SHORT FORM 2 -hankkeen tuotannot on valittu

23 toukokuun, 2018

Tämänkertaisessa haussa painotettiin kohderyhmä-ajattelua. Elokuvan kohderyhmä sai olla vapaavalintainen.

Tarjotuista ideoista raati hahmotti kokonaisuuden, joka kertoo nuorista tämän päivän Suomessa, puhuttelee samaa kohderyhmää ja kiinnostaa myös vanhempia katsojia.

Hakemuksia saapui kaiken kaikkiaan 20 kappaletta.

Hankkeeseen valittiin neljä tuotantoideaa:

BARBIEN KESKEN
käsikirjoittajat Veera Leino ja Anna-Maija Heinonen,
 ohjaaja Veera Leino, tuottaja tuottaja Anna-Maija Heinonen, franckforstén

Lapsuudessa opittu tabu vaikuttaa vielä aikuisenakin.

KEULIMINEN
käsikirjoittajat ja ohjaajat Katri Myllyniemi ja Vilja Autiokyrö, tuottaja Mete Sasioglu, Sons of Lumiére
Kesäyössä sadat mopot ja crossipyörät kerääntyvät salaiselle aukiolle.

ORKKUHAASTE
käsikirjoittaja ja ohjaaja Aino Suni, tuottaja Mete Sasioglu, Sons of Lumiére
Tutkimusten mukaan nuoret naiset nauttivat seksistä vähiten, mutta me haluamme muuttaa sen.

#FML
käsikirjoittaja ja ohjaaja Milja Viita, tuottaja Veli Granö, Filemo Oy
Tyttöjen viilteleminen on haavoittava tapa, mutta siitä voi päästä eroon.

SHORT FORM 2 –hanke kehittää lyhyen muodon dokumentaarista kerrontaa, kohderyhmäajattelua ja visuaalisia tyylejä sekä etsii lyhyen muodon vahvuuksia erityisesti verkkolevitykseen. Short form on 4–7-minuuttinen itsenäinen, ensisijaisesti verkkolevitykseen tarkoitettu dokumentaarinen elokuvaklippi tai lyhytelokuva. Valmistuvat elokuvat julkaistaan Yle Areenassa.

Hankkeeseen valitut tuotantoideat kehitellään valmiiksi elokuviksi kolmessa työpajassa, jonka vetäjä on britti Adam Gee. Gee on menestyneen short form -konseptin luoja. Hän on aiemmin työskennellyt mm. brittiläiselle Channel 4 -televisiokanavalle.

Lisätietoja antavat:

Pekka Uotila
Suomen elokuvasäätiöpekka.uotila@ses.fi+358 09 6220 3022

Outi Rousu
AVEKouti.rousu@avek.kopiosto.fi

Erkko Lyytinen
Yleerkko.lyytinen@yle.fi