Iris Olsson ja Eero Tammi valittu elokuvasäätiön uusiksi tukiesittelijöiksi

29.4.2020

Suomen elokuvasäätiöön on valittu kaksi uutta lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuista vastaavaa tukiesittelijää.

Iris Olsson on ohjannut lyhyt- ja dokumenttielokuvia sekä tv-sarjoja. Hän on työskennellyt myös dramaturgina ja opettajana. Vuosina 2016–2018 hän toimi DocPoint-festivaalin taiteellisena johtajana. Olsson on Euroopan elokuva-akatemian jäsen.

”Elokuvantekijänä pääsee harvoin näin hienolle näköalapaikalle kotimaiseen ja kansainväliseen elokuvakulttuuriin”, Olsson kertoo. ”Olen innoissani mahdollisuudesta auttaa moniäänisen, tasa-arvoisen ja raikkaan elokuvataiteen syntymisessä.”

Eero Tammi on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitokselta, pääaineenaan elokuvaleikkaus. Hän on työskennellyt paitsi leikkaajana, myös tuottajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana. Lisäksi Tammi on toiminut muun muassa elokuvakriitikkona, toimittajana sekä vastuutehtävissä kulttuurialan järjestöissä.

”Sellainen toimenkuva on harvinainen ja hieno mahdollisuus, jossa voi hyödyntää kokemustaan melkein kaikista edellisistä työtehtävistään, ja samaan aikaan oppia tavattomasti lisää”, Tammi toteaa. ”Odotan yhteistyötä monien erilaisten elokuva-ammattilaisten kanssa.”

Elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen kommentoi valintoja: ”Olemme hyvin iloisia siitä, että saamme joukkoomme kaksi erittäin hyvää ja toisiaan täydentävää asiantuntijaa. Uskon että elokuvasäätiön monimuotoinen ja tasa-arvoinen tukitoiminta jatkuu uusien esittelijöiden myötä yhtä hienosti kuin tähänkin asti.”

Avoimeen hakuun osallistui 27 hakijaa. Olssonin ja Tammen kausi tukiesittelijöinä alkaa 3.8.2020.