Kansainvälisiä näkymiä: ”Aika, paikka, leffat. That’s it.”

tammikuu 12, 2021

Elokuvasäätiön Kansainvälisiä näkymiä -kirjoitussarjassa festivaalien ja kansainvälisen levityksen asiantuntijat pohtivat jakelukentän murrosta. Sarjan neljännessä osassa katsotaan pandemiavuotta festivaalijärjestäjän näkökulmasta.

Kirjoittanut Henna Raatikainen
Kuva yllä: Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa / Markus Kuusinen

Poikkeusvuosi palautti Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin peruskysymysten äärelle. Toiminnanjohtaja Anna Möttölä kertoo, kuinka pandemia kirkasti tapahtuman tehtävää asettamalla kaiken vaakalaudalle.

Vuoden 2020 globaalin kriisin keskellä Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla oli ajoituksellista onnea. Alkuvuodesta 2021, kun koronarajoitukset ovat jälleen sulkeneet pääkaupunkiseudun elokuvateatterit, tuntuu suorastaan uskomattomalta, että R&A järjestettiin fyysisenä tapahtumana vain joitakin kuukausia sitten.

Suomen suurimman elokuvafestivaalin päivämäärät ovat vakiintuneet syyskuulle. Muutamaa kuukautta aiemmin tai paria viikkoa myöhemmin tapahtuma olisi ollut mahdotonta toteuttaa. Tautitilanne paheni heti lokakuusta alkaen, ja 11-päiväisen festivaalin toisena viikonloppuna järjestäjät kehottivat jo yleisöä kasvomaskien käyttämiseen.

Tuurin lisäksi onnistuminen vaati R&A-tiimiltä valtavasti työtä, ammattitaitoa ja kylmää päätä.

”Kyllähän R&A:n toteuttaminen tänä vuonna oli suoraan sanottuna valtava taloudellinen riski”, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Anna Möttölä. ”Emmehän me kesällä tienneet, saapuuko yleisöä lainkaan.”

Pelko osoittautui turhaksi. Katsojia tuli noin 30 000, siis 50 % normaalista, vaikka yleisökapasiteetti oli rajattu 30 %:iin näytöstä kohden. Tapahtuma sujui hyvin, eikä koronatartuntaketjuja ainakaan festivaalitoimiston tietojen mukaan syntynyt.

Anna Möttölä Kino Reginassa

Anna Möttölä Kino Reginassa / Kuva: Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa / Adriana Dobrin

R&A kuului kokoluokassaan ensimmäisiin – ja sittemminkin harvoihin – Suomessa järjestettäviin korona-ajan yleisötapahtumiin. Budjetista jopa puolet koostuu lipputuloista, joten huoli festivaalin ja sitä järjestävän yhdistyksen taloudesta oli todellinen. Rahaa käytettiin etukäteen vailla varmuutta syksyn tilanteesta ja yleisön liikkeistä. Syksyn mittaan erilaisista korona-avustuksista on ollut apua, mutta keväällä ja kesällä niiden saamisesta ei vielä ollut tietoa.

Festivaalin suunnittelu jatkuvasti muuttuvassa tilanteessa oli psyykkisesti raskasta. Käytännön työtä oli Möttölän mukaan moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna. Työskentely onnistui ainoastaan pitäytymällä tiukasti valitussa strategiassa ja jaksamalla uskoa. Tiimin kesken viljeltiin taiteellisen johtajan Pekka Lanervan kesällä luomaa slogan-ehdotusta: R&A tulee – tuli yleisö tai ei.

”Ei ole mahdollista muuttaa suunnitelmia päivittäin”, Möttölä avaa. ”Tietysti reagoimme esimerkiksi sitten, kun näytöskohtaista paikkamäärää piti vain hetkeä ennen festivaalin alkamista vähentää rajusti. Mutta me etenimme koko ajan kohti sitä, että fyysinen festivaali järjestetään. Ja onhan se niinkin, että tekemättä jättäminen nyt ainakin olisi ollut taloudellinen katastrofi.”

