Marraskuun päätöskokouksessa jaettiin tukea kulttuurivientiin

21.11.2023

Elokuvasäätiön hallitus teki marraskuussa 31 päätöstä ja jakoi yhteensä 78 995 euroa tukea kulttuurivientiin.

Kulttuuriviennin hanketukea elokuvateatterilevitykseen myönnettiin kolmelle hakijalle yhteensä 50 000 euroa. Tuen avulla levitetään ja markkinoidaan Selma Vilhusen elokuvaa Neljä pientä aikuista Virossa ja Liettuassa, Teemu Nikin elokuvaa Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia Japanissa sekä Aki Kaurismäen elokuvaa Kuolleet lehdet kahdeksassa maassa Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

Kansainvälistä elokuvateatterilevitystä on tuettu vuodesta 2021. Tukea on myönnetty jo 24 eri elokuvan levitykseen yhteensä 37 maassa, joista 27 on Euroopassa. Tuen avulla levittäjät ulkomailla pystyvät markkinoimaan suomalaiselokuvia paremmin paikallisille yleisöille.

Marraskuussa myönnettiin myös 5330 euroa kulttuuriviennin materiaali- ja markkinointitukea viidelle hakemukselle ja 23 665 euroa matkatukea 20 hakemukselle.

Kaikki tukipäätökset