Syyskuun katsotuimmat: Tenet hallitsi syyskuun katsojalistaa

1.10.2020

Elokuun lopussa ensi-iltansa saanut ja ensi-iltakuunsa katsotuimmaksi noussut Tenet oli myös syyskuun ylivoimaisesti katsotuin. Tenet keräsi syyskuussa yli 92 000 katsojaa. Kokonaiskatsojamäärä sillä on jo yli 137 000.

Syyskuussa katsottiin jälleen myös paljon kotimaista elokuvaa. Kuukauden toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi nousi Metsäjätti 47 000 katsojallaan. Elokuun toiseksi katsotuin elokuva Seurapeli oli syyskuun viides.

Syyskuun ilmiöksi nousi kotimaisten dokumenttielokuvien menestys. Kuukauden kolmanneksi katsotuimmaksi ylsi Virpi Suutarin ohjaama Aalto 26 500 katsojallaan. Vielä sitäkin kovemman avauksen teki Joonas Neuvosen ja Sadri Cetinkayan ohjaama Lost Boys, joka ehti kerätä vajaassa viikossa lähes 18 000 katsojaa ja nousi kuukauden kuudenneksi katsotuimmaksi. Top 20:stä löytyy vielä kolmaskin kotimainen dokumentti: Ari Matikaisen ohjaama Karpo sijalla 19 reilulla 3500 katsojalla.

Kotimaisten dokumenttien lisäksi listalta löytyy myös korealainen dokumenttielokuva: kolmena päivänä valituissa teattereissa esitetty suositusta korealaisesta BTS-yhtyeestä kertova dokumentti Break the Silence: The Movie sijalta 18.

Syyskuussa kaupallisen levityksen maksulliset näytökset keräsivät yhteensä 345 837 katsojaa. Kotimaisten elokuvien osuus oli tästä 137 069 eli 39,6 %. Kotimaisten elokuvien vuoden kokonaiskatsojaluku ylitti 1,1 miljoonan rajan syyskuun viimeinen päivä. Vuositasolla kotimaisten elokuvien osuus on 35,2 %.

ElokuvaKatsojat syyskuussaKokonaiskatsojalukuEnsi-iltaOhjaajaTuotantomaaLevittäjä
1Tenet         92 309       137 266  26.8.2020Christopher NolanGB / USSF FI
2Metsäjätti         47 050         47 153  11.9.2020Ville JankeriFINordisk FI
3Aalto         26 464         26 694  3.9.2020Virpi SuutariFIStoryHill Oy
4After We Collided         23 646         23 646  4.9.2020Roger KumbleUSNordisk FI
5Seurapeli         19 031         37 746  21.8.2020Jenni ToivoniemiFINordisk FI
6Lost Boys         17 892         17 892  25.9.2020Joonas Neuvonen, Sadri CetinkayaFISF FI
7Trolls: Maailmankiertue         15 075         15 075  25.9.2020David P. Smith, Walt DohrnUSFinnkino FI
8Lasse-Maijan etsivätoimisto: Junan arvoitus           9 352         22 448  7.8.2020Moa GammelSESF FI
9The New Mutants           8 921           8 921  4.9.2020Josh BooneUSWDS FI
10Greenland           5 729         17 573  14.8.2020Ric Roman WaughGB / USSF FI
11David Copperfieldin elämä ja teot           5 567           5 567  18.9.2020Armando IannucciGB / USFinnkino FI
12Antebellum           5 450           5 450  18.9.2020Gerard Bush, Christopher RenzUSNordisk FI
13The Rental           5 117           5 117  11.9.2020Dave FrancoUSSF FI
14Pekka Töpöhäntä           4 674         22 176  31.7.2020Christian RylteniusSESF FI
15Kasino           4 659         10 005  14.8.2020Mikko JokipiiFIKuusan Kino Ky
16Eden           4 560         23 979  7.8.2020Ulla HeikkiläFINordisk FI
17Koiranpäivät           4 332         34 475  21.2.2020Kevin JohnsonCA / US / KYCinemanse
18Break The Silence:the Movie           3 587           3 587  4.9.2020Jun-Soo ParkKRFinnkino Event
19Karpo           3 562           3 562  25.9.2020Ari MatikainenFIFinnkino FI
20Aika jonka sain           3 338         55 130  13.3.2020Tuukka TemonenFIKuusan Kino Ky