Koronapandemia muovasi jokaista festivaalityön osa-aluetta kuratoinnista lipunmyyntiin. Etukäteen suurin huoli kohdistui ohjelmistoon: miten se koottaisiin, kun muun muassa Cannesin elokuvajuhlat peruttiin ja isoilla festivaaleilla nähtävien elokuvien kiertokulku katkesi – tai ei päässyt edes alkamaan?

R&A reagoi muuttuneeseen ohjelmistotyöhön kokoamalla ydintiimin avuksi kuraattorikoplan, joka etsi kiinnostavia elokuvia muun muassa online-tapahtumista ja suositteli niitä ohjelmistoon. Lopulta A-luokan festivaaleilla palkittujen elokuvien puuttuminen ohjelmistosta ei Möttölän mukaan haitannut. Tilanne käännettiin voitoksi: R&A:ssa toteutui viimein esimerkiksi afrikkalaisten elokuvien esityssarja African Express.

Myös esimerkiksi viestintää, näytöskartan suunnittelua ja vapaaehtoistyötä oli ajateltava toisin. Elokuvien esitysdiilien tekeminen oli aiempaa epävarmempaa ja työläämpää, ja etätyö aiheutti omat vaikeutensa. Heinäkuusta alkaen, epidemian hellitettyä, tiimi sai kuitenkin tehdä töitä toimistolla tiukkoja varotoimia noudattaen. Se oli helpotus, ja ehkä tärkeäkin syy R&A:n onnistumiselle.

”Festivaalityössä fyysinen läsnäolo on erityisen tärkeää. Tietynlaista momentumia on mahdotonta saavuttaa etänä. Se, että saimme olla toimistolla yhdessä, vaikutti taatusti itse tapahtuman tunnelmaan, sillä toimiston fiilis välittyy vapaaehtoisille ja yleisölle.”

Tiukkoja turvajärjestelyitä noudattaneen tapahtuman jälkeen vilpitöntä kiitosta satoi elokuvateatterielämyksiä kipeästi kaivanneelta yleisöltä, kotimaisilta ja ulkomaisilta levittäjiltä sekä elokuvantekijöiltä. Jatkoa varten Möttölä kertoo saaneensa myös hyviä muutosehdotuksia.

”Kaikkialta huokui helpotus ja ilo, että jossain päin maailmaa ihan oikeasti järjestetään fyysinen elokuvafestivaali. Elokuvateatterikokemus korostui ihan eri tavalla. Sen tarjoamisesta tuli meille tänä vuonna kunnia-asia, suorastaan päätehtävä,” hän sanoo.

Festivaalityöntekijä Bio Rexissä

Festivaalityöntekijä Bio Rexissä / Kuva: Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa / Adriana Dobrin

Online-näytöksiä laajempi kysymys

R&A:ssa on syksyn ja talven mittaan seurattu elokuva-alan muutoksia mietteliäinä. Erityistä huolta koko tiimi kantaa elokuvateattereista, ja sitä kautta oman festivaalin ja laajemmin elokuvalevityksen tulevaisuudesta.

”Seuraus pandemiasta ei ollutkaan se, miltä se keväällä ehkä vielä näytti: että 10 blockbuster-ensi-iltaa siirretään ja sitten se on siinä. Vasta hiljalleen on alkanut hahmottua, kuinka valtavat ja syvät rakenteelliset muutokset elokuva-alalla on käynnissä”, Möttölä sanoo.

Puhe festivaalien verkkonäytöksistä ja online-tapahtumista tuleekin suhteuttaa yleisemmin suoratoistopalveluista ja striimauksesta käytävään keskusteluun ja katselutapojen muutokseen, Möttölä muistuttaa. Silloin puhutaan jo suuremmista kulttuurisista ja yhteiskunnallisista muutoksista.

”Ei sitä ennen ole tarvinnut ajatella tai erikseen ääneen sanoa. Mutta sanotaan se nyt: jos ei ole elokuvateattereita, ei ole elokuvalevitystä totutussa mielessä. Eikä festivaaleja. Sitten koko homma kuihtuu”, hän sanoo.

