Tammikuun 2023 katsotuimmat elokuvat

1.2.2023

Tammikuussa katsottiin Avataria, Saapasjalkakissaa ja kotimaisia.

Tammikuu meni pääosin Avatar: The Way of the Waterin komennossa. Elokuva oli kuukauden katsotuin 146 000 katsojallaan. Luku oli vain vajaat 13 000 pienempi kuin joulukuussa. Vauhti on ollut kova. Elokuva ylittikin 300 000 katsojan rajan kuun viimeisenä viikonloppuna. Aikaa suoritukseen meni viisi päivää vähemmän kuin Top Gun: Maverickillä ja kuusi päivää vähemmän kuin Kätyrit: Grun tarinalla. Toisaalta ennen koronaa Frozen 2 (2019) ja Tuntematon sotilas (2017) rikkoivat saman rajan yhdeksäntenä päivänä ensi-iltansa jälkeen.

Avatarin dominointi jätti hieman pimentoon sen, että moni muukin elokuva teki tammikuussa hyvän tuloksen. Kuukauden selvä kakkonen oli Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus, joka keräsi tammikuussa 97 500 katsojaa. Listan kakkossijaa läpi kuun pitänyt animaatiojatko-osa on noussut vajaalla 144 000 katsojalla jo kahdeksanneksi katsotuimmaksi vuoden 2022 ensi-illoista. Elokuva nousee kuudenneksi tämän viikon aikana eikä top 5:kään näytä olevan liian kaukana. Vuoden 2022 ensi-iltojen tilannetta voi seurata Katsojaluvut-sivulta kirjoittamalla siellä ensi-iltasarakkeeseen 2022. Vuoden kokonaiskatsojalistaa taas voi seurata täältä.

Koko tammikuun ajan hyvää tulosta teki myös moni kotimainen: Kuukauden kolmanneksi katsotuin oli ennen joulua ensi-iltansa saanut Napapiirin sankarit 4, joka on kerännyt kokonaisuudessaan jo yli 115 000 katsojaa. Elokuva noussee tänään vuoden kolmanneksi korkeimmaksi kotimaiseksi ensi-illaksi ohi Rakkaani merikapteenin. Viikkoa myöhemmin avannut Kiljuset! taas on kerännyt yli 80 000 katsojaa, joista vajaat 60 000 tammikuussa. Tämän vuoden katsotuin ensi-ilta taas on Markku Pölösen ohjaama Hamsterit yli 50 000 katsojalla. Kuriositeettina mainittakoon, että tammikuun katsotuin vuonna 2023 ensi-iltansa saanut elokuva oli kuitenkin niin ikään reilut 50 000 katsojaa kerännyt A Man Called Otto. Hamsterit keräsi ennakoissa reilut tuhat katsojaa jo viime vuoden puolella.

Kuun loppupuolella ensi-iltaan tulleet Sisu ja Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus ylsivät kuukausilistalla sijalle kahdeksan ja yhdeksän. Molemmat tulevat kartuttamaan kokonaissaalistaan vielä huomattavissa määrin ja erityisesti Sisu tultaneen näkemään helmikuun listalla korkealla.

Top 20:stä löytyi vielä kolme kotimaista elokuvaa: Järjettömän paska idea oli 12. katsotuin. Kestosuosikit Supermarsu 2 ja Rakkaani merikapteeni löytyivät sijoilta 16. ja 17.

Yhteensä tammikuussa käytiin elokuvissa 730 045 kertaa. Se on lähes seitsenkertainen määrä vuoden takaiseen lukuun verrattuna, mutta jää noin 16 % tammikuun keskikatsojamäärästä vuosilta 2016–2020. Kaikkien aikojen paras tammikuun luku saavutettiin vuonna 2020, kun elokuvalippuja ostettiin yli 1 050 000 kappaletta. Kotimaisia elokuvia käytiin katsomassa erinomaisesti 277 646 kertaa, mikä on 5 % yli viiden vuoden keskiarvon ennen korona-aikaa. Kotimaisten elokuvien osuus kokonaismäärästä olikin oiva 38,0 %.

Avatar 2 hallitsi kuukautta ja olikin päivän katsotuin 24 päivänä. Yksittäiset päivän katsotuimman elokuvan tittelin nappasivat Saapasjalkakissa ja erinomaisesti arkipäivinä katsojia kerännyt Hamsterit. Kuun viimeisenä viikonloppuna ensi-iltaan tullut Sisu on hallinnut listaa ensi-illastaan lähtien. Sille päivän katsotuimman elokuvan titteleitä ehtikin kertyä viisi kappaletta.

 

  Elokuva Katsojat tammikuussa Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Avatar: The Way of Water 145 923 304 471 14.12.2022 James Cameron US WDS FI
2 Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus 97 501 143 738 23.12.2022 Januel Mercado, Joel Crawford US Finnkino FI
3 Napapiirin sankarit 4 65 085 115 063 23.12.2022 Juha Wuolijoki FI SF FI
4 Kiljuset! 58 851 80 601 28.12.2022 Reetta Huhtanen FI Nordisk FI
5 A Man Called Otto 50 229 50 229 6.1.2023 Marc Forster US / SE SF FI
6 Hamsterit 50 046 51 654 4.1.2023 Markku Pölönen FI Nordisk FI
7 I Wanna Dance: The Whitney Houston Movie 38 745 53 727 23.12.2022 Kasi Lemmons US SF FI
8 Sisu 34 987 34 987 27.1.2023 Jalmari Helander FI Nordisk FI
9 Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus 27 684 27 684 20.1.2023 Taavi Vartia FI Finnkino FI
10 M3GAN 23 035 23 035 13.1.2023 Gerard Johnstone US Finnkino FI
11 Babylon 16 346 16 346 20.1.2023 Damien Chazelle US Finnkino FI
12 Järjettömän paska idea 13 977 13 977 13.1.2023 Pamela Tola FI Aurora
13 Polta nämä kirjeet 9 742 13 615 23.12.2022 Björn Runge SE SF FI
14 The Menu 8 297 28 993 18.11.2022 Mark Mylod US WDS FI
15 Vimmaiset tassut – Tassar av stål 5 890 7 790 30.12.2022 Chris Bailey, Rob Minkoff, Mark Koetsier US / CN / GB / CA Cinemanse
16 Supermarsu 2 5 621 131 931 14.10.2023 Joona Tena FI SF FI
17 Rakkaani merikapteeni 4 931 115 083 30.9.2023 Klaus Härö FI / IE / BE Nordisk FI
18 Spiral – Kauhun kierre 4 758 4 758 6.1.2023 Kurtis David Harder CA Night Visions
19 Koulu maailman laidalla 4 151 12 787 25.11.2022 Pawo Choyning Dorji BT / CN Cinema Mondo
20 Black Panther: Wakanda Forever 4 136 89 858 9.11.2022 Ryan Coogler US WDS FI