Huhtikuun 2022 katsotuimmat elokuvat

2.5.2022

Huhtikuu tarjosi maaliskuun tapaan valtavan määrän ensi-iltoja ja yhden yli 100 000 katsojaa keränneen elokuvan. Kuukauden selvästi katsotuin elokuva oli Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet, joka keräsi yli 110 000 katsojaa – lähes saman verran kuin neljä seuraavaksi katsotuinta elokuvaa yhteensä.

Toiseksi katsotuimmaksi ylsi 32 464 katsojalla Sonic the Movie 2, kolmanneksi, vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi noussut, The Batman 30 278 katsojalla ja neljänneksi Hurja jengi 27 851 katsojalla

Kuukauden katsotuimmat kotimaiset löytyivät sijoilta 5–7: Sijalla viisi oleva JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii keräsi 25 699 katsojaa. Kuun loppupuolella ensi-iltaan tullut MC Helper:BeKings ehti kerätä huhtikuun puolella 22 879, mikä oikeutti kuudenteen sijaan. Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka oli sijalla seitsemän 18 188 katsojalla. Lisäksi kymmenen katsotuimman joukkoon mahtui Aku Louhimiehen ohjaama Odotus sijalla kymmenen. Sitä seurasi sijalla 11 Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt.

Huhtikuussa tuli varsinaiseen ensi-iltaan 25 elokuvaa, joista peräti yhdeksän oli kotimaisia – yksi tosin vähemmistöyhteistuotanto. Kotimaiset ensi-illat olivat julkaisujärjestyksessä: Odotus, Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka, The Twin – Paha kaksonen, The Innocents (päätuottajaa Norja), Armotonta menoa – hoivatyön lauluja, Tytöt tytöt tytöt, Jossakin on maa, Toinen mies ja MC Helper:BeKings. Lisäksi rajoitettuun levitykseen tuotiin monien erikoisnäytösten lisäksi mm. viisi Bollywood-elokuvaa ja Iiris Härmän ohjaama dokumentti Luomakunnan vartijat.

Päivän katsotuimman elokuvan tittelin saavutti kahdeksan eri elokuvaa: Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet oli 16 päivän katsotuin, MC Helper:BeKings viiden, The Batman kolmen ja JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii kahden. Lisäksi yksittäisen päivän katsotuimman elokuvan meriitin keräsivät Sonic the Movie 2 ja ennakoissa ollut Downton Abbey: Uusi aikakausi sekä yllättäen 70 on vain numero ja Tunturin tarina.

Kuukauden kokonaiskatsojaluku oli 479 073 eli vajaat 30 000 pienempi kuin maaliskuussa. Kotimaisia elokuvia käytiin katsomassa 141 965 kertaa ja niiden osuus oli 29,6 %.

  Elokuva Katsojat huhtikuussa Kokonaiskatsojaluku 30.4.2022 Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet 110 280 110 280 8.4.2022 David Yates GB / US SF FI
2 Sonic the Movie 2 32 464 32 464 1.4.2022 Jeff Fowler JP / US Finnkino FI
3 The Batman 30 278 170 592 4.3.2022 Matt Reeves US SF FI
4 Hurja jengi 27 851 27 851 15.4.2022 Pierre Perifel US Finnkino FI
5 JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii 25 699 45 934 25.3.2022 Taito Kawata, Särre FI SF FI
6 MC Helper:BeKings 22 879 22 879 22.4.2022 Kaitsu Rinkinen FI Aurora Studios Oy
7 Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka 18 188 18 188 1.4.2022 Jarkko Felin, Väinö Weckström FI Future Film
8 The Lost City 16 511 16 511 15.4.2022 Adam Nee, Aaron Nee US Finnkino FI
9 Morbius 15 830 15 830 1.4.2022 Daniel Espinosa US SF FI
10 Odotus 15 782 15 813 1.4.2022 Aku Louhimies FI Aurora Studios Oy
11 Tytöt tytöt tytöt 14 640 14 640 14.4.2022 Alli Haapasalo FI Nordisk FI
12 The Northman 9 658 9 658 22.4.2022 Robert Eggers US Finnkino FI
13 Coda – Kahden maailman välissä 8 929 15 694 22.10.2021 Sian Heder US / FR / CA Nordisk FI
14 Spider-Man: No Way Home 8 802 272 822 15.12.2021 Jon Watts US / IS SF FI
15 70 on vain numero 8 619 71 310 29.12.2021 Johanna Vuoksenmaa FI Nordisk FI
16 Vinski ja näkymättömyyspulveri 7 124 101 889 22.12.2021 Juha Wuolijoki FI Finnkino FI
17 Sing 2 6 359 101 286 22.12.2021 Garth Jennings US / FR / JP Finnkino FI
18 The Twin – Paha kaksonen 6 169 6 199 6.4.2022 Taneli Mustonen FI Nordisk FI
19 Kanakani ja tuomion hamsteri 5 980 5 990 8.4.2022 Benjamin Mousquet, Ben Stassen BE / FR Finnkino FI
20 Uncharted 5 516 61 552 18.2.2022 Ruben Fleischer US SF FI