Suomessa elokuvateatterikäyntien määrä putosi viime vuonna 54 prosenttia edellisvuodesta. Yhteensä elokuvateattereissa oli vuoden 2020 aikana 3,9 miljoonaa katsojaa, joista korona-aikana eli maaliskuun jälkeen 1,6 miljoonaa. Elokuva-ala ei toki ole murroksessa ainoastaan koronan takia, mutta pandemia on kiihdyttänyt jo paljon aiemmin alkaneita muutoksia.

”Kyllähän ihmiset näkevät elokuvia striimaten koko ajan. Ei siitä ole kysymys. Mutta mitä me valitsemme kotona katsoa, ja millaista on elokuvista käytävä keskustelu verkossa?”

Pelkästään tai samanaikaisesti teatteriensi-illan kanssa vaikkapa Netflixiin, HBO Maxiin tai Disney+lle menevien elokuvien kaari on tyystin toisenlainen kuin elokuvateatterilevityksellä aloittavien elokuvien. Elokuvia markkinoidaan ja niistä keskustellaan verkossa eri tavoin kuin teattereissa nähtävistä elokuvista.

Möttölän mukaan elokuvat on myös levittäjän tai festivaalin näkökulmasta helpompi ”hukata” verkkoon: kuka seuraa elokuvan koko kaarta ja sitä, missä siitä puhutaan? Toki parin viime vuoden aikana on myös nähty, että parhaimmillaan samanaikainen julkaisu teattereissa ja verkossa voi tuoda pienemmille elokuville uusia yleisöjä.

Möttölä huomauttaa, että vielä tällä hetkellä suoratoistopalveluihin tai samanaikaisesti suoratoistoon ja valkokankaalle menevät isot ensi-iltaelokuvat on suunniteltu ensisijaisesti valkokankaalle. Mitä käy, jos elokuvia aletaan tuottaa suoraan pienemmälle ruudulle?

”Jos kaikki ruvetaan tekemään ensisijaisesti suoratoistoon, ei jälki tule olemaan samanlaista kuin nyt. Estetiikka ja kerronta saavat uusia muotoja, hyvässä ja pahassa, kuten aina tekniikan ja esittämistapojen muuttuessa. Resursseja suunnataan eri lailla. Elämme tv-draaman loistokautta, eikä rahoja sinänsä säästellä, mutta sarjat toimivat eri logiikalla kuin elokuvat. Elokuvantekemisen ja levittämisen tavat muuttuvat, niiden on pakko, mutta on ymmärrettävä tämä: laatu tuskin tulee säilymään samanlaisena, jos elokuvat tehdään lähtökohtaisesti kotona ruudulta katsottaviksi.”

Ja minkälaiset elokuvat sitten toimivat suoratoiston maailmassa – siis kotona katsottuina?

”Esimerkiksi franchise-elokuvat, joista tiedät mitä saat. Apokalyptisessa maailmassa, jossa ihan kaikki katsottaisiin kotona, muuttuisi myös festivaalin kuratointityö. Valitsisimmeko ohjelmistoon erilaisia elokuvia, sellaisia, jotka on helppo presentoida verkon logiikalla?”

Suoratoiston ja festivaalien online-ohjelmistojen kannalta kysymyksiä herättävät myös algoritmit ja kohdentaminen. Esimerkiksi R&A:n katsojat ovat tottuneet siihen, että ohjelmistoon valitut elokuvat esitellään suhteellisen tasavertaisesti paperisessa katalogissa ja verkkosivuilla, toki esityssarjoihin jaoteltuina. Löytämisen riemu on osa festivaalikokemusta. Miten käy, jos algoritmi tuuppaa ”tietynlaiselle” katsojalle vain tiettyjä elokuvia?

