Maaliskuun katsotuimmat elokuvat

huhtikuu 1, 2019

Maaliskuun katsotuimmaksi elokuvaksi nousi Brie Larsonin tähdittämä Captain Marvel. Toiseksi katsotuin oli vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi jo helmikuussa noussut Risto Räppääjä ja pullistelija. Oscar-gaalan vaikutus näkyi elokuvateattereissa: sijoilta 3 -5 löytyvät gaalassa hyvin esillä olleet Green Book, Bohemian Rhapsody ja A Star Is Born. Ensin mainittu teki parhaimman kuukausituloksen, vaikka sen ensi-ilta oli jo tammikuussa. Kaksi jälkimmäistä olivat ensi-illassa jo pitkälti viime vuoden puolella. Bohemian Rhapsody, joka oli viime vuoden kolmanneksi katsotuin elokuva, on noussut tämän vuoden toistaiseksi toiseksi katsotuimmaksi. Vuonna 2018 ensi-iltansa saaneista elokuvista se on selvä ykkönen lähes 450 000 katsojallaan.

Kotimaisten elokuvat keräsivät maaliskuussa yhteensä reilut 150 000 katsojaa. Se oli 23 %:a 665 000 katsojan kokonaisosuudesta. Risto Räppääjän lisäksi yli 10 000 katsojaa keräsivät dokumenttielokuva Luontosinfonia ja Katja Gauriloffin ohjaama Baby Jane. Lisäksi tammikuussa ensi-iltansa saanut Aurora mahtui vielä kuukauden top 20:iin.

Elokuva Katsojat maaliskuussa Katsojat yhteensä Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Captain Marvel 124 499   124 499   8.3.2019 Anna Boden, Ryan Fleck US Disney FI
2 Risto Räppääjä ja pullistelija 90 987   255 924   15.2.2019 Markus Lehmusruusu FI Nordisk Film Finland
3 Green Book 42 960   89 996   18.1.2019 Peter Farrelly US Nordisk Film Finland
4 Bohemian Rhapsody 39 722   447 077   2.11.2018 Bryan Singer GB / US Nordisk Film Finland
5 A Star Is Born 29 319   183 696   19.10.2018 Bradley Cooper US SF Film Finland
6 Räyhä-Ralph valloittaa Internetin 28 094   124 208   1.2.2019 Rich Moore, Phil Johnston US Disney FI
7 Dumbo 26 893   26 893   29.3.2019 Tim Burton US Disney FI
8 Us 26 101   26 101   22.3.2019 Jordan Peele US Finnkino FI
9 Lego elokuva 2 22 037   78 044   8.2.2019 Mike Mitchell DK / NO / AU / US SF Film Finland
10 Alita: Battle Angel 21 423   72 766   14.2.2019 Robert Rodriguez CA / AR / US Nordisk Film Finland
11 Luontosinfonia 15 455   15 570   22.3.2019 Marko Röhr FI Nordisk Film Finland
12 The Favourite 14 890   43 182   8.2.2019 Yorgos Lanthimos IR / GB /US Nordisk Film Finland
13 Näin koulutat lohikäärmeesi 3 11 822   92 883   25.1.2019 Dean DeBlois US Finnkino FI
14 Kylmä kosto 11 637   11 687   1.3.2019 Hans Petter Moland GB / NO / CA / US SF Film Finland
15 Van Gogh – Ikuisuuden porteilla 11 207   11 292   8.3.2019 Julian Schnabel CH / IR / GB / FR / US Finnkino FI
16 Baby Jane 10 361   10 456   8.3.2019 Katja Gauriloff FI Oy Future Film Ab
17 Instant Family 9 971   10 008   1.3.2019 Sean Anders US Finnkino FI
18 Oikeuden puolesta 8 853   8 853   15.3.2019 Mimi Leder US Nordisk Film Finland
19 Aurora 8 766   55 063   25.1.2019 Miia Tervo FI Nordisk Film Finland
20 Gloria Bell 8 540   8 540   8.3.2019 Sebastián Lelio CL / US Cinema Mondo