Jussi-gaalan palkituimmat elokuvat olivat Tyhjiö ja Juice

24.3.2019

Kaapelitehtaalla jaettiin vuoden 2018 parhaiden kotimaisten elokuvien Jussi-patsaat perjantaina 22.3.

Jussi-gaalaa juhlittiin rennosti ja iloisissa tunnelmissa. Palkituin viime vuoden elokuvista oli Tyhjiö, joka keräsi neljä (4) Jussi-palkintoa: Paras elokuva, paras ohjaus (Aleksi Salmenperä), paras leikkaus (Samu Heikkilä) ja paras äänisuunnittelu (Tuomas Klaavo). Toiseksi eniten eli kolme (3 kpl) palkintoa sai Juice, joka palkittiin parhaasta kuvauksesta (Aarne Tapola), parhaasta pukusuunnittelusta (Susse Roos) ja parhaasta maskeeraussuunnittelusta (Riikka Virtanen). Lisäksi parhaasta naispääosasta palkittiin Oona Airola (Oma maa), parhaasta miespääosasta Hannu-Pekka Björkman (Ihmisen osa), naissivuosasta Satu Tuuli Karhu (Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja) ja miessivuosasta Paavo Kinnunen (Suomen hauskin mies). Parhaan käsikirjoituksen Jussin sai Kirsikka Saari elokuvasta Hölmö nuori sydän. Parhaasta musiikista palkittiin Sanna Salmenkallio (Yrittäjä) ja parhaasta lavastussuunnittelusta Antti Nikkinen (Oma maa). Parhaan dokumenttielokuvan Jussin sai Virpi Suutarin ohjaama ja Oktober Oy:n tuottama Yrittäjä. Lyhytelokuva-Jussi meni elokuvalle Star Shaped Scar (ohjaajat Virpi Kunttu ja Vuokko Kunttu, tuotanto Franckforstén).

Ensimmäistä kertaa jaettiin uusi, 20 000 euron arvoinen Nordisk Film -palkinto työparille Aleksi Salmenperä ja Samu Heikkilä elokuvasta Tyhjiö. Tunnustus myönnetään elokuvantekijälle, joka on poikkeuksellisella panoksellaan viime vuoden aikana edistänyt kotimaista elokuvaa ja nostanut sen tasoa. Raati kehuu Tyhjiötä elokuvaksi, joka on kepeä ja viisas, napakkarytminen ja kaunis, hauska ja koskettava sekä läpikotaisin hyvin näytelty. Tuomaristoon kuuluivat tuottaja Miia Haavisto (raadin puheenjohtaja), elokuvaohjaaja Zaida Bergroth, käsikirjoittaja ja ohjaaja Jan Forsström, näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Peter Franzén, ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa, leikkaaja Harri Ylönen ja Filmiauran puheenjohtaja Manna Katajisto. Nordisk Film -säätiön lahjoittama tunnustuspalkinto on rahalliselta arvoltaan yksi suurimmista Suomessa jaettavista taide- ja kulttuurialan tunnustuspalkinnoista, ja suurin elokuva-alan palkinto.

Varsinaisten Jussi-palkintojen lisäksi tunnustuksena pitkästä ja merkittävästä urasta elokuvataiteen parissa Filmiaura jakoi Betoni-Jussin monipuoliselle näyttelijälle Hannele Laurille, jonka ura ulottuu viidelle vuosikymmenelle ja jatkuu yhä vahvana. Hän on heittäytyvä ja paneutuva, tarkka ja läsnä oleva sekä työssään aina katsojan vangitseva. Hannele Lauri on rohkea oman tiensä kulkija, kollegoiden arvostama ja suuren yleisön rakastama. Jussi-gaalassa nähtiin katkelmia useista Laurin tähdittämistä elokuvista, mm. Gabriel tule takaisin, Uuno Turhapuro armeijan leivissä, 21 tapaa pilata avioliitto, ja Varasto.

Yleisön suosikkielokuvaäänestyksen järjesti tänäkin vuonna kotimaisen elokuvan koti Elisa Viihde. Eniten yleisöääniä sai Veljeni vartija (käsikirjoitus ja ohjaus JP Siili, tuotanto Helsinki-filmi). Palkinnon jakoivat Johannes Holopainen ja Kreeta Salminen, ja sen vastaanotti Jare Tiihonen, artistinimeltään Cheek, jonka elämään elokuva perustuu. Toiseksi eniten ääniä sai Hevi reissu, ja kolmanneksi eniten Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja. Yleisöääniä annettiin tänä vuonna ennätysmäärä, kerrotaan Elisa Viihteeltä.

