Suomalaiselokuville palkintoja merkittävillä genre-elokuvan festivaaleilla

27.9.2019

Yhdysvaltojen Austinissa järjestettävässä Fantastic Festissä kaksi suomalaista elokuvaa on voittanut palkinnon festivaalin kilpasarjoissa. JP Valkeapään ohjaama Koirat eivät käytä housuja voitti parhaan elokuvan palkinnon festivaalin pääsarjassa ja Anna Paavilaisen lyhytelokuva Kaksi ruumista rannalla voitti Fantastic Shorts -sarjan parhaan ohjaajan palkinnon.

Koirat eivät käytä housuja on voittanut myös Strasbourgin elokuvafestivaalien Crossovers -kilpasarjassa pääpalkinnon. Tuomaristo valitsi elokuvan voittajaksi yksimielisesti.

Toisella puolen maailmaa Bucheonin elokuvafestivaaleilla Etelä-Koreassa Teemu Nikin ohjaama All Inclusive -lyhytelokuva on voittanut tuomariston jakaman parhaan lyhytelokuvan pääpalkinnon. Palkinnon suuruus on 3 miljoonaa Korean wonia, eli noin 2300 euroa.

Koirat eivät käytä housuja on ohjaaja JP Valkeapään kolmas pitkä elokuva. Elokuva kertoo vaimonsa menettäneestä miehestä, joka löytää lohtua salaperäisen dominan luota. Elokuvan levitys käynnistyy Suomessa loppuvuodesta.

Kaksi ruumista rannalla on Anna Paavilaisen esikoisohjaus. Pääosaa maailmalla menestyneessä lyhytelokuvassa Helsinki Mansplaining Massacre näytelleen Paavilaisen tuore lyhytelokuva seuraa kahta naista, jotka lähtevät yhdessä kostoretkelle.

Teemu Nikin ohjaama All Inclusive sai ensi-iltansa Cannesin kilpasarjassa toukokuussa. Elokuva kertoo kiusatusta Kalervosta, joka saa lahjaksi mystisen rannekkeen.

Lisätietoja:
https://fantasticfest.com/news/entry/2019-fantastic-fest-awards

http://www.bifan.kr/eng/community/comm01_view.asp?pk_seq=81727&sc_board_seq=13&sc_num=259&sc_top_cond=all&actEvent=view&page=1&

http://strasbourgfestival.com/winners-2019/