The Gamer ja Ilveskuiskaaja kilpailevat Kööpenhaminassa

27.2.2023

CPH:DOX-festivaali järjestetään 15.–26.3.2023. Myös The Last Seagull saa ensi-iltansa maaliskuussa.

Kuva: Ilveskuiskaaja / Wacky Tie Films

Petri Luukkaisen ja Jesse Jokisen ohjaama The Gamer sekä Juha Suonpään ohjaama Ilveskuiskaaja saavat ensi-iltansa tanskalaisen CPH:DOX-festivaalin pohjoismaisten elokuvien Nordic:Dox-kilpasarjassa.

The Gamer sijoittuu e-urheilun maailmaan ja seuraa nuorta suomalaista pelaajaa, joka saa tukea psyykkisesti vaativiin kisoihin e-urheiluun erikoistuneelta psykologilta. Elokuvan ovat tuottaneet Liisa Karpo ja Marianne Mäkelä napafilmsiltä.

Ilveskuiskaaja kertoo luonnon keskellä elävästä Hannusta, jolla on erityinen suhde ilveksiin. Hän kuvaa niitä myös metsään asennetuilla kameroilla. Festivaalin katalogissa elokuvaa kuvataan tunnelmalliseksi ja hypnoottiseksi, ”unen ja toden rajamaastoon” sijoittuvaksi. Elokuvan ovat tuottaneet Pasi Hakkio ja Niina Virtanen Wacky Tie Filmsiltä.

Festivaalin muissa sarjoissa on lisäksi kaksi suomalaiselokuvaa:

Highlights-sarjassa esitetään Tonislav Hristovin ohjaama The Last Seagull. Elokuva saa ensi-iltansa maaliskuun alussa Thessalonikin dokumenttielokuvafestivaalilla. Se kertoo 58-vuotiaasta, bulgarialaisesta Ivanista, joka päivystää Sunny Beachilla toiveissaan löytää rikas vaimo. Elokuvan on tuottanut Kaarle Aho Making Moviesille.

Change Makers -nimisessä sarjassa esitetään Susanna Helken ohjaama Armotonta menoa – hoivatyön lauluja. Vanhustenhoivan kriisistä musiikin ja dokumentaarin keinoin kertova elokuva on kiertänyt viime keväästä saakka festivaaleja, mm. Tampereen elokuvajuhlat, Locarnon ja IDFAn. Timo Korhonen on tuottanut elokuvan Road Moviesille.

CPH:DOX