Marraskuun 2019 katsotuimmat elokuvat

2.12.2019

Vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi noussut Joker oli myös marraskuun katsotuin elokuva yli 84 000 katsojalla. Lokakuun listoja täysin hallinnut elokuva oli marraskuussa alkukuukauden selvä ykkönen ja senkin jälkeen arvan kärjen tuntumassa. Kuukauden toiseksi katsotuin elokuva oli kotimainen, lokakuun lopussa ensi-iltansa saanut Täydellinen joulu 61 000 katsojalla. Elokuva on vahvasti matkalla yli sataan tuhanteen katsojaan. Muista kotimaisista elokuvista marraskuun puolessa välissä ensi-iltaan tullut Tarhapäivä ehti kuukauden neljänneksi katsotuimmaksi 43 000 katsojalla, Fingerpori oli sijalla 13, Koirat eivät käytä housuja sijalla 18, Mestari Cheng sijalla 19 ja vuoden toiseksi katsotuin kotimainen elokuva, jo syyskuussa ensi-iltansa saanut Olen suomalainen sijalla 20.

Kuukauden kokonaiskatsojamäärä oli 584 000, mikä on liki 37 %:a vähemmän kuin lokakuussa. Kotimaiset elokuvat keräsivät katsojia varsin hyvin yhteensä 153 000 katsojaa eli 26,1 % kokonaiskatsojamäärästä.

Marraskuun 2019 kaksikymmentä katsotuinta.

ElokuvaKatsojat marraskuussaKokonaiskatsojaluku marraskuun lopussaEnsi-iltaOhjaajaTuotantomaaLevittäjä
1Joker84 425 378 029 4.10.2019Todd PhillipsUS / CASF Film Finland
2Täydellinen joulu60 972 87 780 25.10.2019Taru MäkeläFISF Film Finland
3Terminator: Dark Fate43 870 44 359 1.11.2019Tim MillerUS / CNNordisk Film Finland
4Tarhapäivä43 142 43 142 15.11.2019Tiina LymiFINordisk Film Finland
5Last Christmas35 774 35 774 8.11.2019Paul FeigGB / USFinnkino FI
6Le Mans 66 – Täydellä teholla22 993 22 993 15.11.2019James MangoldUS / FRNordisk Film Finland
7Perhe Addams21 936 21 936 1.11.2019Conrad Vernon, Greg TiernanGB / CA / USSF Film Finland
8Corgi – Kuningattaren koiranpentu21 609 21 609 22.11.2019Ben Stassen, Vincent KestelootBECinemanse Oy
9Late Lammas -elokuva: Farmageddon16 404 84 479 11.10.2019Will Becher, Richard PhelanGB / FR / USSF Film Finland
10Midway15 366 15 366 8.11.2019Roland EmmerichUS /CNCinemanse Oy
11Stephen Kingin Doctor Sleep13 974 13 974 1.11.2019Mike FlanaganUSSF Film Finland
12Maleficent 213 839 53 529 16.10.2019Joachim RønningUS / GBDisney FI
13Fingerpori12 855 58 540 16.10.2019Mikko KoukiFINordisk Film Finland
14Downton Abbey12 466 226 075 13.9.2019Michael EnglerGBFinnkino FI
15Veitset esiin – Kaikki ovat epäiltyjä11 274 11 274 29.11.2019Rian JohnsonUSNordisk Film Finland
16The Lighthouse10 907 10 943 15.11.2019Robert EggersUS / BRFinnkino FI
17Jeti10 520 46 127 16.10.2019Todd Wilderman, Jill CultonUS / CNFinnkino FI
18Koirat eivät käytä housuja9 932 10 165 1.11.2019J.-P. ValkeapääFI / LVSF Film Finland
19Mestari Cheng8 628 54 232 27.9.2019Mika KaurismäkiFI / CNSF Film Finland
20Olen suomalainen7 794 172 329 13.9.2019Aleksi MäkeläFINordisk Film Finland