Production Value -koulutus linjatuottajille ja apulaisohjaajille tulee jälleen

4.10.2022

Kahdeksanpäiväinen koulutus järjestetään 7.–15.1.2023 Latvian Riiassa. Myös esituotantovaiheessa olevia hankkeita voi ilmoittaa koulutuksessa käsiteltäväksi.

Koulutuksen tavoitteena on kehittää aikataulutus- ja budjetointitaitoja. Koulutus keskittyy eurooppalaisiin pitkiin elokuviin sekä sarjoihin, joiden budjetit liikkuvat 3 miljoonasta yli 15 miljoonaan euroon.

Nyt 16. kertaa järjestettävässä koulutuksessa ensimmäistä kertaa tutustutaan tarkemmin virtuaaliseen tuotantoon. Tiistaina 10.1. koulutukseen valitut pääsevät tutustumaan LEDunit-virtuaalituotantostudioon.

Koulutukseen valitut, uransa alkuvaiheessa olevat linjatuottajat ja apulaisohjaajat työskentelevät todellisten, kehittämisvaiheessa olevien hankkeiden kanssa. Ohjausta antavat kokeneet eurooppalaiset linjatuottajat ja apulaisohjaajat sekä erikoistehoste- ja jälkituotantoammattilaiset. Esimerkkihankkeiden tuottajat osallistuvat koulutukseen loppuvaiheessa, kun tarkastellaan kehitettyjä konsepteja, vaihtoehtoja ja tuloksia.

Tuottaja, hankkeesi tarkasteltavaksi Production Value -koulutukseen?

Suomalaiset tuottajat voivat ilmoittaa omia esituotantovaiheessa olevia hankkeitaan Production Value -koulutukseen. Erityisesti kansainvälisesti rahoitetut yhteistuotannot voivat saada merkittävää hyötyä ilmaisesta, ammattimaisesta budjetointi- ja tuotantosuunnittelusta, sillä koulutuksessa painotetaan myös toimintaympäristöjen eroja eri maissa.

Hakuaika

Linjatuottajien ja apulaisohjaajien hakuaika päättyy 15.11.2022. 

Elokuva- tai sarjahankkeita voi ilmoittaa 20.11.2022 saakka.

Katso lisätiedot hakemisesta Production Valuen nettisivuilta.

Production Value

Production Value pyrkii kehittämään eurooppalaisella tasolla parhaita työtapoja linjatuottamiseen ja apulaisohjaamiseen sekä vahvistamaan alan ammattilaisten verkostoja. Koulutusta järjestää sveitsiläinen Focal yhteistyössä Suomen elokuvasäätiön, Ruotsin elokuvainstituutin ja Norjan elokuvainstituutin kanssa.

Production Value