Jussi-patsaiden lisäksi ennen televisiolähetystä Filmiaura jakoi Vuoden uroteko -palkinnon elokuvateatteriketju Savon Kinoille. Savon Kinot on perheyritys, joka on sisukkaasti taistellut tiensä Suomen kolmanneksi suurimmaksi teatteriketjuksi kansainvälisten toimijoiden tuntumaan. Neljännellä vuosikymmenennellään olevan yrityksen taustalla on ammattimaista elokuvatoimintaa jo 70 vuoden ajan, ja nykyään työntekijöitä on jo kolmannessa polvessa. Tällä hetkellä tämä yritys ilahduttaa elokuvan ystäviä päivittäin viidessä kaupungissa ja kuudessa rakkaudella pidetyssä elokuvateatterissaan. Perheyrityksestä paikalla palkintoa vastaanottamassa olivat sisarukset Tarja Piiroinen, Sari Peltonen ja Satu Raekorpi.

Jussi-palkintojen voittajat:

PARAS ELOKUVA
Tyhjiö, tuottaja Aleksi Salmenperä

OHJAUS
Aleksi Salmenperä, Tyhjiö      

NAISPÄÄOSA
Oona Airola, Oma maa

MIESPÄÄOSA
Hannu-Pekka Björkman, Ihmisen osa

NAISSIVUOSA
Satu Tuuli Karhu, Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja

MIESSIVUOSA
Paavo Kinnunen, Suomen hauskin mies

KÄSIKIRJOITUS
Kirsikka Saari, Hölmö nuori sydän

KUVAUS
Aarne Tapola, Juice

MUSIIKKI
Sanna Salmenkallio, Yrittäjä

ÄÄNISUUNNITTELU
Tuomas Klaavo, Tyhjiö

LEIKKAUS
Samu Heikkilä, Tyhjiö

LAVASTUSSUUNNITTELU
Antti Nikkinen, Oma maa

PUKUSUUNNITTELU
Susse Roos, Juice

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Riikka Virtanen, Juice

DOKUMENTTIELOKUVA
Yrittäjä, ohjaus Virpi Suutari, tuotanto Oktober Oy, tuottajat Joonas Berghäll ja Satu Majava

LYHYTELOKUVA
Star Shaped Scar, ohjaajat Virpi Kunttu ja Vuokko Kunttu, tuotanto Franckforstén

Jussi-voittajat palkittiin perjantaina 22.3.2019 Helsingissä, Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa, suorassa tv-lähetyksessä, joka näytettiin klo 19.30 alkaen MTV-kanavalla. Jussi-patsaat vuoden parhaille pitkille kotimaisille elokuville jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry. Ensimmäiset Jussit jaettiin 16.11.1944. Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto.

Jussi-ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva, ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa. Raadissa olivat tällä kertaa mukana elokuva-alan ammattilaiset tuottaja Jani Pösö, ohjaaja Maarit Lalli, käsikirjoittaja Melli Maikkula, näyttelijät Joonas Saartamo ja Laura Malmivaara, kuvaaja Sari Aaltonen, leikkaaja Tuuli Kuittinen, säveltäjä Timo Kaukolampi, pukusuunnittelija Tiina Kaukanen, lavastusuunnittelija Christer Andersson, äänisuunnittelija Heikki Innanen, maskeeraussuunnittelija Jani Kylmälä ja elokuvakriitikko Hannu Björkbacka. Filmiauran hallituksesta raadissa olivat: Manna Katajisto, Riina Liukkonen, Minna Lampolahti, Anna Lujanen, Lauri Nurkse ja Matti Paunio. Lyhytelokuvien valinnan hetkellä jääveinä raadista poistuivat paikalta Jani Pösö, Sari Aaltonen ja Melli Maikkula.

Lisätiedot Jussi-palkinnoista ja Filmiaurasta:
Sähköposti: filmiaura@jussit.fi
www.jussit.fi
www.instagram.com/jussi_gaala
www.twitter.com/jussi_gaala
www.facebook.com/jussigaala/
#jussigaala

Valokuvat voittajista: Lauri Laukkanen photography