Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä kansainvälisessä ensi-illassa Hampurissa

30.9.2022

Festivaalilla esitetään myös Metsurin tarina ja Sydänpeto.

Mika Kaurismäen ohjaama kolmas Mielensäpahoittaja-elokuva, Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä saa kansainvälisen ensi-iltansa Hampurin elokuvajuhlilla lauantaina 1.10. Suomalais-saksalaisessa yhteistuotannossa Heikki Kinnusen näyttelemä Mielensäpahoittaja lähtee Saksaan auto-ostoksille ja kohtaa pitkän eron jälkeen veljensä.

Daniela Hakulisen ja Tuomas Kyrön käsikirjoittaman elokuvan on tuottanut Solar Films. Syyskuussa ensi-iltansa saanut Mielensäpahoittaja-sarjan kolmas osa on kerännyt jo yli 105 000 katsojaa ja on tällä hetkellä vuoden katsotuin kotimainen elokuva.

Hampurissa esitetään myös Mikko Myllylahden ohjaama Metsurin tarina sekä Aino Sunin ohjaama Sydänpeto. Metsurin tarina sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien Kriitikoiden viikolla toukokuussa ja Sydänpeto Göteborgin elokuvajuhlien kilpasarjassa alkuvuodesta. Molemmat elokuvat tulevat Suomessa teatteriensi-iltaan syksyn aikana.

Elokuvasäätiön tukemista vähemmistöyhteistuotannoista mukana on ruotsalainen Boy From Heaven. Tarik Salehin ohjaama jännityselokuva on valittu Ruotsin kandidaatiksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon. Suomalainen osatuotantoyhtiö on Bufo.

Filmfest Hamburg