Teemu Nikin Siivooja Clermont-Ferrandin kilpasarjassa

21.1.2019

Clermont-Ferrandin kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali Keski-Ranskassa on maailman johtava tapahtuma alallaan. Tänä vuonna festivaalin pääkilpasarjaan valikoitui Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuva Siivooja. Elokuvan pääosissa nähdään Elina Knihtilä, Tommi Eronen ja Pihla Penttinen.

Jani Pösön tuottama (It’s Alive Films) elokuva kilpaili syksyllä Rakkautta & anarkiaa -festivaalin kotimaisessa lyhytelokuvakilpailussa. Tuotteliaan Nikin kulttimainetta niittävä Kaveri (2007) oli Clermont-Ferrandin kansainvälisessä kilpasarjassa vuosikymmen sitten.

Festivaalin retrospektiivisessä erikoisohjelmassa Short in Translation esitetään Elli Vuorisen animaatio Kielitiettyni (2010).

Kansainvälisen lyhytelokuvayhteisön kokoavalla festivaalilla järjestetään vuosittain myös alan ammattilaisille tarkoitettu market-tapahtuma, johon Suomen elokuvasäätiön kansainvälinen osasto osallistuu. Marketin ohessa nähdään festivaalivalitsijoille ja levitysyhtiöille suunnattu yhteispohjoismainen lyhytelokuvanäytös, johon on koottu kiinnostavimpia vastavalmistuneita lyhytelokuvia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista.

Suomesta näytöksessä ovat nähtävänä Antti Heikki Pesosen ohjaama ja Miia Haaviston (Tekele Productions) tuottama komediallinen Maalitaulu, Jarno Lindemarkin ohjaama ja Patrik Sigmundtin (Kaiho Republic) ja Eero Tammen (Ragdoll Film Productions) yhteistuottama queer-draama Rakkaudella, Matti, Samuli Valkaman ohjaama ja Mete Sasioglun (Sons of Lumière) tuottama tanssielokuva Ha Ha Ha sekä Ami Lindholmin ohjaama ja tuottama (Paperihattu) animaatio Äiti ja maito.

Festivaalilla pidetään vuosittain myös eurooppalaisille lyhytelokuvatuotannoille tarkoitettu Euro Connection, joka toimii tuotantoyhtiöiden, rahoittajien ja levittäjien kohtauspaikkana vahvistaen kansainvälistä yhteistyötä. Suomesta Euro Connectionissa on esillä ohjaaja/käsikirjoittaja Ilja Rautsi ja tuottaja Mark Lwoff (Bufo) kauhukomediahankkeella Night of the Living Dicks. Euro Connection -verkostoa Suomessa edustaa Tampereen elokuvajuhlat.

41. kerran järjestettävä Clermont-Ferrandin kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali pidetään tänä vuonna 1.-9.2.2019.

Lisätiedot: http://www.clermont-filmfest.com/