”Se epämääräinen kokemus, jossa tiedät, että sinusta on kerätty tietoja ja sinulle tarjotaan sen perusteella katsottavaa… Verkossa sitä on jotenkin niin vietävissä”, Möttölä pohtii. ”Kaikessa tässä mietityttää se, että kun henki on päästetty pullosta, niin saako sitä enää takaisin.”

Vain laatua – myös verkossa

Möttölälle teatterissa koettu yhteinen elämys on selvästi mieluisin – tai ehkä ainoa oikea – tapa katsoa elokuvia. Tänä vuonna hän on pohtinut aiemmin korulauseilta kuulostaneita hokemia yhteisöllisyydestä ja elokuvateatterin taiasta erityisen paljon.

Siitä huolimatta hän painottaa, että jokaisen nykyaikaisen festivaalin läsnäolo verkossa tulee jatkossa vain kasvamaan. Osallistujille verkosta tulee osa festivaalikokemusta. Möttölälle tämä tarkoittaa pidemmällä tähtäimellä pelkkien online-näytösten sijasta laajemmin sitä, miten festivaali käyttää verkkoa ja käyttäytyy siellä, ja miten se luo keskustelua yleisön kanssa ja kesken.

Viimeisen vajaan vuoden aikana järjestettävät verkkotapahtumat ovat Möttölän mielestä onnistuneet vaihtelevasti. Hän ajattelee, että parhaiten toimivat ne, joilla on jonkinlainen linkki fyysiseen maailmaan.

”Festivaaleissa on tietysti eroja, ja pandemia on poikkeustilanne. Verkko tarjoaa kiinnostavia mahdollisuuksia, mutta varsinkin jatkossa on olennaista pohtia, mitä tarkoitusta verkkonäytökset festivaaleilla palvelevat. Miten ne edistävät festivaalin tavoitteita ja palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla yleisöä ja alaa? Meillä on jo todella hyviä striimauspalveluita ja hienosti ohjelmakuratoituja tv-kanavia.”

Möttölälle itselleen elokuvafestivaali merkitsee nimenomaan jotakin fyysistä, yhteisessä ajassa ja paikassa jaettua tunnetta. Iso kysymys on se, miten verkkokokemusta voisi kehittää yhteisölliseen suuntaan.

HIFF:in kevätfestivaali Season Film Festival jouduttiin koronapandemian vuoksi siirtämään maaliskuulta syksylle R&A:n yhteyteen. Poikkeustilaelämän piristykseksi yhdistys toteutti Seasonin alkuperäisinä päivinä verkkotapahtuman yhdessä Ylen Naisten maaliskuun kanssa.

Kokemus oli Möttölän mukaan mainio, mutta R&A:lle pelkkä online-tapahtuma ei missään vaiheessa ollut vaihtoehto. B-suunnitelmaa ei ollut: jos fyysistä tapahtumaa ei olisi voitu järjestää, R&A olisi yksinkertaisesti peruttu tai siirretty.

R&A:n 140 pitkästä elokuvasta koostuvasta ohjelmistosta 20 oli katsottavissa festivaalin pitkäaikaisen kumppanin Festival Scopen katselualustalla. Pandemian keskellä R&A rakensi verkkosisältöään nimenomaan saavutettavuuden näkökulmasta. Kerätyn datan perusteella katsojia olikin ennen kaikkea pääkaupunkiseudun ulkopuolella: uusia yleisöjä siis tavoitettiin, Möttölä kertoo.

Möttölä arvelee, että sen sijaan että festivaalit loisivat omia, uusia katselualustojaan, jatkossa syntyy kumppanuuksia jo olemassa olevien alustojen ja festivaalien välille. Teknisiä toteutuksia laajempi ja kiinnostavampi on hänestä kysymys siitä, miten integroida verkon mahdollisuudet fyysiseen festivaaliin. Verkko voi toimia keskustelun paikkana. Kysymisen, haastamisen, myös epäonnistumisen ja virheiden myöntämisen paikkana.

”Odotan kiinnostuksella tämän ja tulevien vuosien innovaatioita festivaalikentällä. Samalla uskon niin yleisön kuin alan jakavan hartaan toiveeni siitä, että saisimme festivaalimme mahdollisimman pian ja turvallisesti takaisin elokuvasaleihin.”

