Sydänpeto, Hytti nro 6, Kultainen maa ja The Mission kilpasarjoissa Göteborgissa

11.1.2022

Ruotsalaisfestivaali järjestetään 28.1.–6.2.2022.

Kuva: Sydänpeto / kuvaaja: Kerttu Hakkarainen / B-Plan Distribution

Göteborgin elokuvajuhlien pohjoismaisessa fiktioelokuvien kilpasarjassa on mukana kaksi elokuvaa Suomesta: Aino Sunin ohjaama ja käsikirjoittama Sydänpeto sekä Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6. Yhteensä kilpasarjaan valittiin kahdeksan pitkää elokuvaa. Pääpalkinto Dragon Award on arvoltaan 400 000 kruunua eli noin 41 000 euroa.

Sunin elokuva on ranskalais-suomalais-saksalainen yhteistuotanto, jonka päätuottaja on Sebastien Aubert Adastra Filmsistä ja suomalainen osatuottaja on Ilona Tolmunen Made-tuotantoyhtiöstä. Sydänpeto kertoo rap-artistin urasta haaveilevasta, nuoresta ja särmikkäästä Elinasta (Elsi Sloan). Muutto Etelä-Ranskaan uusioperheen luo tutustuttaa hänet sisarpuoleensa, lahjakkaaseen balettitanssija Sofiaan (Carmen Kassovitz). Heidän välilleen muodostuu nopeasti jännitteinen suhde, jossa valtapelit ja mustasukkaisuus johtavat kohtalokkaisiin seurauksiin.

Fiktioelokuvien kilpailussa on myös kaksi elokuvasäätiön tukemaa vähemmistöyhteistuotantoa. Ruotsalais-suomalais-belgialainen yhteistuotanto Maya Nilo (Laura) on Tuffi Filmsin osatuottama. Elokuvan on ohjannut Lovisa Sirén. Cannesissa ensi-iltansa saanut Eskil Vogtin ohjaama The Innocents on myös kilpailussa. Norjalaiselokuva on suomalaisen Bufon osatuottama.

Dokumenttielokuvien kilpailu

Pohjoismaisten dokumenttielokuvien kilpasarjaan valittiin niin ikään kahdeksan uutta elokuva. Mukana ovat Tania Andersonin ohjaama The Mission sekä Inka Achtén ohjaama Kultainen maa.

The Mission kertoo yhdysvaltalaisista mormonilähetystyöntekijöistä Suomessa. Sen maailmanensi-ilta on tammikuussa Sundancen elokuvajuhlilla. Elokuvan ovat tuottaneet Isabella Karhu ja Juho-Pekka Tanskanen Danish Bear Productions -tuotantoyhtiölle.

Kultainen maa

Kultainen maa (napafilms)

Kultainen maa kertoo suomalaisesta somaliperheestä, joka muuttaa Somalimaahan etsimään rikkauksia suvun mailta. Isällä on toiveena perheen tulevaisuuden turvaaminen, mutta Suomessa syntyneitä lapsia vastassa on kulttuurishokki. Kultaisen maan on tuottanut Liisa Karpo napafilmsiltä. Elokuva on näillä näkymin tulossa levitykseen Suomessa helmikuussa.

Myös dokumenttielokuvien kilpailussa on elokuvasäätiön tukemia vähemmistöyhteistuotantoja. Ruotsalais-liettulais-suomalainen Good Life on Marta Dauliuten ja Viktorija Šiaulyten ohjaama. Suomalainen osatuotantoyhtiö on Hillstream Pictures. Tanskalaisen Simon Lereng Wilmontin ohjaaman Sirpaleiden talon suomalainen osatuottaja on Donkey Hotel.

Muissa sarjoissa

Festivaalin erityisteema tänä vuonna on disorder, epäjärjestys. Teemaan liittyvässä esityssarjassa on mukana Risto-Pekka Blomin ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuva Ihmissoihtu. Se on yhden kuvan lyhytelokuva öisistä liikennevaloista, joissa kunnialliset ihmiset odottavat valojen vaihtumista. Elokuva kertoo turvallisuudentunteen katoamisesta hallitsemattomasti muuttuvassa maailmassa. Ihmissoihdun ovat tuottaneet Pasi Hakkio ja Niina Virtanen Wacky Tie Filmsistä.

Uutta pohjoismaista elokuvaa esittelevässä Nordic Light -esityssarjassa on mukana Teemu Nikin Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia, Hanna Bergholmin Pahanhautoja sekä Claes Olssonin Rikinkeltainen taivas.

Göteborg Film Festival