Top 20: Tove ja Risto Räppääjä edelleen kärjessä

16.11.2020

Tove jatkoi viikonlopun katsotuimpana. Kokonaiskatsojamäärässä se on jo melkein saavuttanut kakkosena jatkavan Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvan ja todennäköisesti ohittaa sen tämän viikon aikana.

Viikonlopun kolmanneksi katsotuin oli jälleen kauhuelokuva. Tällä kertaa ensi-illan sai Christopher Landonin ohjaama kauhukomedia Freaky, joka keräsi reilut 3000 katsojaa. Aaron Woodleyn ohjaama animaatio Pohjoisen sankarit avasi sijalla neljä 2850 katsojalla. Viikonlopun kolmanneksi korkein uutuus oli Veiko Õunpuun ohjaama virolais-suomalainen yhteistuotanto Viimeiset, jonka pääosissa nähdään Laura Birn ja Tommi Korpela. Elokuva keräsi reilut 1800 katsojaa ja oli viikkonlopun kuudenneksi katsotuin. Viikonlopun neljäs uutuus oli Da Vinci -koodi ja Apollo 13 -jättihiteistä sekä Oscar-voittaja Kaunis mieli -elokuvasta tunnetun Ron Howardin uusin ohjaus Hillbilly Elegy. Elokuva tuli varsin rajoitetusti ensi-iltaan ja se keräsi seitsemässä salissa 112 katsojaa.  

Tenet noussee tämän viikon aikana vuoden kolmanneksi katsotuimmaksi elokuvaksi. Se ohitti viikonloppuna Helenen ja sen edellä vain kahden tuhannen katsojan sisällä ovat Se mieletön remppa, Parasite ja Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen. Vuoden kokonaiskatsojatilannetta voi seurata täältä.

ElokuvaEnsi-iltaSalejaKatsojat viikonloppunaKatsojat yhteensäLevittäjä
1Tove2.10.2020835 208136 230Nordisk FI
2Risto Räppääjä ja väärä Vincent9.10.2020724 744138 474Nordisk FI
3Freaky13.11.2020763 0303 030Finnkino FI
4Pohjoisen sankarit13.11.2020992 8462 857Cinemanse
5Isojalan perhe23.10.2020501 85617 370Finnkino FI
6Viimeiset13.11.2020761 8022 399B-Plan
7Metsäjätti11.9.2020481 76581 072Nordisk FI
8Honest Thief23.10.2020431 72118 514Finnkino FI
9Tenet26.8.2020261 721177 769SF FI
10Lost Boys25.9.2020321 64069 659SF FI
11Ensilumi16.10.2020551 39620 807Nordisk FI
12Follow Me6.11.2020361 1665 966Future Film
13Come Play30.10.20203690611 202Nordisk FI
14Memories of Murder23.10.2020216045 759Future Film
15Aalto4.9.20202655742 525StoryHill Oy
16Kauhuagentti Nelli Rapp6.11.2020364601 660SF FI
17Seurapeli21.8.20201236745 493Nordisk FI
18Trolls: Maailmankiertue25.9.20201634938 739Finnkino FI
19Kirjava lintu – The Painted Bird6.11.2020143181 758Night Visions
20After We Collided4.9.2020821230 473Nordisk FI