Paneelikeskustelu

Kuva: Finnish Film Affair

R&A:ssa verkkoyhteyksiä hyödynnettiin tänä vuonna aiempaa enemmän erityisesti festivaalin Finnish Film Affair -ammattilaistapahtumassa, johon vieraat pystyivät osallistumaan etänä. Matkustamisen vähentyessä – ”toivottavasti pysyvästi!” – etäyhteydet tarjoavat myös yleisölle ja elokuvantekijöille tapoja tavata toisiaan.

Ammattilaistapahtumat toteutetaan tulevaisuudessakin tämänkaltaisina hybridimuotoina, Möttölä arvelee.

”On ensisijaisen tärkeää päästä tapaamaan kollegoita myös kasvokkain, mutta uskon, että sen rinnalla etäosallistuminen on tullut jäädäkseen. Sen menestyksekäs toteuttaminen on alan seuraavia isoja haasteita.”

Online-näytöksiin liittyen FFA:ssa olivat tänä vuonna esillä esimerkiksi myyntiagenttien strategiat ja muuttuva levityskenttä. Möttölä ymmärtää huolta online-festivaalien taloudellisesta tasapainosta ja reiluista korvauksista uudessa tilanteessa. Hän itse haluaa välttää vastakkainasettelua ja muistuttaa, että ongelma on yhteinen.

”Mietimme ihan yhtä lailla turvallisuutta, käytettävyyttä ja sitä, miltä festivaalilla esitettävä elokuva näyttää ja kuulostaa. Tämä pätee sekä online- että muihin näytöksiin. Elokuvanäytökset voi viedä mitä erikoisimpiin tiloihin, mutta teosta kunnioittaen. Emme suostu käppäisiin teknisiin toteutuksiin fyysisissäkään tiloissa. Miksi siis hyväksyisimme ne online-ympäristössä?”, hän kysyy.

HIFF:in pitkäaikaiset ja hyvät suhteet levittäjiin ja agentteihin punnittiin ja palkittiin tänä vuonna, Möttölä sanoo. Laajoista kansainvälisistä verkostoista oli kriisin keskellä valtavasti apua ja tukea. Suhteiden ylläpitämiseksi hän antaa online-näytösten ja -festivaalien osalta tiukan mielipiteen.

”Varmasti ratkaisuja ja toimintatapoja on liikkeellä monenlaisia. Moni on tehnyt online-toteutuksiaan ensimmäistä kertaa, eikä kaikki ole mennyt nappiin. Neuvon lainaan ohjelmistokoordinaattoriltamme Outi Rehniltä: älä tee verkkofestivaalia, ellei sinulla ole siihen riittävästi resursseja, ennen kaikkea rahaa.”

Möttölä kertoo ajattelevansa elokuva-alaa kehänä. Jos nakertaa rakennelmaa yhdestä kohtaa, koko kehä sortuu, ja lopulta sortuu itse.

”Haluamme olla reiluja tekijöille, teattereille ja levittäjille esityskorvaus- ja muiden käytäntöjen osalta myös jatkossa. Sieltä emme budjettia nyrhi. Tänä vuonna sijoitimme myös online-näytöksiimme ihan reippaasti rahaa – nekin olivat meille taloudellinen riski. Haluankin todeta, että tuskin koronavuosi yhdellekään festivaalille on mikään rahasampo ollut.

Hämärtymistä ja kirkastumista

HIFF:issä valmistaudutaan siihen, että myös syyskuussa 2021 järjestettävä festivaali sekä R&A:n maaliskuussa pidettävä sisarfestivaali Season Film Festival tulevat toimimaan koronarajoitusten alaisina.

Kansainvälinen pakka on sekaisin, ja elokuva- ja festivaalivuoden kulkua on toistaiseksi vaikea ennustaa. Tämä vuosi lienee silti R&A:ssa viime vuotta helpompi, sillä oppia on kerätty runsaasti ja hyviä käytäntöjä vaihdettu alan sisällä.

