Top 20: Kolme kotimaista keräsi viikonloppuna yli 10 000 katsojaa

3.10.2022

Kotimaiset elokuvat keräsivät hyvin katsojia viikonloppuna. Viikonlopun katsotuimmaksi ylsi Klaus Härön ensi-iltaan tullut Rakkaani merikapteeni 12 172 katsojalla. Listakakkosena jatkoi hyvin katsojansa pitänyt Häät ennen hautajaisia, joka keräsi 11 147 katsojaa. Kolmanneksi putosi kolmen edellisen viikon ykkönen ja vuoden katsotuin kotimainen Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä. Viikonloppuna elokuva keräsi 10 708 katsojaa. Yhteensä sillä on 126 204 katsojaa. Elokuva nousi viikonloppuna vuoden katsotuimpien elokuvien top 10:een. Vuosilistaa voi seurata täältä.

Viikonloppu tarjosi toisenkin kotimaisen ensi-illan: JP Siilin ohjaama Sieniretki avasi 5648 katsojalla sijalla kuusi. Yhteensä kahdeksan elokuvaa keräsi viikonloppuna yli 5000 katsojaa.

Viikonlopun muut uutuudet top 20:ssä olivat sijalla viisi kauhuelokuva Smile ja Bollywood-elokuva Ponniyin Selvan: Part One sijalla 15. Lisäksi top 20:n ulkopuolella avasivat Elke ry:n levittämä kymmenessä salissa esitetty tanskalais-alankomaalainen kauhuelokuva Speak No Evil 331, Finnbollyn viidessä salissa levittämä intialaiselokuva Vikram Vedha 189 ja yhdessä salissa levitetty Cinema Mondon levittämä Tukdam – Between Worlds 141 katsojalla. Viimeksi mainittu kuului Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin hitteihin keräten festivaalilla liki tuhat katsojaa.

Lisäksi viime viikon tiistaina rajoitettuun ensi-iltaan tullut Tony Halmeesta kertova dokumenttielokuva Viikinki keräsi viime tiistaina 279 katsojaa. Viikonloppuna sitä esitettiin hyvin rajoitetusti ja se keräsi kahdessa salissa 60 katsojaa. Vastaavanlaisen yhden päivän laajahkon levityksen saanut musiikkidokumentti Dio: Dreamers Never Die taas keräsi viime keskiviikkona kymmenessä salissa 1063 katsojaa. Nyt viikonloppuna elokuva keräsi viidessä salissa 271 katsojaa.

 

  Elokuva Ensi-ilta Saleja Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä
1 Rakkaani merikapteeni 30.9.2022 120 12 172 13 476 Nordisk FI
2 Häät ennen hautajaisia 23.9.2022 100 11 147 32 872 Finnkino FI
3 Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä 9.9.2022 109 10 708 126 204 Nordisk FI
4 Suon villi laulu 2.9.2022 68 6 619 89 965 SF FI
5 Smile 30.9.2022 54 6 051 6 051 Finnkino FI
6 Sieniretki 30.9.2022 110 5 648 6 492 Aurora Studios Oy
7 Don’t Worry Darling 23.9.2022 46 5 311 17 709 WB FI
8 Pelle Hermanni 9.9.2022 81 5 016 47 055 Aurora Studios Oy
9 Kätyrit: Grun tarina 29.6.2022 44 3 347 335 531 Finnkino FI
10 Avatar 18.12.2009 35 3 068 430 148 WDS FI
11 Top Gun: Maverick 26.5.2022 32 2 506 420 788 Finnkino FI
12 DC Superlemmikkien liiga 29.7.2022 36 2 063 41 542 WB FI
13 Triangle of Sadness 23.9.2022 27 1 566 5 063 SF FI
14 Bullet Train 5.8.2022 18 1 244 51 706 SF FI
15 Ponniyin Selvan: Part One 30.9.2022 8 1 199 1 199 Finbolly
16 Moonage Daydream 16.9.2022 17 663 7 400 Finnkino FI
17 Laitapuolen hyökkääjä 26.8.2022 23 625 27 582 Nordisk FI
18 Elvis 29.6.2022 7 527 136 807 WB / SF FI
19 Kaikkea hyvää, Leo Grande 9.9.2022 15 487 8 551 Finnkino FI
20 Kolmen tuhannen vuoden kaipuu 16.9.2022 17 406 6 420 Nordisk FI