Tammikuun 2022 katsotuimmat: Spider-Man: No Way Home dominoi koronarajoitusten keskellä

3.2.2022

Spider-Man: No Way hallitsi suvereenisti tammikuun katsojatilastoja ollen jokaisen päivän katsotuin elokuva elokuvateattereissa. 15.12.2021 ensi-iltansa saanut elokuvat onkin hallinnut katsojatilastoa koko levityksessä olonsa ajan, jos jouluaatto, jolloin elokuvateatterit ovat kiinni, jätetään huomiotta. Tammikuussa elokuva keräsi 26 087 katsojaa. Yhteensä se on kerännyt tähän päivään mennessä 165 346 katsojaa.

Koronarajoitukset rajoittivat elokuvateattereissa käyntiä suuressa osassa maata. Koko kuun kokonaiskatsojamäärä elokuvateattereissa oli 110 552. Se oli vain neljäsosa edellisen kuun luvusta. Toisaalta vuosi sitten tammikuussa elokuvateattereissa käytiin vain 38 398 kertaa, kaksi vuotta sitten 1 050 586 kertaa.

Koronarajoitusten paikallisuus näkyy myös katsojatilastoissa. Esimerkiksi Pirkanmaan osuus tammikuun kaikista katsojista oli 1,0 %. Yleensä maakunnan osuus on kymmenessä prosentissa. Uudenmaan osuus oli reilut 10 %, vaikka yleensä se on 40–45 %.

Kotimaisten elokuvien katsojamäärä oli 32 426 ja katsojaosuus tutun korkea 29,3 %. Parhaiten menestyivät Vinski ja näkymättömyyspulveri sijalla kaksi ja 70 on vain numero sijalla viisi.

  Elokuva Katsojat tammikuussa Kokonaiskatsojaluku 3.2.2022 Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Spider-Man: No Way Home 26 087 165 346 15.12.2021 Jon Watts US / IS SF FI
2 Vinski ja näkymättömyyspulveri 13 062 31 887 22.12.2021 Juha Wuolijoki FI Finnkino FI
3 Sing 2 12 686 29 379 22.12.2021 Garth Jennings US / FR / JP Finnkino FI
4 The Matrix Resurrections 8 799 23 598 22.12.2021 Lana Wachowski US / GB / AU SF FI
5 70 on vain numero 8 639 12 764 29.12.2021 Johanna Vuoksenmaa FI Nordisk FI
6 The King’s Man 8 247 8 507 17.1.2022 Matthew Vaughn DE / GB / US / FR / IT WDS FI
7 Spencer 7 671 16 588 25.12.2021 Pablo Larraín GB / DE / US / CH Finnkino FI
8 House of Gucci 3 709 32 704 3.12.2021 Ridley Scott CA / US SF FI
9 007 No Time to Die 3 059 624 628 30.9.2021 Cary Joji Fukunaga GB / US SF FI
10 Syke-elokuva: Hätätila 2 844 122 123 5.11.2021 Tony Laine FI SF FI
11 Hytti nro 6 2 677 132 876 29.10.2021 Juho Kuosmanen FI / RU / EE / DE B-Plan
12 Tunturin tarina 2 404 44 520 3.12.2021 Marko Röhr FI Nordisk FI
13 Piemonten tryffelinmetsästäjät 2 010 9 038 10.12.2021 Gregory Kershaw, Michael Dweck IT / GR / US Cinema Mondo
14 Omerta 6/12 1 924 60 774 19.11.2021 Aku Louhimies FI SF FI
15 Encanto 1 550 32 504 26.11.2021 Jared Bush, Byron Howard, Charise Castro Smith US WDS FI
16 Nightmare Alley 1 234 1 546 28.1.2022 Guillermo del Toro US / MX WDS FI
17 West Side Story 822 9 393 8.12.2021 Steven Spielberg US WDS FI
18 Sorjonen: Muraalimurhat 527 53 935 27.10.2021 Juuso Syrjä FI Aurora Studios Oy
19 Annette 363 1 068 29.12.2021 Leos Carax FR, BE, DE, US, JP, MX, SI Future Film
20 Pig 359 4 030 26.11.2021 Michael Sarnoski US / GB Cinema Mondo