Elokuvasäätiöltä yli 6,7 miljoonaa euroa tukea vuoden ensimmäisessä päätöskokouksessa

9.3.2021

Suomen elokuvasäätiön hallitus on tehnyt maaliskuussa 232 päätöstä, joista 93 oli myönteisiä. Tukea haettiin yli 24,6 miljoonan euron arvosta.

Kuva: Sami Kuokkanen

Tuotantoon lähtee 12 elokuvaa

Tuotantotukea haettiin vuoden ensimmäisellä hakukierroksella 43 hankkeelle lähes 10,6 miljoonaa euroa. Myönteisen päätöksen sai harvempi kuin joka viides hakija: tukea myönnettiin kolmelle pitkälle fiktiolle, kolmelle dokumenttielokuvalle ja kahdelle lyhytelokuvalle yhteensä 1 395 000 euroa. Tuotantoon lähtee mm. Anna Erikssonin toinen pitkä elokuva W, Taneli Mustosen kauhuelokuva The Twin ja Ville Suhosen dokumenttielokuva Arndt Pekurisesta, Nimetön Antisotaelokuva.

Tällä kierroksella jaettiin myös 50/50-tuotantotukea, joka on tarkoitettu suuren yleisöpotentiaalin elokuville. Tukea haettiin 11 hankkeelle yli 7,2 miljoonaa euroa ja tukea sai neljä hanketta yhteensä 2,8 miljoonaa euroa: Pamela Tolan Merivuokot, Markku Pölösen Hamsterit, Mika Kaurismäen Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä ja Juha Wuolijoen Napapiirin sankarit 4.

Kehittämistukea haettiin 94 hankkeelle lähes 3,7 miljoonaa euroa ja myönnettiin 29 hankkeelle 773 600 euroa. Näistä kymmenen on dokumenttielokuvia, yhdeksän pitkiä fiktioelokuvia, seitsemän draamasarjoja ja kolme lyhytelokuvia. Pitkistä fiktioista kaksi ja lyhytelokuvista yksi on animaatioita.

Usean hankkeen slate-kehittämistukea haki kolme tuotantoyhtiötä. Tukea myönnettiin 150 000 euroa Yellow Film & TV Oy:lle.

Dokumenttielokuvien käsikirjoitusapurahoja haettiin 17 hankkeelle ja myönnettiin seitsemälle yhteensä 17 100 euroa. Maaliskuun fiktioelokuvien käsikirjoitusapurahoista tiedotetaan maaliskuun lopulla.

Tutustu tuotannon tukipäätöksiin ja käsikirjoitusapurahoihin

Esityksen ja levityksen tukia mm. festivaaleille ja laitehankintaan

Alkuvuodesta myönnetään elokuvafestivaalin toimintatuet kansallisesti merkittäville elokuvafestivaaleille. Tukea sai jälleen kahdeksan hakijaa, yhteensä 550 000 euroa. Tuensaajat ovat pääkaupunkiseudun Espoo Ciné, Rakkautta & Anarkiaa, Night Visions ja DocPoint sekä alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat, Tampereen elokuvajuhlat, Oulun lasten- ja nuortenelokuvafestivaali ja Sodankylän elokuvajuhlat.

Elokuvateatterien laitehankinta- ja kunnostustukea sai 11 hakijaa yhteensä 409 500. Kierroksella myönnettiin myös yksi koulutustuki.

Elokuvien markkinointi- ja levitystukea saivat kaikki 9 hakijaa, yhteensä 494 900 euroa. Tukea elokuvien kuvailutulkkaukseen ja tekstitykseen heikkokuuloisille myönnettiin seitsemän kappaletta yhteensä 42 200 euron arvosta.

Digitaalisen monikanavajakelun markkinointi- ja levitystukea haettiin 13 hakemuksella, mutta tukea ei jaettu lainkaan.

Tutustu esityksen ja levityksen tukipäätöksiin

Kulttuuriviennin tukia jaettiin vajaa 86 000 euroa

Kulttuuriviennin hanketukea sai neljä hakijaa yhteensä 75 790 euroa. Hanketuella edistetään Veden vartija– ja Lasikatto – The Invisible Made Visible -elokuvien kansainvälistymistä, Äideistä parhain -elokuvan digitoimista sekä tuotantoyhtiö Pystymetsän elokuvien vientiä Japanin markkinoille.

Kulttuuriviennin tuista myönnettiin myös yksi matkatuki ja kolme materiaalitukea, yhteensä 10 160 euroa. Materiaalituella muun muassa valmistetaan pohjoissaamenkielinen tekstitys Tunturin tarina -elokuvaan.

Tutustu kulttuuriviennin tukipäätöksiin