”Elokuva-ala on reilun sadan vuoden aikana käynyt läpi valtavia muutoksia ja on minusta varsin valmis adaptoitumaan uusiin tilanteisiin. Aina se on kivuliasta, koska siihen liittyy rahaa ja rakenteita”, Möttölä sanoo.

Alan mullistus pakottaa elokuva-alan tapahtumat ja toimijat kääntämään katseen maailmanlaajuisten tapahtumien lisäksi omiin vahvuuksiin ja heikkouksiin.

”Kun kaikki pallot ovat joka tapauksessa ilmassa, on hyvä tarkastella myös huonosti toimivia, mahdollisesti toksisiakin rakenteita”, Möttölä miettii.

Hänen mielestään juuri nyt, kriisin keskellä, on kirkastettava sekä itselleen että koko alalle se, mikä ylipäätään on festivaalien tehtävä elokuva-alan kehämäisessä kokonaisuudessa. Mikä niiden rooli on? Mitä niillä voidaan saavuttaa tulevaisuudessa? Mikä on paikallisen tapahtuman merkitys?

Paneelikeskustelu Lasipalatsissa

Paneelikeskustelu Lasipalatsissa / Kuva: Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa / Leyla Everaers

Myös koko maailmaa palvelevien A-luokan festivaalien on pohdittava uudelleen tehtäväänsä elokuvahelmien kruunaamisessa, lanseerauksissa sekä pöhinän luomisessa.

”Oli kyse sitten isosta tai pienestä tapahtumasta, oma paikka pitää pystyä lunastamaan yhä uudelleen, joka vuosi. On oltava yhä rehellisempi sen suhteen, mitä juuri me voimme tarjota yleisölle, levittäjille ja elokuvantekijöille. Kaikkien pitää tietää, mitä ollaan tekemässä.”

Kun suurten kansainvälisten festivaalien ajankohdat sekä esityspaikat ja -tavat muuttuvat, ja kun verkossa tilan ja ajan kaltaiset perusmääreet hämärtyvät, R&A:ssa juuri yhteisen ajan ja paikan merkitys vahvistuu Möttölän mukaan entisestään.

”Palvelemme tätä pientä pohjoista plänttiä ja sen yleisöä. Tuomme tänne katsottaviksi elokuvia, joita emme muuten näkisi teattereissa, ja palvelemme osaltamme suomalaista elokuvalevitystä. Luonnollisesti olemme aktiivinen osa kansainvälistä elokuvayhteisöä ja kontribuoimme siihen. Mutta tapahtumana annamme panoksemme nimenomaan paikalliseen, suomalaiseen ja pohjoismaiseen elokuvakulttuuriin. Tämä on yhä selvempää”, hän sanoo.

Möttölä haluaa, että R&A toimii jatkossa yhä vahvemmin ja rohkeammin keskustelun paikkana. Ja jos haluaa herättää keskustelua, on tarkasteltava omia sokeita pisteitään, vaikkei se olisi mukavaa. Jos väittää ääneen olevansa moniääninen, tasa-arvoinen ja rohkea, on uskallettava katsoa kriittisesti sekä ulos- että sisäänpäin.

”Vain siten voi lopulta olla uskottava ja saavuttaa jotakin arvokasta.”

R&A:ta järjestävän yhdistyksen julkilausuttuna tehtävänä on elokuvakulttuurin edistäminen ja rikastuttaminen Suomessa. Tänä vuonna tehtävä on tarkentunut myös ja nimenomaan elokuvateatterikulttuurin edistämiseksi Suomessa.

”Olemme valmiita taistelemaan yhteisen elokuvateatterikokemuksen puolesta, vaikka siitä tulisi vieläkin kalliimpaa ja hankalampaa”, Möttölä lupaa.

”Nämä aiemmin itsestään selviltä tuntuneet asiat ovat lopulta ne kaikista arvokkaimmat. Aika, paikka, leffat. That’s it.”