Suomalainen elokuva hyvin esillä Japanissa

1.10.2019

Suomalainen elokuva näyttäytyy syksyllä Tokiossa suomalaisen elokuvan festivaalilla, Yamagatan dokumenttielokuvafestivaalilla sekä kaupallisessa levityksessä.

Yamagatan dokumenttielokuvafestivaali

Arvostettu Yamagatan dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 10.–17.10.2019. Tiistaina 15.10. festivaalilla esitetään paljon maailmaa kiertänyt Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama Miesten vuoro (2010), jossa suomalaismiehet saunovat ja puhuvat itselleen tärkeistä asioista. Elokuva on tulossa Japanissa myös teatterilevitykseen tänä syksynä.

Yamagata on kylpyläkulttuurista tunnettua aluetta, joten festivaali tuokin paikallisyleisölle koettavaksi myös suomalaisen saunan.

Miesten vuoron lisäksi mukana festivaaleilla on Virpi Suutarin ohjaama Yrittäjä (2018), joka kahden erilaisen firman kautta kertoo suomalaisesta yrittäjyydestä. Myös Yrittäjä on kiertänyt monilla festivaaleilla, mm. Amsterdamin IDFAssa, jossa se esitettiin Masters-sarjassa. Japanissa se on esitetty viime vuonna suomalaisen elokuvan viikolla Tokiossa, jossa Suutari oli vieraana.

Suomalaisen elokuvan viikko Tokiossa

Suomen elokuvasäätiö järjestää perinteikkään suomalaisen elokuvan festivaalin Tokion Eurospace-elokuvateatterissa 9.–14.11. Festivaalin vieraaksi lähtee ohjaaja Markku Pölönen, jolta esitetään historiallinen draama Oma maa (2018).

Muita festivaalilla nähtäviä elokuvia ovat Aleksi Salmenperän taiteilijadraama Tyhjiö, Tiina Lymin draamakomedia Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, Miia Tervon romanttinen komedia Aurora sekä Marko Röhrin musiikintäyteinen luontodokumentti Luontosinfonia.

Elokuvateatterilevityksessä

Suomalaisia elokuvia on myyty Japaniin myös kaupalliseen levitykseen. Aku Louhimiehen ohjaama sotadraama Tuntematon sotilas oli Japanissa teattereissa kesäkuussa. Tulevia ensi-iltoja yllä mainitun Miesten vuoron lisäksi ovat kaksi Making Movies -yhtiön elokuvaa: Klaus Härön draama Tuntematon mestari sekä Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation musiikkikomedia Hevi reissu. Molempien elokuvien kansainvälinen myyntiyhtiö on Tanskassa toimiva LevelK.