Vuoden 2022 katsojalukujen puolivuotiskatsaus

1.7.2022

Vuoden 2022 ensimmäiseen puolikas tarjosi koronarajoitusten purkuja, suuren määrän ensi-iltoja ja pari isoa hittiä.

Vuosi 2022 alkoi paikoitellen hyvin tiukkojen koronarajoitusten vallitessa. Rajoituksia purettiin pitkin kevättä ja lopulta niistä luovuttiin kokonaan. Rajoitusten höllentämisen myötä ensi-iltoja ja erityisesti kotimaisia ensi-iltoja tuotiin teattereihin ennennäkemättömällä tahdilla. Helmi–huhtikuun aikana ensi-iltansa sai yhteensä 22 kotimaista elokuvaa. Näistä tosin 70 on vain numero oli saanut ensi-iltansa jo joulukuun lopulla siellä, missä teatterit olivat auki. Ensi-iltojen vyöryn myötä moni elokuva ei päässyt edes avausviikonloppunaan top 20 -listalle.

Hittisarjojen jatko-osat ja muuten tunnettuihin hahmoihin liittyvät elokuvat menestyivät parhaiten. Kuusi elokuvaa keräsi alkuvuoden aikana yli 100 000 katsojaa. Lisäksi joulukuussa ensi-iltansa saaneiden Vinskin ja näkymättömyyspulverin ja Sing 2:n kokonaiskatsojamäärä ylitti alkuvuoden aikana kyseisen rajan. Yhteensä elokuvissa käytiin yli 2,5 miljoonaa kertaa. Kesäkuussa oltiin jo samoissa luvuissa kuin ennen koronaa. Kuukauden katsojaluku jäi vain 0,5 % vuoden 2019 vastaavasta ja oli suurempi kuin keskimäärin vuosina 2017–2019.

Elokuvien erityyppiset avaukset ja koronarajoitusten höllentämiset näkyvät hyvin kuvaajassa, jossa on vuoden yhdentoista katsotuimman elokuvan katsojakertymät. Kuvaajaan on lisätty elokuvien ennen vuotta 2022 keräämät katsojat tammikuun ensimmäisen päivän kohdalle.

Kuvaaja: Alkuvuoden 2022 katsotuimpien elokuvien päiväkohtainen katsojakertymä 1.1.–30.6.2022

Kuvasta näkee mm., että helmikuun alussa katsojaluvut alkoivat nousta jyrkemmin. Tällöin Uudellamaalla elokuvateattereihin pääsi jälleen 50 katsojaa, kun tammikuussa suurimmassa osassa teattereita oli ollut mahdollista järjestää yksityisnäytöksiä vain muutamalla henkilölle. 70 on vain numeron kohdalla selvempi nousu alkaa vasta uusintaensi-illan myötä helmikuun lopulla. Elokuva keräsi kuitenkin katsojia myös läpi alkuvuoden.

Hauska huomio on koko perheen elokuvien Vinskin ja näkymättömyyspulverin ja Sing 2:n lähes identtinen kertymäprofiili. Molemmat elokuvat saivat ensi-iltansa 22.12.2021 ja ovat siitä lähtien keränneet päivätasollakin lähes yhtä suuret katsojamäärät. Maakuntatasoisesti katsottaessa Vinski on kerännyt hieman enemmän katsojia lähes kaikissa maakunnissa. Erot ovat kuitenkin monin paikoin maakuntatasollakin todella pienet – esimerkiksi Lapissa kolme ihmistä Vinskin hyväksi. Ainoastaan Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Sing 2 on selvästi suositumpi. Myös Uudellamaalla Sing 2 on kerännyt enemmän katsojia.

Ryntäyselokuvat erottuvat lähes pystysuorilla avauksillaan. Top Gun: Maverickin osalta käyrä ei ole vieläkään juuri lähtenyt kaartamaan. Yhden päivän pysähdys johtuu juhannuksesta. Elokuva ohittaakin todennäköisesti jo tulevana viikonloppuna alkuperäisen Top Gunin (1986) katsojaluvun (253 845). 

Ryntäyselokuvan vastakohta on sijalla kymmenen olevan koko perheen animaatioelokuvan Hurjan jengin katsojakertymä. Elokuva on hiljalleen kerännyt katsojia käymättä missään vaiheessa edes päivän katsotuimpana.

 

Kotimaisia ensi-iltoja tuli alkuvuoden aikana paljon, mutta vuoden top 10 -listalle niistä ylsi vain aiemmin mainittu ja kuvasssa näkyvä Vinski ja näkymättömyyspulveri sijalla seitsemän. Top 20:ssa kotimaisia elokuvia oli kuitenkin jo selvästi enemmän: 70 on vain numero sijalla 11, JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii sijalla 14, MC Helper beKINGs sijalla 17 ja Huonot naiset sijalla 20. Kotimaiset elokuvat keräsivät alkuvuoden aikana yhteensä 469 837 katsojaa ja niiden katsojaosuus oli 18,7 %.

