Top 20: John Wick jatkoi ykkösenä, uutuudet Dungeons & Dragons ja Scream VI myös kärjen tuntumassa

3.4.2023

Viikonlopun uusista ensi-illoista kolme mahtui top 20:een, kaksi jäi ulkopuolelle.

Kuva: Scream-sarjassa kauhun hetkiä kokee uusi sukupolvi. Kuudes Scream-elokuva oli viikonlopun kolmanneksi katsotuin.

Chad Stahelskin ohjaama toimintajatko-osa John Wick: Chapter 4 pysyi viikonlopun ykkössijalla, mutta ei enää yhtä ylivoimaisella tuloksella kuin avausviikollaan. Viikonloppuna katsojia sille kertyi 10 000 – sen kokonaiskatsojamäärä on reilut 43 400. Kakkossijalle nousi roolipeliin perustuva seikkailuelokuva Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves, joka keräsi reilut 9200 katsojaa. Amerikkalaiselokuvan ovat ohjanneet John Francis Daley ja Jonathan Goldstein.

90-luvulla käynnistyneen kauhusarjan uutuus Scream VI ylsi viikonlopun kolmannelle sijalle 7400 katsojalla. Matt Bettinelli-Olpinin ja Tyler Gillettin ohjaama elokuva sijoittuu tällä kertaa New Yorkiin. Sarjan edellinen osa Scream tuli ensi-iltaan viime vuoden helmikuussa ja sai avajaisviikonloppunaan reilut 7000 katsojaa. Sen kokonaistulos jäi hieman yli 25 000 katsojaan.

Seikkailun ja kauhun lisäksi uutuuksissa oli mukana myös romantiikkaa. Shekhar Kapurin ohjaamassa draamassa What’s Love Got to Do With It? etsitään rakkautta Lontoossa ja Lahoressa. Elokuva sai vajaa 1700 katsojaa ja ylsi sijalle 10.

Kaksi muuta viime viikon ensi-iltaa jäi top 20:n ulkopuolelle. Kotimainen indie-tuotanto Johannes ei kulje Jämsän kautta sai 343 katsojaa 18 salissa. Joonas Makkosen ohjaaman elokuvan tuotannossa oli mukana Versova puu -nuorisotoimintaan osallistuneita nuoria. Bolivian ylängöille sijoittuva, Alejandro Loayza Grisin ohjaama draama Utama keräsi 243 katsojaa 19 salissa.

Lisäksi viime viikon tiistaina ensi-iltansa saanut Jouko Aaltosen ohjaama dokumentti Miten korjata maailma keräsi viime viikolla kuudessa salissa 70 katsojaa. Nyt viikonloppuna elokuvaa esitettiin yhdessä salissa, jossa se keräsi 29 katsojaa.

Kotimaisia elokuvia top 20:ssä oli kuusi ja niistä korkeimmalla, sijalla 4, oli Maria Sidin ohjaama Risto Räppääjä ja villi kone, jolla on nyt yhteensä yli 171 000 katsojaa.

Edit. Lisätty tieto Miten korjata maailma -dokumentin katsojaluvuista.

  Elokuva Ensi-ilta Saleja Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä
1 John Wick: Chapter 4 22.3.3023 80 10 019 43 425 Nordisk Film
2 Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves 31.3.2023 95 9 240 10 094 Finnkino
3 Scream VI 31.3.2023 89 7 404 7 404 SF Studios
4 Risto Räppääjä ja villi kone 17.2.2023 73 3 281 171 286 Nordisk Film
5 Hiljainen tyttö 24.3.2023 45 2 571 6 945 Future Film
6 Everything Everywhere All at Once 29.4.2022 53 2 460 65 610 Cinemanse
7 Sisu 27.1.2023 48 2 004 143 748 Nordisk Film
8 The Whale 3.3.2023 53 1 725 28 563 Nordisk Film
9 Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus 23.12.2022 39 1 685 206 202 Finnkino
10 What’s Love Got to Do With It? 31.3.2023 59 1 684 1 684 SF Studios
11 65 17.3.2023 30 1 060 9 101 SF Studios
12 Muumiot: Seikkailu ajan halki 24.2.2023 36 974 20 465 Warner Bros
13 Avatar: The Way of Water 14.12.2022 15 855 357 752 Disney
14 Koputus 22.2.2023 27 788 32 304 Nordisk Film
15 Asterix ja Obelix lohikäärmeen valtakunnassa 10.3.2023 43 773 10 175 Cinemanse
16 Shazam! Fury of the Gods 15.3.2023 44 688 9 230 Warner Bros
17 Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus 20.1.2023 24 640 64 359 Finnkino
18 Skimbagirls 10.2.2023 31 609 59 672 Nordisk Film
19 A Man Called Otto 6.1.2023 15 550 80 753 SF Studios
20 Tytöt tytöt tytöt 14.4.2022 30 521 32 146 Nordisk Film