Elokuun katsotuimmat elokuvat: Luokkakokous 3 hallitsi elokuun katsojalistoja

1.9.2021

Renny Harlinin ohjaama Luokkakokous 3 – sinkkuristeily oli elokuun ylivoimaisesti katsotuin elokuva Suomessa. Ensi-iltansa se sai 28.7. ja piti siitä lähtien katsotuimman elokuvan titteliä 26 päivää putkeen.

Elokuvan syrjäytti kärkipaikalta lopulta Florian Zellerin ohjaama Isä, jolle ykköspäiviä on nyt kertynyt kahdeksan kappaletta (Luokkakokous 3 palasi päivän katsotuimmaksi yhden päivän ajaksi 28.8.). 13.8. ensi-iltansa saanut Isä oli kuukauden kolmanneksi katsotuin. Kakkossija meni The Suicide Squad: Suicide Mission superpahis-elokuvalle.

Kotimaisista elokuvista katsottiin Luokkakokous 3:n lisäksi Perunaa (sija 4), Pertsaa ja Kilua (sija 6) ja JP ja Murtovarasta (sija 23). Kotimaisten elokuvien katsojamäärä oli reilut 143 000 ja osuus kaikista katsojista 38,7 %. Yhteensä elokuvissa käytiin elokuussa reilut 370 000 kertaa, mikä oli reilut kymmenen tuhatta vähemmän kuin heinäkuussa.

  Elokuva Katsojat elokuussa Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Luokkakokous 3 – sinkkuristeily 90 031 133 183 28.7.2021 Renny Harlin FI Nordisk FI
2 The Suicide Squad: Suicide Mission 37 840 37 840 6.8.2021 James Gunn US SF FI
3 Isä 30 297 30 297 13.8.2021 Florian Zeller GB / FR Atlantic Film
4 Peruna 29 260 43 131 13.8.2021 Joona Tena FI SF FI
5 Free Guy 25 275 25 275 13.8.2021 Shawn Levy US / CA / JP WDS FI
6 Pertsa ja Kilu 19 309 51 863 14.7.2021 Taavi Vartia FI Finnkino FI
7 Jungle Cruise 18 687 23 409 29.7.2021 Jaume Collet-Serra US WDS FI
8 Kuriiri 13 589 13 589 6.8.2021 Dominic Cooke GB / US Finnkino FI
9 Fast & Furious 9 11 418 103 336 30.6.2021 Justin Lin US / TH / CA Finnkino FI
10 Spirit – kesyttämätön 10 102 21 114 21.7.2021 Ennio Torresan, Elaine Bogan US Finnkino FI
11 Black Widow 8 951 69 228 9.7.2021 Cate Shortland US WDS FI
12 Croodit: Uusi aika 8 478 39 058 2.7.2021 Joel Crawford US Finnkino FI
13 Space Jam: Uusi legenda 6 832 18 611 16.7.2021 Malcolm D. Lee US SF FI
14 Old 4 856 13 299 21.7.2021 M. Night Shyamalan US Finnkino FI
15 Ole niin kiltti, älä rakasta häntä 4 781 4 781 20.8.2021 Augustine Frizzell GB / FR SF FI
16 Nomadland 3 973 20 836 26.3.2021 Chloé Zhao US / DE WDS FI
17 Kirottu 3: Paholaisen vallassa 3 857 31 645 4.6.2021 Michael Chaves US / GB SF FI
18 Wrong Turn 3 778 3 778 13.8.2021 Mike P. Nelson US / DE / GB Cinema Mondo
19 Maija Mehiläinen ja kultainen aarre 3 686 4 496 6.8.2021 Noel Cleary DE / AU Cinemanse
20 The Ice Road 2 983 2 983 20.8.2021 Jonathan Hensleigh US Finnkino FI