Shanghain elokuvajuhlille neljä suomalaiselokuvaa

kesäkuu 11, 2019

Shanghain kansainvälisille elokuvajuhlille on tänä vuonna valittu Suomesta kaksi pitkää fiktiota ja kaksi dokumenttielokuvaa.

Teppo Airaksisen ohjaama elämäkertaelokuva Juice sai kansainvälisen ensi-iltansa maaliskuussa Febiofestissä Tsekissä. Joulukuussa Suomen-ensi-iltansa saanut elokuva keräsi yli 180 000 katsojaa ja sai kolme Jussi-palkintoa.

Juha Lehtolan ohjaama, Kari Hotakaisen kirjaan perustuva draama Ihmisen osa oli kansainvälisessä ensi-illassa Tallinnan elokuvajuhlien kilpailussa loppuvuodesta 2018. Hannu-Pekka Björkman palkittiin Jussilla roolistaan epätoivoisena Pekka Malmikunnaksena.

Shanghaissa esitetään myös jo monia kansainvälisiä festivaaleja kiertäneet dokumenttielokuvat Aatos ja Amine sekä Veeran maaginen elämä. Molemmat elokuvat ovat teatteriensi-illassa Suomessa elokuussa. Reetta Huhtasen ohjaama Aatos ja Amine sijoittuu Brysseliin ja kertoo eri kulttuureista tulevien lasten ystävyydestä. Tonislav Hristovin ohjaama Veeran maaginen elämä kertoo roolipelaamista harrastavasta nuoresta naisesta, joka käsittelee menneisyyttään ja perhesuhteitaan.