Alla on vuoden top 20 -sekä top 20 – kotimaisten elokuvien listat. Kattavampi vuoden 2022 katsojalista löytyy täältä 

 

Vuoden top 20 katsotuinta elokuvaa

  Elokuva Katsojat vuonna 2022 Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Top Gun: Maverick 246 938 246 938 26.5.2022 Joseph Kosinski US / CN Finnkino FI
2 The Batman 173 906 173 906 4.3.2022 Matt Reeves US SF FI
3 Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet 145 897 145 897 8.4.2022 David Yates GB / US SF FI
4 Doctor Strange in the Multiverse of Madness 142 455 142 455 4.5.2022 Sam Raimi US / GB WDS FI
5 Spider-Man: No Way Home 137 536 275 926 15.12.2021 Jon Watts US / IS SF FI
6 Downton Abbey: Uusi aikakausi 129 554 129 554 4.5.2022 Simon Curtis GB / US Finnkino FI
7 Vinski ja näkymättömyyspulveri 88 107 106 697 22.12.2021 Juha Wuolijoki FI Finnkino FI
8 Sing 2 87 999 104 370 22.12.2021 Garth Jennings US / FR / JP Finnkino FI
9 Jurassic World Dominion 76 585 76 585 8.6.2022 Colin Trevorrow US / MT Finnkino FI
10 Hurja jengi 76 451 76 451 15.4.2022 Pierre Perifel US Finnkino FI
11 70 on vain numero 70 855 74 583 29.12.2021 Johanna Vuoksenmaa FI Nordisk FI
12 Kuolema Niilillä 67 532 67 532 11.2.2022 Kenneth Branagh GB / US WDS FI
13 Uncharted 62 599 62 599 18.2.2022 Ruben Fleischer US SF FI
14 JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii 50 967 50 967 25.3.2022 Taito Kawata, Särre FI SF FI
15 Sonic the Movie 2 45 431 45 431 1.4.2022 Jeff Fowler JP / US Finnkino FI
16 Jättiläiskoira Clifford 40 637 40 637 25.2.2022 Walt Becker CA / US Finnkino FI
17 MC Helper beKINGs 36 198 36 198 22.4.2022 Kaitsu Rinkinen FI Aurora Studios Oy
18 Everything Everywhere All at Once 31 862 31 862 29.4.2022 Dan Kwan, Daniel Scheinert US Cinemanse
19 Spencer 30 524 39 070 25.12.2021 Pablo Larraín GB / DE / US / CH Finnkino FI
20 Huonot naiset 29 453 29 453 25.2.2022 Niklas Lindgren FI SF FI

 

Vuoden top 20 katsotuinta kotimaista elokuvaa

  Elokuva Katsojat vuonna 2021 Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Vinski ja näkymättömyyspulveri 88 107 106 697 22.12.2021 Juha Wuolijoki FI Finnkino FI
2 70 on vain numero 70 855 74 583 29.12.2021 Johanna Vuoksenmaa FI Nordisk FI
3 JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii 50 967 50 967 25.3.2022 Taito Kawata, Särre FI SF FI
4 MC Helper beKINGs 36 198 36 198 22.4.2022 Kaitsu Rinkinen FI Aurora Studios Oy
5 Huonot naiset 29 453 29 453 25.2.2022 Niklas Lindgren FI SF FI
6 Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka 28 676 28 676 1.4.2022 Jarkko Felin, Väinö Weckström FI Future Film
7 Tytöt tytöt tytöt 24 902 24 902 14.4.2022 Alli Haapasalo FI Nordisk FI
8 Hytti nro 6 19 440 149 401 29.10.2021 Juho Kuosmanen FI / RU / EE / DE B-Plan
9 Odotus 18 335 18 335 1.4.2022 Aku Louhimies FI Aurora Studios Oy
10 Tunturin tarina 16 158 58 105 3.12.2021 Marko Röhr FI Nordisk FI
11 Pahanhautoja 13 508 13 508 4.3.2022 Hanna Bergholm FI / SE Nordisk FI
12 Pohjolan satoa 11 524 11 524 18.3.2022 Tuukka Temonen FI Kuusan Kino Ky
13 The Twin – Paha kaksonen 7 754 7 754 6.4.2022 Taneli Mustonen FI Nordisk FI
14 Koskinen 7 512 7 512 11.5.2022 Lauri Nurkse FI Finnkino FI
15 Syke-elokuva: Hätätila 6 752 125 927 5.11.2021 Tony Laine FI SF FI
16 Armotonta menoa – hoivatyön lauluja 5 713 5 713 8.4.2022 Susanna Helke FI Pirkanmaan
17 Muumipapan urotyöt – Erään nuoren Muumin seikkailut 4 600 4 600 25.3.2022 Ira Carpelan FI / PL Black Lion
18 Omerta 6/12 4 484 63 282 19.11.2021 Aku Louhimies FI SF FI
19 SuperCool 3 962 3 978 23.2.2022 Teppo Airaksinen FI SF FI
20 Maija Isola 3 340 3 503 3.3.2022 Leena Kilpeläinen FI StoryHill Oy