Katsaus kameran taakse – Kuvaajien taidetta kunnioittavassa Camerimagessa mukana Lost Boys, Hiljaisuus ja Näkemiin Neuvostoliitto

4.11.2021

Kuvaajien taidetta kunnioittava EnerergaCamerimage järjestetään 13.–20. marraskuuta Puolan Torúnissa. Viime vuoden virtuaalisen muodon jälkeen festivaali palaa jälleen elokuvasaleihin. Camerimagessa nähdään tänä syksynä kaksi suomalaista elokuvaa ja yksi yhteistyötuontanto.

kuva: Lost Boys / Joonas Neuvonen

Marraskuun puolivälissä käännetään huomio kameran taakse ja suodaan tunnustusta elokuvaamisen taiteenlajille, kun Puolan Torúnissa järjestetään Camerimage-elokuvafestivaali. Kuten festivaalin johtaja Marek Żydowicz toteaa: “Elokuvaajien roolia ja heidän merkitystään koko rakennelman visuaalisen vaikutuksen – elokuvan lopullisen muodon – aikaansaajina ei yleensä arvosteta riittävästi. Kuitenkin liikkuvan kuvan luominen kameran avulla juontaa juurensa elokuvan ja kameran tarinankerronnan lähteille, joissa kuva, yhtä lailla kuin juoni, muodostaa merkityksiä. Tämä ei olisi mahdollista ilman elokuvantekijöiden suurta taidetta. “ Camerimage-festivaaleilla kiinnitetään huomiota erityisesti elokuvien visuaaliseen puoleen, tekniseen toteutukseen ja kuvalliseen kerrontaan.

Festivaali haluaa myös suoda huomion tuoreille elokuvantekijöille ja auttaa heitä integroitumaan osaksi yhteisöä. Pääkilpasarjan lisäksi festivaaleilla esitetäänkin opiskelijasarja. Elokuvanäytösten lisäksi festivaaleilla järjestetään myös työpajoja ja seminaareja elokuva-alan ammattilaisille. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin verkossa, mutta nyt katsojat ja ammattilaiset saavat palata takaisin elokuvateatteriin.

Festivaalin dokumenttielokuvien sarjassa on mukana Joonas Neuvosen ja Sadri Cetinkayan ohjaama Lost Boys. Elokuvan ovat kuvanneet Cetinkaya, Neuvonen, Arttu Nieminen ja Arsen Sarkisiants. Seksin, huumeiden ja kuoleman täyteinen pyörre kuljettaa Phnom Penhin pimeille kujille ja Bangkokin korvia huumaavaan meluun. Reindeerspottingin (2010) riipaiseva jatko-osa on ehtinyt jo kiertää lukuisilla ulkomaisilla festivaaleilla, kuten CPH:DOXissa ja Hot Docsissa. 

Dokumentaaristen lyhytelokuvien sarjassa nähdään Aalto-yliopiston dokumenttilinjalla opiskelevan Saara Hakkaraisen ohjaama ja Arttu Liimatan kuvaama Hiljaisuus, joka on noteerattu esimerkiksi IDFAssa. Elokuvan pääosassa on Aleksi, joka on kasvanut ulkopuoliseksi, sillä hänen seksuaalinen halunsa kohdistuu lapsiin. Päähenkilön kautta elokuva tarkastelee tabuista suurinta. Keskeiseksi nousee Aleksin kysymys: “Miltä sinusta tuntuisi, jos et koskaan voisi ilmaista seksuaalisuuttasi?”

Ohjaajan debyytti –kilpailusarjassa nähdään puolestaan virolais-suomalainen, elokuvasäätiön tukema yhteistyötuotanto Näkemiin Neuvostoliitto, jonka on ohjannut Lauri Randla ja kuvannut Elen Lotman. Humoristinen fiktio kuvaa Neuvostoliiton viimeisiä hetkiä yhden perheen vaiheiden kautta. Neuvostoliiton ja uuden maailman välinen raja piirtää eron myös perheen sisälle.

EnergaCamerimage 13.–20. marraskuuta 2021