Yritysten kustannustuki – Valtiokonttorin haku päättyy 26.2.

17.2.2021

Elokuvien ja televisio-ohjelmien tuotanto, jälkituotanto, levitys ja esittäminen kuuluvat hakukelpoisiin toimialoihin.

Valtiokonttorin kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi COVID-19-pandemian vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia tukikauteen (1.6.2020–31.10.2020) kohdistuvia palkka- ja muita kuluja.

Kustannustuen tavoitteena on yritysten toiminnan jatkuvuuden tukeminen COVID19-pandemian aikaansaamassa vaikeassa tilanteessa sekä konkurssiin ajautuvien yritysten määrän vähentäminen järjestämällä yrityksille lisäaikaa toiminnan ja kustannusten sopeuttamiseen COVID-19-pandemian aiheuttaman kriisin pitkityttyä ja tartunta-aaltojen palattua.

Yrityksen kokoa tai yhtiömuotoa ei ole rajattu, ratkaisevaa on toiminnan taloudellinen luonne. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset voivat saada kustannustukea.

Tukea haetaan sähköisen asiointikanavan kautta Valtiokonttorista.

Lisätietoa Valtiokonttorin sivuilta:

Yritysten kustannustuki

Valtiokonttorin sivulta voi myös nähdä, millaisia tukisummia kustannustuen ensimmäisellä kierroksella jaettiin:

Tilastot