Toronton Hot Docsissa kuusi suomalaiselokuvaa

8.4.2021

Suuri kanadalainen dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 29.4.–9.5.2021.

Kansainvälisen ensi-iltansa Hot Docsissa saa Mia Halmeen ohjaama Missä tiet kohtaavat (kuva yllä), joka on Suomessa esitetty DocPointin ja Tampereen elokuvajuhlien kilpasarjassa. Elokuvan keskiössä on lääkäri Anu Kantele, joka johtaa rokotetutkimusta Länsi-Afrikassa Beninissä. Elokuva kuvaa suomalaisten koehenkilöiden, tutkimusryhmän ja paikallisten asukkaiden yhteiseloa.

Hot Docsissa Missä tiet kohtaavat esitetään International Spectrum -sarjassa. Samassa sarjassa on mukana myös kansainvälisen ensi-iltansa saava, Mohamed El Aboudin ohjaama Toiveiden koulu. Niin ikään DocPointissa ja Tampereella esitetty elokuva sijoittuu Marokkoon, jossa paimentolaiset kouluttavat lapsiaan ankarien olosuhteiden keskellä.

The Changing Face of Europe -sarjaan valittiin Suvi Westin ohjaama Eatnameamet – Hiljainen taistelumme. Elokuvaa on esitetty Suomessa DocPointissa, Tampereella ja teatterinäytöksissä. Se kuvaa kriittisesti Suomen valtion harjoittamaa saamelaispolitiikkaa sekä saamelaisten taistelua oikeuksiensa puolesta.

Hot Docsin Nightvision-sarjaan valittiin Joonas Neuvosen ja Sadri Cetinkayan ohjaama Lost Boys. Elokuva on mukana myös aiemmin huhtikuussa järjestettävän CPH:DOX-festivaalin kilpailussa. Suomessa Lost Boys oli viime vuoden katsotuin dokumenttielokuva teatterilevityksessä.

Hot Docsin lyhytelokuvasarjassa ovat lisäksi mukana Aalto-yliopiston opiskelijatyönä valmistunut, Emilia Hernesniemen ohjaama Hei hei Tornio sekä Maija Tammen teos The Problem of the Hydra.

Elokuvasäätiön tukemista kansainvälisistä vähemmistöyhteistuotannoista HotDocsiin valittiin islantilais-suomalainen Raise the Bar, jonka on yhteistuottaja on Outi Rousu (Pystymetsä). Lisäksi World Showcase -sarjassa on mukana Illumen Pertti Veijalaisen yhteistuottama elokuva Life of Ivanna.

Hot Docsin verkkosivut