Top 20: 007 No Time to Die jatkaa dominointiaan

18 lokakuun, 2021

007 No Time to Die keräsi kolmantenakin viikonloppunaan enemmän katsojia kuin kaikki muut elokuvat yhteensä. Bondin katsojaluku putosi kolmanneksen viime viikonlopusta, mutta oli silti aivan omassa luokassaan.

Viikonloppu tarjosi lukuisia ensi-iltoja. Parhaiten avasivat sijalla kaksi ja kolme löytyvät hittisarjojen uudet elokuvat. The Boss Baby -sarjan toinen osa The Boss Baby: Perhebisnes keräsi 14 409 katsojaa. David Gordon Greenin toinen Halloween-elokuva Halloween Kills keräsi 13 378 katsojaa. Ensimmäisen Halloweenin (1978) tapahtumia jatkaneen Halloweenin (2018) jatko-osa on jo kyseisen franchisen 12. elokuva. 

Viikonlopun kotimainen uutuus oli Marja Pyykön ohjaama ja Outi Mäenpään tähdittämä komedia Vuosisadan häät, joka avasi sijalla kuusi 3613 katsojalla.

Viikonlopun muut uutuudet olivat Ridley Scottin 1300-luvulle sijoittuva kaksintaisteluelokuva The Last Duel sijalla seitsemän ja ruotsalainen tositapahtumiin perustuva jalkapalloilijakuvaus Tiikerit sijalla 23. Tiikerit keräsi yhteensä 124 katsojaa viidessä lokaatiossa. Yli kaksi kolmasosaa elokuvan katsojista tuli Ahvenanmaalta. Uusinta ensi-iltaan tuotiin Wong Kar-Wain vuoden 2004 elokuva 2046. Se keräsi 20 katsojaa kahdessa salissa.

 

  Elokuva Ensi-ilta Saleja Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä
1 007 No Time to Die 30.9.2021 127 56 347 386 379 SF FI
2 The Boss Baby: Perhebisnes 15.10.2021 110 14 409 17 320 Finnkino FI
3 Halloween Kills 15.10.2021 80 13 378 13 378 Finnkino FI
4 Dyyni 17.9.2021 54 7 462 130 624 SF FI
5 Ryhmä Hau -elokuva 17.9.2021 77 5 372 90 898 Finnkino FI
6 Vuosisadan häät 15.10.2021 93 3 613 3 613 SF FI
7 The Last Duel 15.10.2021 53 2 307 2 307 WDS FI
8 Pertsa ja Kilu 14.7.2021 33 1 568 74 185 Finnkino FI
9 Isä 13.8.2021 46 1 540 88 060 Atlantic Film
10 Luokkakokous 3 – sinkkuristeily 28.7.2021 28 1 030 161 855 Nordisk FI
11 Candyman 8.10.2021 22 947 4 811 SF FI
12 Shang Chi and The Legend of the Ten rings 3.9.2021 19 928 58 654 WDS FI
13 Hytti nro 6 29.10.2021 4 709 5 007 B-Plan
14 Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia 10.9.2021 19 609 13 251 itsalive
15 Respect 24.9.2021 15 536 8 131 SF FI
16 Peruna 13.8.2021 15 525 67 718 SF FI
17 Croodit: Uusi aika 2.7.2021 14 460 47 497 Finnkino FI
18 New Order 13.8.2021 25 336 336 Future Film
19 Ainbo: Amazonin sademetsän rohkein tyttö 27.8.2021 12 335 11 092 Cinemanse
20 Tove 2.10.2020 7 257 167 316 Nordisk FI