Katajanokan ”suomalaisen elokuvakulttuurin palvelutalo” 40 vuotta
Suomen elokuvasäätiö on ollut olemassa 56 vuotta, joista viimeiset 40 se on saanut rakentaa kotimaisen elokuvan menestystä omissa toimitiloissa Katajanokalla. Pyöreiden vuosien kunniaksi elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen laati esityksen elokuvasäätiön toimitilojen historiasta.
Kuva yllä: Jirina Alanko
1960-luvun lopulla Suomen valtio ilmaisi tahtonsa pelastaa kotimainen elokuvatuotanto. Aiemmin elokuva oli ollut valtion näkökulmasta tulonlähde, jotakin verotettavaa. Kansallisen elokuvan merkitys koettiin vahvaksi, sellaiseksi mitä piti vaalia. Suomen elokuvasäätiön perustaminen oli uusi linjanveto.
Elokuvasäätiö perustettiin 15.10.1969 allekirjoitetulla sopimuksella ja varsinaisesti toiminta alkoi helmikuussa 1970. Ensimmäiset kaksi viikkoa uusi kulttuuripoliittinen toimija matkasi elokuvasäätiön hallituksen valitseman asiamiehen Kari Uusitalon mustassa salkussa Suomi-Filmin* ja hänen Hyvinkäällä sijaitsevan kotinsa välillä. Tuolloin 36-vuotias Uusitalo tunnettiin suomalaisen elokuvan historioitsijana aikana, jolloin taiteenlajin arvostus oli vielä alkutaipaleellaan.
Ennen Kanavakadun elokuvataloon muuttoa elokuvasäätiö toimi vuosina 1970–85 vuokratiloissa Helsingin keskustassa. Ensin kuusi ensimmäistä vuotta 12m2 suuruisessa huoneessa Kluuvikadulla, sitten Suomen Filmikamarin alakerrassa (Kaisaniemenkadulla, vuodet 1976–78) ja sen jälkeen Autotalon (Salomonkatu 17) kuudennessa kerroksessa (vuodet 1979–85). Toiminnan laajettua tuotantopalvelujen puolelle oli lisätiloja tarvinnut vuokrata myös muualta. 1970-luvun lopulla elokuvasäätiössä syntyi ajatus oman toimitalon hankkimisesta.
Ensimmäisenä mahdollisuutena tutkittiin Kulosaaren sillan pielessä olevan vanhan kaasukellon kunnostamista elokuvasäätiön toimitiloiksi. Paremmaksi ratkaisuvaihtoehdoksi osoittautui kuitenkin Helsingin kaupungin vanha, vuonna 1897 rakennettu K-13-makasiinikiinteistö, joka oli 1900-luvun alkupuolella toiminut satama-alueen talletusmakasiinina ja maahantuontiliikkeenä. Ränsistyneen makasiinin ostamisesta oli ennättänyt oman tarjouksensa tehdä kaupungille jo Crea-Filmi Oy, mutta toimitusjohtaja Veikko Korkalan ja säätiön hallituksen puheenjohtaja Jörn Donnerin johtamien epävirallisten tunnustelujen yhteydessä kävi ilmi, että säätiön kulttuuripoliittiseen asemaan ja merkitykseen vedoten voitto tarjouskilvasta menisi elokuvasäätiölle.
Päätös kiinteistön kohtalosta tehtiin Helsingin kaupunginvaltuustossa vuonna 1982. Lopullinen kauppasopimus K-13-makasiinin ostamisesta Helsingin kaupungilta allekirjoitettiin 7.9.1983, kauppasummaksi määräytyi 600 000 markkaa. Makasiinin muutos- ja korjaustyöt aloitettiin alkukesästä 1984.
Kanavakatu 12 ennen remonttia
Kiinteistön myyntiin kaupungin taholta asetettu ehto oli, ettei rakennuksen ulkonäköä saanut olennaisesti muuttaa. Sisätilojen saneeraustöissä sen sijaan talo käytännössä pantiin uusiksi tiiliseiniä ja kantavia rakenteita lukuun ottamatta. Vanhat seinät ja kannatuspalkit jäivät puhdistettuina näkyviin. Ajan kuluttamat puupilarit säilytettiin pääosin kaikkine merkintöineen sellaisenaan. Kaluste-, väri- ja materiaalivalinnoin tuettiin vanhan rakennuksen perusluonnetta, joka muodostui punatiiliseinistä, tukevista puurakenteista sekä sirojakoisista ikkunoista.
Elokuvataloksi ristityn rakennuksen suunnittelutöistä vastasi arkkitehti Juhani Katainen ja rakennustöistä Oy Rakennuspartio. Toimisto-, kahvila- ja kokoustilojen lisäksi kiinteistöön rakennettiin 150-paikkainen auditorio/elokuvateatteri, elokuvamiksaamo, jälkiäänitysstudio, kuusi leikkaushuonetta sekä kaksi animaatiokuvaamoa. Jälkiäänitysstudion ja miksaamon suhteen rakennuttajan asiantuntijoina toimivat pitkän linjan elokuvaäänisuunnittelijat Tuomo Kattilakoski ja Tom Forsström.
