Mika Kaurismäen retrospektiivi Sofian elokuvajuhlilla

17.9.2021

Syyskuun puolivälissä järjestettävä 25. Sofian kansainvälinen elokuvajuhla tuo näytille retrospektiivin Kaurismäen elokuvista. Yhteistyössä Suomen elokuvasäätiön kanssa valkokankaalle heijastetaan myös Kaurismäen tuorein elokuva Yö armahtaa. Pyysimme Kaurismäkeä kertomaan uusimmasta elokuvastaan ja tulevista käänteistään. Saimme myös tietää, miksi hän kokee olevansa ennemmin elokuva-antropologi kuin ohjaaja.

Bulgarian Sofiassa on tällä hetkellä käynnissä Sofian kansainvälinen elokuvajuhla, joka jatkuu aina syyskuun viimeiseen päivään saakka. Keskeisessä osassa on tänä syksynä myös suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Mika Kaurismäki, jolle ojennetaan Sofian kunnallispalkinto tämän työstä elokuvataiteen hyväksi. Yhteistyössä Suomen elokuvasäätiön ja Suomen suurlähetystön kanssa esitetään retrospektiivi, johon on valikoitunut merkittäviä teoksia Kaurismäen neljä vuosikymmentä kestäneen uran varrelta. Sofian Cinema Housen valkokankaalle on heijastettu muun muassa Arvottomat, Kolme viisasta miestä ja Tigrero – Elokuva joka ei valmistunut. Kaurismäen laaja tuotanto sisältää yli kolmekymmentä elokuvaa ja ulottuu niin useille vuosikymmenille kuin mantereille. Kaurismäki on todennut olevansa ennemmin elokuva-antropologi kuin ohjaaja. Tällä hän viittaa holistiseen tapaansa lähestyä elokuvaa: ”Olen uteliaisuuttani kiertänyt maailmaa ja yrittänyt tarkastella sitä kameran ja elokuvieni kautta. Ohjaaminen on vain yksi osa kokonaisvaltaisempaa prosessia. Tämä ilmenee myös siinä, että olen tehnyt fiktiota ja dokumenttia rinta rinnan.”

Elokuvajuhlilla on mahdollista nähdä myös Kaurismäen uusin elokuva Yö armahtaa, joka sijoittuu maailmaa ravistelleen ja ravistelevan koronapandemian aikaan. Elokuva kuvattiin huhtikuussa 2020, kun suorastaan dystooppiset rajoitukset astuivat voimaan ja Uusimaa eristettiin muusta Suomesta. Kriisi luo taustansa myös Kaurismäen uuden elokuvan tapahtumille. “Kolme viisasta miestä” kohtaavat tällä kertaa, kuinkas muuten kuin, Kaurismäkien Corona-baarissa. Baarimikko Heikki (Pertti Sveholm) tarjoaa keskusteluapua ystävälleen Ristolle (Kari Heiskanen), joka on juuri lopettanut raskaan työvuoron. Baariin pelmahtava, kännykkälaturia etsivä muukalainen (Timo Torikka) tuo iltaan uuden käänteen. Yön aikana salaisuudet paljastuvat, ja kenties joku saa armahduksen. Maailmaa mullistanut virus ei ole yksi elokuvan päähenkilöistä, mutta se asettaa elokuvalle taustan. Alun perin elokuva oli tarkoitus kuvata Dubaista, mutta rajoitukset osoittivat uuden kuvauspaikan.

Kaurismäki kuvaa elokuvan tekoprosessia: ”Elokuvan metodi poikkesi konventionaalisista elokuvan tekemisen tavoista: käsikirjoitusta ei ollut vaan tarina rakennettiin hahmojen varaan. Näyttelijät loivat yhdessä ohjaajan kanssa omat taustatarinansa, joita ei puolestaan paljastettu kanssanäyttelijöille. Tämän menetelmän tarkoituksena oli saada tunnelma ja tapahtumaan tuntumaan todemmalta. Aivan kuin olisin kuvannut dokumenttia, vaikka kyse olikin puhtaasti fiktiosta. Yhteistyössä syntynyt Yö Armahtaa on poikkeuksellisesti tehty elokuva poikkeuksellisina aikoina.” Jälleen saattaa havaita Kaurismäen kokonaisvaltaisen otteen.

Yö armahtaa -elokuvan päähenkilöt kohtaavat Corona-baarissa

Elokuva sai ensi-iltansa viime vuonna Tallinnan elokuvafestivaaleilla. Sen on tuottanut Kaurismäen Marianna Films ja kansainvälisestä myynnistä vastaa The Yellow Affair. Suomen ensi-iltaan se on tulossa 8.10.2021.

Seuraavaksi Kaurismäki valmistelee Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvaa. Mielensäpahoittaja-saagan kolmas osa kuljettaa päähenkilön kuljettaa alati mielensä pahoittaneen päähenkilön aina Saksaan saakka. Projekti poikkeaa Kaurismäen aiemmista töistä: ”Työn alla oleva elokuva Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä on siinä mielessä poikkeuksellinen projekti, että olen siinä vain ohjaaja, kun yleensä aina olen sekä ohjaaja, tuottaja että yksi käsikirjoittajista. Lähdin projektiin, koska tarina oli hyvä ja sain tilaisuuden tehdä töitä monen hienon näyttelijän kanssa, joiden kanssa en ole aikaisemmin elokuvaa tehnyt. Tarina on viihdyttävä, mutta siinä on myös syvyyttä, siinä yhdistyy ilo ja suru niin kuin oikeassa elämässäkin.” Elokuva, jonka sanotaan olevan tarina sovinnosta ja anteeksiannosta, tuotetaan Solar Filmsin ja saksalaisen Aspekt Telefilmin yhteistuotantona. Kansainvälisestä myynnistä vastaa niin ikään The Yellow Affair. Elokuva saa ensi-iltansa 2022.

Koronapandemialla on ollut vaikutuksensa myös Kaurismäen työskentelyyn, mutta pikkuhiljaa rattaat alkavat jälleen raksuttaa. ”Korona pysäytti ainakin hetkeksi joitakin omia kehittelyssä olleita projektejani, mutta nyt niitä pikkuhiljaa käynnistellään uudelleen, sekä Suomessa että ulkomailla”, kertoo Kaurismäki.