintoja ja elokuva esitettiin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa. Mintasin kansainvälinen läpimurtoelokuva oli vuonna 2014 valmistunut kokopitkä elokuva Song of my Mother. Elokuva voitti Sarajevon elokuvafestivaaleilla samana vuonna pääpalkinnon sarjassa paras elokuva ja paras näyttelijä. Elokuva on esitetty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, joista monista se on saanut myös palkintoja. Helsinkiin elokuvantekijä muutti vuonna 2017. Hän on parhaillaan valmistelemassa Suomen elokuvasäätiön tuella Helsinkiin sijoittuvaa käsikirjoitusta ”The Earth Song” yhdessä käsikirjoittaja Mikko Viljasen kanssa. Koneen säätiö tuki vuonna 2018 Mintasin dokumenttia The North: Dzamil Kamangar, joka se on nyt tuotannossa.

Elham Rahmati

Kuvataiteilija ja kuraattori Elham Rahmati syntyi Teheranissa Iranissa ja työskentelee Helsingissä. Rahmati valmistui visuaalisten taiteiden maisteriksi Accademia di Belle Arti di Firenzestä Italiasta. Työssään hän käsittelee poliittisia konflikteja, traumoja ja yhteisesti koettuja muistoja. Rahmati työskentelee kuraattorina ja tutkijana The Academy of Moving People & Imagessa.

Lisätietoja:

Johtaja Erol Mintas, The Academy of Moving People and Images, erolmintas@gmail.com, puh. +358 46 95 9362

Kuraattori Elham Rahmati, The Academy of Moving People and Images, elirahmati89@gmail.com ,puh. +358 45 876 64 24

academyofmovingpeopleandimages@gmail.com