Muuttokuntoon rakennus valmistui huhti-toukokuussa 1985 ja ”suomalaisen elokuvakulttuurin palvelutalon K13 vihkiäiset” pidettiin 13.9.1985 klo 13. Remontti maksoi 15 miljoonaa markkaa, joista kuusi miljoonaa meni laitteistoon. Kallein yksittäinen laite oli miljoona markkaa maksanut miksauspöytä. Suomen kuvalehdessä laitteistoa ihailtiin avajaisten aikaan futuristisin sanakääntein: ”Maallikolle se on vaikuttava ja käsittämätön kuin avaruusaluksen ohjaamo.” Ensimmäinen elokuva, joka miksaamossa työstettiin, oli Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas (1985). Säätiötä mainostettiin uuden toimitilan myötä koko kansan elokuvatalona ja vuosikymmenen loppuun mennessä sen tarjoamien tuotantopalvelujen osuus kasvoi yhä tärkeämmäksi ja jatkui koko 1990-luvun.
Suomen liityttyä Euroopan unioniin vuonna 1995 elokuvasäätiön kylkeen perustettiin muiden EU-maiden tapaan Media Desk-yksikkö, nykyinen Luova Eurooppa -ohjelman Median yhteyspiste.
Vuosituhannen vaihteessa säätiön toiminnassa tapahtui iso rakenteellinen muutos, kun tulosyksikkönä olleet tuotantopalvelut muutettiin joulukuussa 2000 säätiön kokonaan omistamiksi osakeyhtiöiksi, SES Film Soundiksi ja SES Auditorio Oy:ksi. Vain muutamaa vuotta myöhemmin, toimintavuoden 2004 aikana, säätiö myi lopulta omistamansa SES Film Sound -osakeyhtiön miksaamoliiketoiminnan äänituotantoyhtiö Megurulle. Jo aiemmin animaatiokuvaamot oli muutettu toimistotiloiksi. SES Auditorio Oy sulautettiin takaisin elokuvasäätiön Kino K13 -tulosyksiköksi loppuvuodesta 2017.
Kino K13:n sisäänkäynnin tunnistaa filminauhaa mukailevasta kyltistä. Kuva: Jirina Alanko
Elokuvateatteri Kino K13 on vuosikymmenien varrella profiloitunut kutsuvierasensi-iltojen, tarkastuskatselujen ja tilausnäytäntöjen paikkana, koululais- ja päiväkotiryhmien näyttämönä, elokuvafestivaalien ja säätiön oman lyhytelokuvaesitystoiminnan kotina. Elokuva-alan seminaareille ja tiedotustilaisuuksille K13 on ollut keskeinen paikka jo neljä vuosikymmentä. Myös katajanokkalaisten oma elokuvakerho Kinokka on toiminut Kino K13:ssa jo yli parikymmentä vuotta. Eikä sovi unohtaa, että Euroopan tiettävästi vanhimmat elokuvapalkinnot, Jussi-patsaat, on jaettu Kino K13:ssa peräti neljä kertaa, viimeksi vuonna 1993.
Kino K13 -elokuvateatterin saavutettavuuteen on kiinnitetty huomiota henkilönostinremontin myötä ja salin ilmettä ja tekniikkaa on uusittu säännöllisin väliajoin. Äänentoisto päivitettiin Dolby Atmos -järjestelmään keväällä 2022 ja teatterin ilmanvaihtojärjestelmä uudistettiin vuonna 2023. Elokuvasäätiön yläkerran kahvio remontoitiin alkuvuodesta 2025. Elokuvasäätiön pitkäaikaisina vuokralaisina toimivat elokuva-alan tuotantoyritykset Meguru, Cinepro, Gofilex Nordic ja Soundefilm.
Tärkein on säilynyt: vuonna 1897 rakennetun punatiilisen makasiinirakennuksen sisällä mahdollistuvat yhä elokuvalliset tarinat. Pian 56 vuotta täyttävä elokuvasäätiö edistää laaja-alaisesti suomalaista elokuvaa niinäkin vuosina, jolloin suomalaisen kulttuurin merkitystä väheksytään Suomen hallitusta myöten.
– Otto Suuronen 16.9.2025
Lähteet:
- Kinnunen, Kalle: Elokuvasäätiön tuella. Suomalaista elokuvaa tekemässä 1969–2019 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019)
- Suomen elokuvasäätiön toiminta/vuosikertomukset 1985–2024
- Uusitalo, Kari: Elämäni Karina – Evakkopojasta elokuvaneuvokseksi (omakustanne, 2001)
* Suomi-Filmi toimi vuodesta alkaen 1934 Bulevardi 12:ssa, jossa sijaitsi yhtiön päätoimitilat. Vuonna 1952 tilat laajentuivat myös korttelin toiselle puolelle (Uudenmaankatu 13), jotka lopulta myytiin vuoden 1988 lopussa KOP:laiselle sijoitusyhtiö Jämerä-Kiinteistöt Oy:lle. Pääkonttori siirrettiin kesällä 1991 entisiin Parvis-Filmi Oy:n tiloihin Fredrikinkatu 30:een ja sieltä kesällä 1997 Eerikinkatu 4 A:han, missä se toimi ainakin vuoteen 2014. Asiakastietorekisterin mukaan Suomi-Filmi Oy sijaitsee nykyään (2025) Nervanderinkadulla (5 D 45)