Kesä–heinäkuun katsotuimmat elokuvat

1.8.2023

Kesä on tarjonnut kansainvälisiä hittejä. Kotimaisten elokuvien osalta on ollut hiljaista.

Kesä alkoi toukokuun lopussa ensi-iltansa saaneiden Pienen merenneidon ja uuden Spider-Man-animaation johdolla. Varsinaisista kesän ensi-illoista ensimmäinen katsojia isosti elokuvateattereihin saanut elokuva Indiana Jones and the Dial Of Destiny tuli ensi-iltaan vasta aivan kesäkuun lopussa 28.6. Siitä huolimatta se ehti kuukauden kolmanneksi katsotuimmaksi 35 442 katsojalla. Edellään aiemmin mainitut Pieni merenneito (58 246) ja Spider-Man: Across the Spider-verse (49 205). Kesäkuun kokonaiskatsojaluku jäi vuoden alhaisimmaksi kuukausitulokseksi 373 650 katsojallaan. Heinäkuussa ensi-iltansa sai moni suuresti markkinoitu elokuva kuten Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One ja animaatioelokuva Elemental. Todellinen yleisöryntäys alkoi kuitenkin heinäkuun toiseksi viimeisenä perjantaina, kun elokuvateattereihin saapuivat Barbie ja Oppenheimer, joita tuttavallisemmin kutsuttiin yhteisnimellä Barbenheimer. Niiden johdolla heinäkuun kokonaiskatsojaluku nousi peräti 908 020 katsojaan, josta Barbenheimerin osuus oli yli 410 000 katsojaa. Kuukausitulos oli vuoden selvästi korkein ja erityisesti viimeisen puolentoista viikon osalta luvut ovat todella hyviä.

Kesän elokuvista pisimmän korren veti Greta Gerwickin ohjaama ja Margot Robbien ja Ryan Goslingin tähdittämä Barbie, joka on ehtinyt kerätä puolessatoista viikossa jo 256 094 katsojaa. Elokuva on kerännyt viikonloppujen lisäksi katsojia poikkeuksellisen hyvin myös arkipäivinä. Kesän katsotuin elokuva nousee todennäköisesti huomisen jälkeen vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi. Sillä on myös hyvät mahdollisuudet nousta Suomen kaikkien aikojen katsotuimmaksi naisen ohjaamaksi elokuvaksi. Phyllida Lloydin ohjaama Mamma Mia! (2008) keräsi aikoinaan 404 112 katsojaa. Mahdollisuuksien rajoissa on myös 533 704 katsojaa kerännyt Frozen II (2019), jonka ohjasivat Jennifer Lee ja Chris Buck.

Kesän toiseksi katsotuin elokuva on tähän mennessä viides Indiana Jones elokuva. 192 450 katsojaa kerännyt elokuva rikkoo kahdensadan tuhannen rajan todennäköisesti ensi viikonloppuna tai viimeistään ensi viikolla. Samoihin aikoihin samainen raja menee rikki toistaiseksi kesän kolmanneksi katsotuimmalta elokuvalta, Oppenheimerilta, joka on ehtinyt kerätä 11 päivässä 154 062 katsojaa. Barbien tavoin sekin on kerännyt hyvin katsojia myös arkipäivinä. Ajanjakson neljänneksi katsotuimmaksi ylsi seitsemäs Mission Impossible -elokuva. Heinäkuun puolessa välissä ensi-iltansa saaneen Tom Cruisen tähdittämän elokuvasarjan loppua petaava teos on kerännyt tähän mennessä 92 059 katsojaa.

Kuvaaja: Viikkokohtaiset katsojamäärät päätuottajamaan mukaanKuluva viikko tulee nousemaan samaan kokoluokkaan edellisen viikon kanssa, kun loppuviikonkin katsojaluvut lasketaan mukaan.

Kuvaaja: Viikkokohtaiset katsojamäärät päätuottajamaan mukaan Kuluva viikko tulee nousemaan samaan kokoluokkaan edellisen viikon kanssa, kun loppuviikonkin katsojaluvut lasketaan mukaan. Kuvasta näkyy hyvin kuinka keväällä suomalaiset elokuvat keräsivät viikkotasolla jopa amerikkalaisia elokuvia enemmän katsojia. Kesä taas on on ollut täysin yhdysvaltalaisten elokuvien hallussa,

Katsotuimpien elokuvien lista oli täysin amerikkalaisten elokuvien hallussa. Katsotuin ei yhdysvaltalainen elokuva oli 10 647 katsojaa kerännyt sijalta 17 löytyvä brittiläissaksalainen animaatio Mahtava Morris. Kaksi sijaa alempana taas löytyy norjalainen animaatio Kolme iloista rosvoa. Suvereenista hallinasta kertoo hyvin yhdysvaltalaisten elokuvien katsojaosuus: 91,5 % katsojista valitsi kesä–heinäkuussa elokuvan, jonka päätuottajamaa oli USA. Toiseksi eniten käytiin katsomassa brittiläisiä elokuvia. Niiden osuus kesällä oli 2,4 %. Toisaalta Iso-Britannia oli osatuottajana kesän suurimmissa hiteissä Barbiessa ja Oppenheimerissa, joten osatuottajaprosenteissa sen osuus oli selvästi suurempi.

