Rotterdamissa huippuvuosi suomalaiselokuville

30.12.2022

Maailmanensi-illassa ovat mm. Selma Vilhusen Neljä pientä aikuista ja Sami van Ingenin ja Mika Taanilan Monica in the South Seas. International Film Festival Rotterdam (IFFR) järjestetään 25.1.–5.2.2023.

Kuva: Mitro Härkönen / Tuffi Films

Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Neljä pientä aikuista (Four Little Adults) on valittu Rotterdamin kansainvälisen elokuvafestivaalin Big Screen -kilpasarjaan. Kyseisessä kilpasarjassa voittajan valitsee elokuvakatsojista valittu jury ja voittaja saa 30 000 euron palkinnon, josta puolet menee elokuvan alankomaalaiselle levittäjille.

Neljä pientä aikuista kertoo Juuliasta, joka saa tietää, että hänen puolisollaan Matiaksella on sivusuhde Ennin kanssa. Hän päättää, että hänen avioliittonsa olkoon tästedes polyamorinen, ilman salaisuuksia. Elokuva on riipaiseva sukellus rakkauden syvään päähän.

”Olen valtavan iloinen valinnasta, on hienoa päästä esittämään elokuva viimein yleisölle. Tämän elokuvan tekeminen on ollut haastava ja samalla kuitenkin iloinen ja leikkisäkin prosessi. Upeat näytteljät Alma Pöysti, Eero Milonoff, Oona Airola ja Pietu Wikström tekevät roolinsa sellaisella vereslihaisella palolla, että se tuntuu lahjalta”, kommentoi Selma Vilhunen.

Elokuvan tuottavat Venla Hellstedt ja Elli Toivoniemi Tuffi Filmsistä ja yhteistuottajia ovat ruotsalainen Hobab ja suomalainen Aurora Studios, joka myös levittää elokuvan Suomessa loppuvuodesta 2023.

Elokuvahistorian arkistoista syntyy uutta

Sami van Ingenin ja Mika Taanilan ohjaama pitkä dokumenttielokuva Monica in the South Seas saa maailmanensi-iltansa Rotterdamin Cinema Regained -sarjassa. Elokuva perustuu materiaaleihin, joita dokumenttielokuvan pioneeri Robert Flahertyn tytär Monica äänitti ja kuvasi Samoalla. Hänellä oli tarkoituksena tehdä ääniversio isänsä elokuvasta Moana, auringon poika vuodelta 1926.

Van Ingenin ja Taanilan elokuvaa kuvaillaan festivaalikatalogissa elegantiksi, ironiseksi ja melankoliseksi esseeksi autenttisuuden kimurantista luonteesta. Monica in the South Seas -elokuvan on tuottanut Jussi Eerola Elokuvayhtiö Testifilmille.

Neljä pientä aikuista ja Monica in the South Seas ovat elokuvasäätiön tukemia tuotantoja. Niiden lisäksi Rotterdamin ohjelmistossa on kolme muuta suomalaiselokuvaa.

Päivitys 13.1.2023:
Toinenkin Testifilmin tuottama ja elokuvasäätiön tukema elokuva valittiin Rotterdamin ohjelmistoon. Lyhyiden ja keskipitkien elokuvien sarjassa esitetään Jussi Eerolan lyhytelokuva Grasshopper. Hylätyissä tiloissa kuvatun elokuvan musiikista vastaa Stiletti-Ana.

Ympyrän neliöimisestä, Natura ja Jäähyväiset sanoille

Hanna Hovitien ohjaama ja käsikirjoittama 360-tekniikkaa ja VFX-animaatiota yhdistävä lyhytelokuva Ympyrän neliöimisestä (Square the Circle) on valittu Rotterdamin elokuvafestivaalien Ammodo Tiger Short -kilpasarjaan. Se on ympyrän muotoinen, lämpimän humoristinen essee-elokuva, joka tutkii miltä tuntuu olla ympyrä neliöiden maailmassa – mihin raamiin mahtuu viivyttelevä perfektionisti ja miltä tuntuu asua talvisessa Suomessa kun pelkää pimeää.

Hanna Hovitie on helsinkiläinen elokuvaohjaaja ja videotaiteilija. Hän käsittelee töissään ihmisen suhdetta luontoon sekä tieteeseen ja toisaalta ihmisen suhdetta omaan kehoon ja mieleen. Hänen perinteisen elokuvakerronnan rajoja venyttäviä elokuviaan on esitetty ja palkittu useilla merkittävillä kansainvälisillä festivaaleilla kuten DOK Leipzigissa, Melbournessa ja Sheffield DocFestissä.

Matti Harjun ohjaama ja käsikirjoittama pitkä esikoisfiktio Natura on maailmanensi-illassa Rotterdamin elokuvajuhlien Bright Future -sarjassa, joka esittelee omaperäisten aiheiden ja yksilöllisen tyylin kanssa työskentelevien uusien tekijöiden töitä.

Harjun aiempia lyhyt fiktioita on esitetty muun muassa Locarnossa, Rotterdamissa, Oberhausenissa sekä Clermont-Ferrandissa. Covidin jälkeiseen maailmaan sijoittuvassa elokuvassa kaksi netissä toisensa tavannutta miestä suunnittelee murtoa kryptomiljonäärin kotiin. Festivaalikatalogin mukaan Harjun elokuva on sosiaalinen tutkielma digitaalisesta ajasta.

Laura Rantasen ohjaama Jäähyväiset sanoille (Goodbye Words) on lyhyt dokumenttielokuva siitä, mitä kirjoille tapahtuu ihmisen kuoleman jälkeen. Se esitetään festivaalin Short & Mid-length -sarjassa. Elokuvan on tuottanut Jenni Jauri ja se on Rantasen opiskelijatyö Aalto-yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen osastolle.

Ammattilaistapahtuma CineMart

Rotterdamin ammattilaistapahtuma CineMart esittelee 20 kehitteillä olevaa pitkää fiktiohanketta ja viisi immersiivisen kerronnan hanketta. Pitkien elokuvien joukossa on Helsinki-filmin hanke 7 P.M. on a Sunday, jota ohjaa Sevgi Eker. Elokuva sai joulukuussa elokuvasäätiön kehittämistukea.

Immersiivisten hankkeiden valikoimassa on mukana Hanna Haaslahden suomalais-saksalainen tuotanto Ancestors, jota tuottavat Fantomatico, Poike Production ja High Road Stories.

IFF Rotterdam