Teemu Nikin 100 litraa sahtia ehdolle Oscareihin

11.9.2025

Suomen Filmikamari ry:n tiedote

Teemu Nikini ohjaama ja käsikirjoittamat 100 litraa sahtia on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon. Elokuva kertoo kuinka sahtipitäjän siskokset joutuvat kilpajuoksuun aikaa vastaan, kun häihin luvattu sata litraa sahtia katoaa heidän ja kyläläisten suihin.

Elokuvan pääosia näyttelevät Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ria Kataja ja Ville Tiihonen.

Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 28. marraskuuta 2025 ja sen levitti elokuvateattereihin Nelonen Media ja Finnkinon teatterilevitys.

Knihtilä ja Lonka palkittiin elokuvasta yhteisellä parhaan naisnäyttelijän palkinnolla Black Nights Film Festivalissa marraskuussa 2024. Elokuvan tuottaja Jani Pösö sai elokuvasta Vuoden elokuvatuottaja -palkinnon.

Suomen Oscar-raadin mielestä elokuva ”Epätavallisesta asetelmasta on syntynyt yleisöjä koskettava ja mieleenpainuva tragikomedia, jonka luonteva näyttämö on perisuomalainen, mutta samalla universaali maalaismiljöö.”

Elokuvan on tuottanut Jani Pösö It’s Alive Filmistä.

Elokuvan taiteelliseen ryhmään kuuluvat muun muassa kuvaaja Jarmo Kiuru, leikkaaja Jussi Sandhu, lavastussuunnittelija Maria Hahl, säveltäjä Marco Biscarini sekä pukusuunnittelija Anna Vilppunen.

Suomen Oscar-ehdokkaan valinnasta vastaa Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-ammattilaisten raati. Valintaraadin jäseninä olivat elokuvalavastaja Marjaana Rantama, pukusuunnittelija Riitta Röpelinen, tuotantoassistentti Iita Kymi, näyttelijä Katri-Maria Peltola, Suomen elokuvasäätiön kansainvälisen osaston päällikkö Jaana Puskala, kuvaaja Päivi Kettunen, käsikirjoittaja-ohjaaja Jenni Toivoniemi, leikkaaja-ohjaaja-tuottaja Pauliina Punkki, säveltäjä Pessi Levanto ja tuottaja Nina Laurio.

Raadin sihteerinä toimi Susanna Shepherd Filmikamarista ja raadin puheenjohtajana toimi kirjailija ja elokuvakriitikko Kalle Kinnunen.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2024 ja 30. syyskuuta 2025 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan 22. tammikuuta 2026. Oscar-palkinnot jaetaan 15. maaliskuuta 2026 ympäri maailmaa televisioitavassa gaalassa.

Tietoja Oscar-palkinnosta:

www.oscars.org

 

Oscar-palkintokategorioiden säännöt: www.oscars.org/oscars/rules-eligibility