Leijonakuningas oli koko kesän katsotuin

5.9.2019

Heinäkuun puolessa välissä ensi-iltaan tullut fotorealistinen eläinanimaatio Leijonakuningas keräsi kesän (kesä–elokuu) aikana liki 300 000 katsojaa, ja oli vuodenajan katsotuin elokuva. 1990-luvun animaatioklassikon uusi versio oli sekä heinä- että elokuun katsotuin elokuva. Animaatioilla meni muutenkin hyvin kesällä, kun Lemmikkien salainen elämä 2 oli aikajakson toiseksi ja Angry Birds -elokuva 2 kuudenneksi katsotuin elokuva.

Animaatioiden lisäksi kesällä katsottiin amerikkalaisia supersankari- ja viihdekauhuelokuvia. Mukaan mahtui myös pari musiikkiaiheista brittielokuvaa (Rocketman ja Yesterday). Ruotsalaisväriä toi animaatioelokuva Bamse ja jymykello sijalla 16 sekä Ruotsiin sijoittuva Midsommar – loputon yö sijalla 14. Elokuva tosin kuvattiin oikeasti Unkarissa ja Yhdysvalloissa Utahin osavaltiossa. Dome Karukosken ohjaama Tolkien oli kesän 20. katsotuin.

Kotimaisia elokuvista ensi-iltansa sai kesän aikana Elvis & Onerva sekä dokumenttielokuvat Aatos ja Amine sekä Veeran maaginen elämä. Jos Angry Birds -elokuva 2 lasketaan suomalaiseksi oli kotimaisten elokuvien katsojaosuus kesällä 7,8 %. Ilman vihaisia lintuja kotimaisten elokuvien kokonaiskatsojamäärä jäi kesällä alle 24 000 katsojaan ja osuus 1,3 %:iin.

 

Kesä–elokuun 2019 katsotuimmat elokuvat Suomessa

  Elokuva Katsojat kesä-elokuussa Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Leijonakuningas 294 574 17.07.2019 Jon Favreau US Disney FI
2 Lemmikkien salainen elämä 2 215 116 26.06.2019 Chris Renaud, Jonathan del Val US / FR / JP Finnkino FI
3 Spider-Man: Far From Home 141 302 3.07.2019 Jon Watts US SF Film Finland
4 Aladdin 132 701 24.05.2019 Guy Ritchie US Disney FI
5 Once Upon a Time… in Hollywood 129 373 16.08.2019 Quentin Tarantino US / GB / CN SF Film Finland
6 Angry Birds -elokuva 2 115 602 9.08.2019 Thurop Van Orman FI / US SF Film Finland
7 Fast & Furious: Hobbs & Shaw 83 411 2.08.2019 David Leitch US Finnkino FI
8 Rocketman 66 446 31.05.2019 Dexter Fletcher GB / US Finnkino FI
9 Annabelle Comes Home 62 040 26.06.2019 Gary Dauberman US SF Film Finland
10 Yesterday 41 138 28.06.2019 Danny Boyle GB / RU / CN Finnkino FI
11 Men In Black International 40 851 14.06.2019 F. Gary Gray US SF Film Finland
12 John Wick: Chapter 3 – Parabellum 31 922 15.05.2019 Chad Stahelski US Nordisk Film Finland
13 X-Men: Dark Phoenix 31 840 7.06.2019 Simon Kinberg US Nordisk Film Finland
14 Midsommar – loputon yö 28 028 10.07.2019 Ari Aster US Nordisk Film Finland
15 Avengers: Endgame 26 442 24.04.2019 Anthony Russo, Joe Russo US Disney FI
16 Bamse ja jymykello 22 985 30.05.2019 Christian Ryltenius SE Nordisk Film Finland
17 Pokémon Detective Pikachu 20 915 10.05.2019 Rob Letterman JP / US / GB SF Film Finland
18 Godzilla II: King of the Monsters 20 611 29.05.2019 Michael Dougherty US / JP SF Film Finland
19 Scary Stories to Tell in the Dark 19 339 9.08.2019 André Øvredal US / CA Finnkino FI
20 Tolkien 16 938 3.05.2019 Dome Karukoski US Nordisk Film Finland