Kotimaisten elokuvien osalta kesä on ollut perinteiseen tapaan hyvin hiljainen. Yhtään kotimaista ensi-iltaa ei ole tuotu levitykseen ja katsotuimmaksi elokuvaksi nousikin helmikuussa ensi-iltansa saanut Risto Räppääjä ja villi kone. Elokuva on kerännyt kesän aikana 9 561 katsojaa, mikä oikeuttaa ajanjakson 20. katsotuimman elokuvan titteliin. Yhdeksäs Räppääjä ylitti 200 000 rajan ensimmäisenä kotimaisena ensi-iltana tänä vuonna. Saman rajan ylitti kesällä myös viime vuoden katsotuin kotimainen Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä. Näin ollen maaginen raja on sittenkin ylittynyt ainakin yhden kotimaisen ensi-illan osalta joka vuosi vuoden 1997 jälkeen koronavuotta 2021 lukuun ottamatta. Räppääjän lisäksi toinen kesällä mainittavasti katsojia kerännyt elokuva oli tammikuussa teattereihin tuotu Sisu 8 355 katsojalla. Yhteensä kotimaisia elokuvia käytiin katsomassa 25 650 kertaa ja niiden osuus kokonaiskatsojaosuudesta oli 2,0 %. Vuositasolla prosenttiosuus on kuitenkin vielä 21,4 %.

 

Päivän katsotuimman elokuvan titteleitä keräsi ajan jakson aikana eniten ehkä hieman yllättäenkin Pieni merenneito. Hiljaista kesäkuuta hallinnut elokuva oli peräti 17 päivänä katsotuin (yhteensä se on ollut 22 päivänä päivän katsotuin). Pienen merenneidon pudotti lopullisesti ykköspaikalta vasta 28.6. ensi-iltansa saanut Indiana Jones and the Dial of Destiny. Sille ykkösmerkintöjä kertyi 14 päivältä. Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One syrjäytti taas Indyn ja piti kärkipaikkaa yhdeksän päivää. Sen jälkeen Barbie on hallinnut listaa nyt 11 päivää. Viisi päivän katsotuimman elokuvan merkintää nappasi Pienen merenneidon kanssa tiukasti kesäkuussa kamppaillut Spider-Man: Across the Spider-verse. Neljään päivään taas ylsi The Flash. Kuriositeetiksi nousi Jack Witikan ohjaama kesäkomedia Iloinen Linnanmäki (1960), joka oli juhannuspäivän katsotuin 24 katsojalla. Elokuvateatterit ovat perinteisesti kiinni tuolloin. Ilman ykköspäivämerkintää jäänyt Oppenheimer on kerännyt toistaiseksi heikoimpanakin päivänä enemmän katsojia kuin mikään elokuva kesällä Barbieta ja Indiana Jonesin muutamaa parasta päivää lukuun ottamatta.

Kesä–Heinäkuun katsotuimmat elokuvat
  Elokuva Katsojat heinäkuussa Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Barbie 256 094 256 094 21.7.2023 Greta Gerwig US / GB WB FI
2 Indiana Jones and the Dial of Destiny 192 450 192 450 28.6.2023 James Mangold US WDS FI
3 Oppenheimer 154 062 154 062 21.7.2023 Christopher Nolan US / GB Finnkino FI
4 Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One 92 069 92 069 12.7.2023 Christopher McQuarrie US Finnkino FI
5 Pieni merenneito 79 579 106 321 25.5.2023 Rob Marshall US WDS FI
6 Elemental 67 113 67 113 7.7.2023 Peter Sohn US WDS FI
7 Spider-Man: Across the Spider-verse 64 474 68 636 31.5.2023 Justin K. Thompson, Kemp Powers, Joaquim Dos Santos US SF FI
8 Fast & Furious X 37 383 103 185 17.5.2023 Louis Leterrier US Finnkino FI
9 The Super Mario Bros. Movie 36 814 279 189 6.4.2023 Michael Jelenic, Aaron Horvath US / JP Finnkino FI
10 Transformers: Rise of the Beasts 32 254 32 254 7.6.2023 Steven Caple Jr. US Finnkino FI
11 Ruby – Teini-ikäinen merihirviö 25 025 25 025 28.6.2023 Faryn Pearl, Kirk DeMicco US Finnkino FI
12 Guardians of the Galaxy Vol. 3 22 123 110 498 3.5.2023 James Gunn US WDS FI
13 The Flash 22 038 22 038 14.6.2023 Andy Muschietti US WB FI
14 No Hard Feelings 21 715 21 715 5.7.2023 Gene Stupnitsky US SF FI
15 Asteroid City 21 656 21 656 9.6.2023 Wes Anderson US Finnkino FI
16 The Boogeyman 16 841 16 841 2.6.2023 Rob Savage US / CA WDS FI
17 Mahtava Morris 10 647 14 411 26.5.2023 Toby Genkel GB / DE Cinemanse
18 Insidious: The Red Door 10 256 10 256 7.7.2023 Patrick Wilson US / CA SF FI
19 Kolme iloista rosvoa 9 647 20 149 17.5.2023 Rasmus A. Sivertsen NO Nordisk FI
20 Risto Räppääjä ja villi kone 9 561 201 780 17.2.2023 Maria Sid FI Nordisk FI