SES 50v. osa 2: Menestyneimmät ohjaajat Suomessa 1972-2019

17.10.2019

Viimeisen viidenkymmenen vuoden ylivoimaisesti katsotuin ohjaaja on Ere Kokkonen (kuvassa vasen ylänurkka). Spede- ja erityisesti Uuno Turhapuro -elokuvien ohjaajana tunnettu Kokkonen ohjasi urallaan lisäksi muun muassa Heikki Kinnusen tähdittämät Vääpeli Körmy -elokuvat. Vuodesta 1972 kerättyjen katsojalukutietojen mukaan Kokkosen elokuvat ovat keränneet kahdeksan miljoonaa katsojaa. Todellinen luku on vielä tätä suurempi sillä Kokkoselta tuli monia hittejä ensi-iltaan jo 1960-luvun lopussa 1970-luvun alussa. Tilastoidun historian toiseksi katsotuin kotimainen ohjaaja on Pekko Aikamiespojista ja monista suurhenkilöelokuvista tunnettu Timo Koivusalo ja kolmanneksi Pahojen poikien ja Häjyjen kaltaisista toiminnallisista rikosdraamoista tunnettu Aleksi Mäkelä 2,8 ja 2,7 miljoonan katsojasaaliillaan. Neljäntenä löytyy Aku Louhimies, jonka elokuvat ovat keränneet 2,0 miljoonaa katsojaa. Katsotuin naispuolinen ohjaaja on Onneli ja Anneli -hiteistään mutta myös kehutusta Kohtaamisia-elokuvasta tunnettu Saara Cantell (kuvassa vasen alanurkka) 1,0 miljoonalla katsojalla. Hän on myös ainoa nainen, jonka ohjaamat elokuvat ovat keränneet yli miljoona katsojaa Suomen elokuvateattereissa. Kotimaisen elokuvan ns. kultakauden ohjaajista katsotuin on Edvin Laine, jonka vuoden 1955 Tuntematonta sotilas arvioiden mukaan keräsi yksinään 2,8 miljoonaa katsojaa.

 

Ulkomaisista ohjaajista katsotuimmat ovat jättihittejä (Tappajahai, Kadonneen aarteen metsästäjät, E.T., Jurassic Park) toinen toisensa perään tehnyt Steven Spielberg (6,0), Taru Sormusten herrasta- ja Hobitti -elokuvillaan valtavia katsojasaaliita kerännyt Peter Jackson (3,6) ja Forrest Gumpista sekä Paluu tulevaisuuteen -trilogiasta tunnettu Robert Zemeckis (2,4 miljoonaa katsojaa). Naispuolisista ohjaajista ykköspaikan vie vajaalla 800 000 katsojalla Wachowskin sisaret Lana ja Lilly Wachowski The Matrix -trilogian menestyksellä.

Suurin osa katsotuimpien ohjaajien listalle yltäneistä ohjaajista on tehnyt pitkän ja lukuisia elokuvia sisältävän uran. Sekä kotimaiset että ulkomaiset ohjaajat sisältävään katsotuimpien ohjaajien Top 10:iin mahtuu kuitenkin kolme ohjaajaa, joilta on levityksessä ollut alle kymmenen elokuvaa: John Glen (kuvassa oikea ylänurkka), James Cameron ja Aku Louhimies. Korkein elokuvan keskimääräinen katsojamäärä on Glenillä yli 372 000 katsojaa per elokuva. Glen ohjasi 1980-luvulla Roger Mooren ja Timothy Daltonin tähdittämiä James Bond -elokuvia. Viimeisin ohjaus mieheltä on vuoden 2001 The Point Men, jota ei tuotu Suomessa ollenkaan levitykseen. Eniten elokuviaan levitykseen Suomessa on saanut Woody Allen (kuvassa oikea alanurkka). Vuosina 1972–2019 ohjelmistossa on ollut yhteensä 43 hänen ohjaamaa elokuvaa, jotka ovat keränneet yhteensä yli 1,3 miljoonaa katsojaa.

Taulukko 1: Katsotuimmat ohjaajat Suomessa 1972–2019

Ohjaaja  Kokonaiskatsojamäärä Levityksessä olleet katsojia keränneet elokuvat
1 Ere Kokkonen                                7 955 885 29
2 Steven Spielberg                                5 958 956 33
3 Peter Jackson                                3 587 236 12
4 Timo Koivusalo                                2 803 410 16
5 Aleksi Mäkelä                                2 696 660 15
6 Robert Zemeckis                                2 366 846 17
7 James Cameron                                2 237 383 8
8 John Glen                                2 233 955 6
9 Aku Louhimies                                1 978 791 9
10 Ron Howard                                1 942 089 26
11 David Yates                                1 919 163 7
12 Guy Hamilton                                1 851 947 10
13 Martin Scorsese                                1 834 263 28
14 Chris Columbus                                1 815 433 12
15 Sam Mendes                                1 787 857 7
16 Rauni Mollberg                                1 778 984 6
17 Francis Ford Coppola                                1 768 647 18
18 George Lucas                                1 695 551 5
19 Clint Eastwood                                1 666 638 35
20 Ridley Scott                                1 653 182 25

Taulukko 2: Katsotuimmat kotimaiset ohjaajat Suomessa 1972–2019

1 Ere Kokkonen 29    7 955 885
2 Timo Koivusalo 16    2 803 410
3 Aleksi Mäkelä 15    2 696 660
4 Aku Louhimies 9    1 978 791
5 Rauni Mollberg 6    1 778 984
6 Dome Karukoski 8    1 645 896
7 Edvin Laine 22    1 613 452
8 Spede Pasanen 9    1 391 581
9 Renny Harlin 16    1 357 768
10 Markku Pölönen 9    1 337 405

Suomen elokuvasäätiö täytti 50 vuotta 15.10.2019. Elokuvasäätiön sivuilla julkaistaan loppuvuoden ajan lähes päivittäin tilastoknoppi tai muu kiinnostava tieto, joka liittyy elokuvissa käymiseen tai elokuva-alaan Suomessa.