Suomalainen elokuva esillä Pariisissa viiden teoksen voimin 23.–25.3.

16.3.2018

Elokuvatapahtuman nimi on La Finlande en 3 Films, mutta tänä vuonna 10. kerran kunniaksi ohjelmistoon on otettu kolmen fiktioelokuvan lisäksi lyhytelokuva ja dokumenttielokuva. Teppo Airaksisen Katto sai viime vuonna erikoismaininnan Cannesin elokuvajuhlilla. Marko Röhrin ja Kim Saarniluodon Järven tarina on dokumenttielokuva elämästä ja luonnonkierrosta suomalaisissa järvissä.

Perjantaina ohjelmassa on Armomurhaajan näytöksen lisäksi tervehdys samana päivänä Helsingissä vietettävästä Jussi-palkintogaalasta. Lauantaina Miamin näytöksen yhteydessä on musiikkiohjelmaa, ja sunnuntaina 25.3. draamakomedia Joulumaan ohjaaja Inari Niemi vierailee tapahtumassa.

Lisätiedot:
Jenni Domingo
Kulttuuriviennin koordinaattori
Puh. 09 6220 3032jenni.domingo@ses.fi