Hytti nro 6 shortlistille Oscareissa

22.12.2021

Levitysyhtiö B-Planin tiedote

Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 on yksi viidestätoista elokuvasta, jotka on valittu etenemään kohti parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoa. Kaikkiaan 93:sta ehdokkaaksi tarjotusta ei-englanninkielisestä elokuvasta Yhdysvaltain elokuva-akatemia valitsi tiistaina 21.12.2021 julkaisemalleen shortlistille 15 elokuvaa, joista 5 saa varsinaisen Oscar-ehdokkuuden helmikuussa. Karsintalistaa eli niin sanottua shortlistia on julkaistu vuodesta 2006 alkaen.

”Valinta Oscar-shortlistille oli se, mihin tähtäsimme. Näin kovatasoisessa seurassa se tuntuu jo pieneltä voitolta. Tästä on hyvä jatkaa työtä kohti varsinaista ehdokkuutta”, elokuvan tuottaja Jussi Rantamäki Elokuvayhtiö Aamusta toteaa.

Parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden on Suomesta saanut ainoastaan Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä (2003), shortlistille on yltänyt Klaus Härön ohjaama Miekkailija (2015). Selma Vilhusen ohjaama Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli ehdolla parhaan lyhytelokuvan Oscar-voittajaksi vuoden 2014 gaalassa.

Suomen ainoa Oscar-voittaja on Jörn Donner, joka pokkasi tuottajan ominaisuudessa parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnon vuonna 1984 Ingmar Bergmanin ohjaamasta mestariteoksesta Fanny ja Alexander.

Ehdokkuus jatkaa Hytti nro 6:n hienoa matkaa, joka alkoi heinäkuussa Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnosta. Kotimaassa jo yli 125 000 katsojaa kerännyt Golden Globe- ja Independent Spirit Award -ehdokas on nyt elokuvateattereissa kautta maan.

94. Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa sunnuntaina 27.3.2022.

Kaikki ehdokkaat