Marraskuun Night Visions -festivaalin koko ohjelmisto nyt julki

29.10.2018

Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 2.11.

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin erikoistunut festivaali Night Visions on julkistanut syksyn ohjelmistonsa. Helsingissä nähdään 21.–25. marraskuuta genretapausten lisäksi valikoima ennennäkemättömiä dokumentteja. Festivaalille saapuu esittelemään töitään myös Euroopan kuuluisin erikoistehostevelho, italialainen Sergio Stivaletti.

Ohjelmistossa esitetään yhteensä 41 pitkää elokuvaa ja yhdeksän lyhytelokuvaa. Näytöksiä järjestetään viiden päivän aikana elokuvateatteri Kinopalatsin kolmessa salissa lähes 70.

Avajaiselokuvaksi on valittu vuoden vaikuttavin scifi-trilleri Upgrade (Australia 2018). Kauhuhiteistään tunnetun Blumhouse-tuotantoyhtiön luottomiehen Leigh Whannellin toinen pitkä ohjaus sai maaimanensi-iltansa Yhdysvaltain South by Southwest -festivaalilla. Suomessa se ei ole saapumassa kaupalliseen teatterilevitykseen lainkaan.

Poikkeuksellisen vahvan tieteiselokuvavuoden muista valopilkuista festivaalilla nähdään muun muassa ruotsalaisyllättäjä, kotimaassaan yli satatuhatta katsojaa teattereihin houkutellut dystopia The Unthinkable (Den blomstertid nu kommer, Ruotsi 2018) sekä South by Southwest -festivaalilta maailmanvalloituksensa aloittanut Christopher Caldwellin ja Zeek Earlin esikoispitkä avaruusseikkailu Prospect (USA 2018).

Syksyn odotetuimmista ennakkoensi-illoista Night Visions -ohjelmistossa nähdään Venetsian festivaalilla syyskuussa kohahduttanut Suspiria (Italia/USA 2018), joka on viime vuoden Call Me By Your Name -sensaation ohjaajan Luca Guadagninon uustulkinta Dario Argenton samannimisestä kauhuklassikosta.

Pohjoismaiden ensi-iltana esitetään Justin MacGregorin Best F(r)iends: Volume 2 (USA 2018). Kulttielokuva The Roomin pääosakaksikon Tommy Wiseaun ja Greg Sesteron jälleen yhdistävän trillerin ensimmäinen osa sai Pohjoismaiden ensiesityksensä Night Visions -kankailla huhtikuussa 2018. Jatko-osan valmistumisen kunniaksi festivaalilla nähdään nyt uusintana myös saagan ensimmäinen osa.

Ensimmäisenä Pohjoismaissa nähdään niin ikään Sergio Stivalettin uunituore rikostrilleri Rabbia Furiosa (Italia 2018), joka perustuu samaan tositarinaan kuin Matteo "Gomorra" Garronen Cannes-palkittu uutuus Dogman. Euroopan maineikkaimpana elokuvien erikoistehostemestarina paremmin tunnettu Stivaletti saapuu Helsinkiin esittelemään uutuutensa Night Visions -yleisölle. Hänen tuotannostaan ohjelmistossa nähdään myös oma ohjaus The Wax Mask (Italia 1997) sekä Dario Argenton klassikko Opera (Italia 1987), johon Stivaletti on tehnyt efektejä.

Ohelmiston dokumenttielokuvasarjassa keskitytään kulttielokuviin ja musiikkiin. Kuba Mikurdan ohjaus Love Express (Puola/Viro 2018) pureutuu ohjaajalegenda Walerian Borowczykiin, jolla oli keskeinen osa myös suomalaistähti Sirpa Laineen maailmanvalloituksessa. Jordan Albertsenin BOOM! (USA 2018) kertoo maailman ensimmäiseksi punk-yhtyeeksi kutsutun The Sonicsin tarinan. Julia Nashin Industrial Accident (USA 2018) puolestaan pureutuu Chicagosta ponnistaneeseen, uuden aallon ja teollisen konemusiikin pioneereihin lukeutuneeseen Wax Trax! -levy-yhtiöön.

Täydellinen lista festivaalielokuvista esittelyineen löytyy nyt osoitteesta www.nightvisions.info. Elokuvien esitysaikataulu julkistetaan samassa osoitteessa torstaina 1.11.2018.